Molempia lainatyyppejä koskevat eräännyttämisperusteet Mallilausekkeet

Molempia lainatyyppejä koskevat eräännyttämisperusteet. Mikäli laina-asiakas on antanut lainanantajalle harhaanjohtavia tai muutoin virheellisiä tietoja, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet lainan myöntämiseen tai sopimusehtoihin, tai laina-asiakas on syyllistynyt rikolliseen menettelyyn sopimussuhteessa, on lainanantajalla oikeus eräännyttää koko laina korkoineen ja maksuineen maksettavaksi kahden viikon kuluessa siitä, kun erääntymisilmoitus on lähetetty laina-asiakkaalle. Laina erääntyy maksettavaksi heti, mikäli laina-asiakas asetetaan konkurssiin, määrätään velkajärjestelyyn tai laina-asiakas kuolee.

Related to Molempia lainatyyppejä koskevat eräännyttämisperusteet

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.