Kulttuuriympäristön tutkimus- ja selvitystoiminta. Museovirasto ja maakuntamuseo edistävät kulttuuriympäristöön ja sen vaalimiseen liittyvää tutkimusta sekä sen avoimuutta ja saavu- tettavuutta. Osapuolet kehittävät yhteistyössä tutkimusmenetelmiä ja toimivat aktiivisesti yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa tutki- mustoiminnan edistämiseksi ja tutkimusta tukevien rahoitusjär- jestelmien kehittämiseksi. Tutkimustoiminnalla tuetaan erityisesti maakuntamuseon toimialueen kulttuuriympäristön vaalimista. X Rakennustutkija Arkeologi Restaurointialan asiantuntija
Appears in 4 contracts
Samples: Sopimus Museoviraston Ja Etelä Karjalan Museon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa, Sopimus Museoviraston Ja Etelä Pohjanmaan Maakuntamuseon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa, Sopimus Museoviraston Ja Keski Pohjanmaan Maakuntamuseon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa
Kulttuuriympäristön tutkimus- ja selvitystoiminta. Museovirasto ja maakuntamuseo edistävät kulttuuriympäristöön ja sen vaalimiseen liittyvää tutkimusta sekä sen avoimuutta ja saavu- tettavuutta. Osapuolet kehittävät yhteistyössä tutkimusmenetelmiä ja toimivat aktiivisesti yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa tutki- mustoiminnan edistämiseksi ja tutkimusta tukevien rahoitusjär- jestelmien kehittämiseksi. Tutkimustoiminnalla tuetaan erityisesti maakuntamuseon toimialueen kulttuuriympäristön vaalimista. X Rakennustutkija X Arkeologi X Restaurointialan asiantuntija
Appears in 3 contracts
Samples: Sopimus Museoviraston Ja Keski Uudenmaan Maakuntamuseon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa, Sopimus Museoviraston Ja Keski Uudenmaan Maakuntamuseon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa, Sopimus Museoviraston Ja Pirkanmaan Maakuntamuseon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa
Kulttuuriympäristön tutkimus- ja selvitystoiminta. Museovirasto ja maakuntamuseo edistävät kulttuuriympäristöön ja sen vaalimiseen liittyvää tutkimusta sekä sen avoimuutta ja saavu- tettavuutta. Osapuolet kehittävät yhteistyössä tutkimusmenetelmiä ja toimivat aktiivisesti yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa tutki- mustoiminnan edistämiseksi ja tutkimusta tukevien rahoitusjär- jestelmien kehittämiseksi. Tutkimustoiminnalla tuetaan erityisesti maakuntamuseon toimialueen kulttuuriympäristön vaalimista. X Rakennustutkija Arkeologi Restaurointialan asiantuntija
Appears in 3 contracts
Samples: Sopimus Museoviraston Ja Pohjois Karjalan Museon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa, Sopimus Museoviraston Ja Tornionlaakson Maakuntamuseon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa, Sopimus Museoviraston Ja Hämeenlinnan Kaupungin Historiallisen Museon Yhteistyöstä Ja Työnjaosta Kulttuuriympäristön Vaalimisessa
Kulttuuriympäristön tutkimus- ja selvitystoiminta. Museovirasto ja maakuntamuseo edistävät kulttuuriympäristöön ja sen vaalimiseen liittyvää tutkimusta sekä sen avoimuutta ja saavu- tettavuutta. Osapuolet kehittävät yhteistyössä tutkimusmenetelmiä ja toimivat aktiivisesti yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa tutki- mustoiminnan edistämiseksi ja tutkimusta tukevien rahoitusjär- jestelmien kehittämiseksi. Tutkimustoiminnalla tuetaan erityisesti maakuntamuseon toimialueen kulttuuriympäristön vaalimista. Rakennustutkija X Rakennustutkija Arkeologi Restaurointialan asiantuntija
Appears in 1 contract
Kulttuuriympäristön tutkimus- ja selvitystoiminta. Museovirasto ja maakuntamuseo edistävät kulttuuriympäristöön ja sen vaalimiseen liittyvää tutkimusta sekä sen avoimuutta ja saavu- tettavuutta. Osapuolet kehittävät yhteistyössä tutkimusmenetelmiä ja toimivat aktiivisesti yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa tutki- mustoiminnan edistämiseksi ja tutkimusta tukevien rahoitusjär- jestelmien kehittämiseksi. Tutkimustoiminnalla tuetaan erityisesti maakuntamuseon toimialueen kulttuuriympäristön vaalimista. X Rakennustutkija X Arkeologi Restaurointialan asiantuntija
Appears in 1 contract