Kortin käyttö maksuvälineenä ja käteisen nostoon Mallilausekkeet

Kortin käyttö maksuvälineenä ja käteisen nostoon. Korttia voidaan käyttää maksuvälineenä sen hyväksyvissä myyntipisteissä. Kortilla ei saa ostaa tuotteita tai palveluja, joiden myynti on ostomaassa kielletty, tai joiden hankkimiseen kortinhaltijalla/tilinomistajalla ei ole asianmukaista lupaa. Korttia ei saa myöskään käyttää laittomiin tarkoituksiin. Kortinhaltija voi käyttää korttia tilanteissa, joissa tarvitaan fyysistä korttia, esimerkiksi miehitetyillä tai miehittämättömillä päätteillä tai käteisnostoihin pankkiautomaateista – myös ulkomailla, jos tilinomistaja on tämän sallinut. Korttia voi käyttää myös etämaksamiseen eli puhelin- ja postimyynnissä ja verkkokaupassa. Ulkomailla tehtyjen maksujen ja käteisnostojen osalta saattaa olla voimassa maa- tai automaattikohtaisia rajoituksia tai palkkioveloituksia. Kortinhaltija hyväksyy sen, että maksun vastaanottaja voi tarkistaa kortinhaltijan henkilöllisyyden ja merkitsee kortinhaltijan henkilötunnuksen loppuosan maksutositteeseen. Säästöpankilla, automaattipalveluja tarjoavalla yhteisöllä tai kaupalla tai muulla liikkeellä on oikeus Pankin vaatimuksesta ottaa kortti haltuunsa. Kortin poisottajalla on tällöin kortinhaltijan läsnä ollessa oikeus mitätöidä Kortti leikkaamalla se kahtia niin, että siru ja magneettijuova tuhoutuvat. Kortinhaltijan on kortilla maksaessaan käytettävä ensisijaisesti kortin siruominaisuutta, jolloin tapahtuma tulee hyväksyä näppäilemällä henkilökohtainen tunnusluku tai lähimaksuominaisuutta, jolloin henkilökohtaista tunnuslukua ei näppäillä. Kortinhaltija antaa suostumuksensa korttitapahtumaan näppäilemällä henkilökohtaisen tunnuslukunsa, omakätisesti allekirjoittamalla myyntitositteen, käyttämällä korttia sellaisessa laitteessa, joka ei vaadi henkilökohtaista tunnuslukua (esimerkiksi pysäköintiautomaatti tai lähimaksuominaisuuden käyttäminen) tai antamalla kortin tiedot muulla näissä ehdoissa kuvatulla tavalla. Kortinhaltija ei voi enää perua korttitapahtumaa sen jälkeen, kun hän edellä mainitulla tavalla on antanut suostumuksensa korttitapahtumaan. Autovuokraamoilla ja hotelleilla on oikeus yleisen käytännön mukaisesti veloittaa jälkikäteen ilman kortinhaltijan allekirjoitusta laskuttamatta jääneet kohtuulliset polttoainemaksut, puhelin-, minibaari- ja ateriakulut, muut kortinhaltijan aiheuttamat kustannukset sekä veloitukset peruutetuista tai peruuttamatta jääneistä hotellivarauksista tai muista palveluista. Fyysisen kortin tiedot sisältävillä laitteilla, kuten mobiililaitteilla, voidaan tehdä ostoksia lähilukevissa maksupäätte...

Related to Kortin käyttö maksuvälineenä ja käteisen nostoon

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Vakuutuksen irtisanomista edellyttävät muutokset Jos vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksuja tai muita sopimusehtoja muissa kuin edellä kohdassa A luetelluissa tapauksissa tai poistaa vakuutuksesta voimakkaasti markkinoi- dun edun, vakuutusyhtiön on irtisanottava vakuutus päättymään vakuutuskauden lopussa. Irtisanominen suoritetaan kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä.

  • Kvv-laitteistoja koskevia erillismääräyksiä Mikäli asiakas yritystoiminnan tai muun syyn vuoksi vaatii keskeytymätöntä veden- saantia, viemäriveden johtamista tai toiminta asettaa erityisvaatimuksia veden laa- dulle, asiakas on velvollinen varautumaan laitoksen toiminnan häiriöistä aiheutuviin luvussa 7 mainittuihin katkoksiin tai veden laadun vaihteluihin kiinteistökohtaisilla va- rolaitteilla, varavesisäiliöillä tai muulla vedensaannin, viemäriveden johtamisen tai ve- den laadun turvaavalla kiinteistökohtaisella laitteella, Laitoksen vesijohtoon liitetyllä vesilaitteistolla ei saa olla yhteyttä muusta vesiläh- teestä vetensä saavaan vesilaitteistoon. Mikäli yksittäisen liitettävän kiinteistön korkeus tai korkeustaso poikkeavat merkittä- västi alueella yleisesti vallitsevista kiinteistöjen korkeuksista tai korkeustasoista, on liittyjä velvollinen varustamaan kiinteistönsä kiinteistökohtaisella vesijohtopaineen ko- rotukseen tai alennukseen tarkoitetulla laitteistolla. Kiinteistökohtaiset vesijohtopai- neen korottamiseen tai alentamiseen tarvittavat laitteet saa asentaa vain vesilaitok- sen erikseen antamalla luvalla. Jos liittyvän kiinteistön korkeustaso on sellainen, että viemärivesien johtaminen ylei- siin viemäreihin ilman pumppausta ei ole mahdollista, on liittyjä velvollinen varusta- maan kiinteistönsä pumppaamoilla viemärivesien johtamiseksi. Rakennuksen sisäpuolisella viemäröinnillä ei saa olla yhteyttä hulevesiviemäriin. Rakennuksessa tulee olla rakentamista koskevien viranomaismääräysten ja -ohjei- den mukainen tuuletusviemäri. Jätemyllyn saa asentaa vain laitoksen antamalla luvalla.

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.