Common use of Kosteus- ja tulvavahingot Clause in Contracts

Kosteus- ja tulvavahingot. Vahinko aiheutuu • kosteudesta tai vedestä, Yhteenveto vakuutuksista • sadeveden, sulamisveden tai viemärivesien aiheuttamasta tulvimisesta joko suoraan tai viemärien, kaivojen, kourujen, ojien taikka vastaavien täyttymisen seurauksena. Vakuutus korvaa kuitenkin Yhdysvaltoja ja Kanadaa lukuun ottamatta vahingon, jonka syynä on rakennukseen tai laitteeseen äkillisesti ja odottamattomasti syntynyt vika tai puute edellyttäen, että myös vahingon syntyminen on tapahtunut äkillisesti, odottamattomasti ja nopeasti, ja vahinko todetaan viimeistään 30 päivän kuluessa kosteuden tai tulvimisen alkamisesta. Mikäli vahingon syynä on vakuutuksenottajan työsuorituksessa tapahtunut asennus- tai työvirhe, on korvaamisen edellytyksenä lisäksi se, että vahinko on todettu kahdentoista kuukauden kuluessa asennus- tai työvirheen tekohetkestä. Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa kun vian tai puutteen tai itse vahingon syntyminen perustuu esimerkiksi • hitaaseen tai vähitellen tapahtuvaan vaikutukseen kuten ruostumiseen, jäätymiseen tai tukkeutumiseen • toistuviin tapahtumiin • jatkettuun tekoon tai laiminlyöntiin • vesi- ja viemäriputkien alimitoitukseen

Appears in 3 contracts

Samples: Yhteenveto Vakuutuksista, Yhteenveto Vakuutuksista, Yhteenveto Vakuutuksista

Kosteus- ja tulvavahingot. Vahinko aiheutuu Yhteenveto vakuutuksista • kosteudesta tai vedestä, Yhteenveto vakuutuksista • sadeveden, sulamisveden tai viemärivesien aiheuttamasta tulvimisesta joko suoraan tai viemärien, kaivojen, kourujen, ojien taikka vastaavien täyttymisen seurauksena. Vakuutus korvaa kuitenkin Yhdysvaltoja ja Kanadaa lukuun ottamatta vahingon, jonka syynä on rakennukseen tai laitteeseen äkillisesti ja odottamattomasti syntynyt vika tai puute edellyttäen, että myös vahingon syntyminen on tapahtunut äkillisesti, odottamattomasti ja nopeasti, ja vahinko todetaan viimeistään 30 päivän kuluessa kosteuden tai tulvimisen alkamisesta. Mikäli vahingon syynä on vakuutuksenottajan työsuorituksessa tapahtunut asennus- tai työvirhe, on korvaamisen edellytyksenä lisäksi se, että vahinko on todettu kahdentoista kuukauden kuluessa asennus- tai työvirheen tekohetkestä. Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa kun vian tai puutteen tai itse vahingon syntyminen perustuu esimerkiksi • hitaaseen tai vähitellen tapahtuvaan vaikutukseen kuten ruostumiseen, jäätymiseen tai tukkeutumiseen • toistuviin tapahtumiin • jatkettuun tekoon tai laiminlyöntiin • vesi- ja viemäriputkien alimitoitukseen

Appears in 2 contracts

Samples: Yhteenveto Vakuutuksista, Yhteenveto Vakuutuksista