Common use of Murtohälytysjärjestelmän tasovaatimukset, käyttö ja kunnossapito Clause in Contracts

Murtohälytysjärjestelmän tasovaatimukset, käyttö ja kunnossapito. Omaisuusrikosvakuutusehtojen mukaan korvauk- sen edellytyksenä on, että rahojen ja arvopaperei- den säilytystilat on varustettu ehdoissa määritellyn kassakaapin lisäksi vähintään 2-tason murtohäly- tysjärjestelmällä, jos vakuutettu rahamäärä 10 000 – 30 000 euroa. Jos vakuutusmäärä ylittää 30 000 euroa, on murtohälytysjärjestelmä toteutettava tason 3 mukaisesti. Vakuutusmaksualennukseen oikeuttava tai vakuu- tuksen myönnön edellytyksenä oleva murtohälytys- järjestelmä on toteutettava vähintään edellä olevan taulukon tason 2 mukaisena, ellei vakuutuskirjaan ole muuta merkitty. Kohteeseen asennettu, vakuutusmaksualennuk- seen oikeuttava tai vakuutuksen myönnön perus- teena oleva murtohälytysjärjestelmä on pidettävä toimintakuntoisena. Kun vakuutushuoneistossa ei oleskella, järjestelmä on oltava päälle kytkettynä. Toimintakuntoisena pitäminen tarkoittaa laitteiston teknisen kunnossapidon ja kokeilujen lisäksi muun muassa sitä, että kaikki valvotuksi sovitut tilat säily- vät valvonnan alaisina esimerkiksi tilamuutosten jälkeen. Hyväksymisajankohtana sovitun ilmoituk- sen siirtotavan tai hälytyksen vastaanottajan muut- tumisesta on välittömästi ilmoitettava LähiTapiolal- le. Vakuutusmaksun perusteet muutetaan tällöin muuttunutta tilannetta vastaaviksi. Jos vakuutus- maksualennukseen oikeuttava tai vakuutuksen myönnön perusteena oleva murtohälytyslaitteisto ei ole ollut toimintakuntoinen tai sitä ei ollut kytket- ty toimintaan murron tapahtuessa, korvausta voi- daan alentaa, jos laitteiston toimimattomuus on vaikuttanut vahingon syntyyn tai sen laajuuteen. Nämä määräykset koskevat soveltuvin osin myös piha-alueelle, ajoneuvoon tai veneeseen asennet- tua hälytyslaitteistoa. Suojeluohjeessa käytettyjä murtohälytysjärjestel- mään liittyviä keskeisiä käsitteitä: • Murtohälytysjärjestelmä on hälytysjärjestelmä, jonka avulla saadaan havainto valvottuun tilaan tai alueelle tunkeutuneesta ja havainto välittyy järjestelmän avulla ennalta määritellylle viestin vastaanottajalle. • Ovikosketin antaa hälytyksen, kun ovi avataan hälytysjärjestelmän ollessa päällä. • Liikeilmaisin havaitsee tilassa liikkumisen ja antaa tästä hälytyksen. • Kohdeilmaisin antaa hälytyksen, kun sillä val- vottua esinettä (esimerkiksi kassakaappi) siirre- tään tai vahingoitetaan. • Lasirikkoilmaisin antaa hälytyksen, kun sillä valvottu ikkuna rikotaan. • Paikallishälytin, esimerkiksi kovaääninen siree- ni, antaa paikallisen hälytyksen, kun murtohäly- tysjärjestelmä hälyttää. • Robottipuhelin siirtää hälytykset kiinteällä pu- helinverkolla valittuihin numeroihin, kuten esimerkiksi hälytyskeskukseen. • Radiotaajuinen siirtoyhteys siirtää hälytykset langattomasti radiotaajuudella (esimerkiksi GSM-verkko) valittuihin numeroihin, kuten hä- lytyskeskukseen. • Valvottu siirtoyhteys valvoo jatkuvasti yhteyden toimivuutta. Jos yhteydessä tulee katkos, esi- merkiksi johto katkaistaan, järjestelmä hälyttää.

Appears in 3 contracts

Samples: Vuokratuottokeskeytysvakuutus, Vuokratuottokeskeytysvakuutus, www.rettavakuutuspalvelut.fi

Murtohälytysjärjestelmän tasovaatimukset, käyttö ja kunnossapito. Omaisuusrikosvakuutusehtojen mukaan korvauk- sen edellytyksenä korvauksen edel- lytyksenä on, että rahojen ja arvopaperei- den arvopapereiden säilytystilat on varustettu ehdoissa määritellyn kassakaapin lisäksi vähintään vä- hintään 2-tason murtohäly- tysjärjestelmällämurtohälytysjärjestelmällä, jos vakuutettu vakuutet- tu rahamäärä 10 000 – 30 000 euroa. Jos vakuutusmäärä ylittää 30 000 euroa, on murtohälytysjärjestelmä toteutettava toteutet- tava tason 3 mukaisesti. Vakuutusmaksualennukseen oikeuttava tai vakuu- tuksen vakuutuksen myönnön edellytyksenä oleva murtohälytys- järjestelmä murtohälytysjärjestelmä on toteutettava vähintään edellä olevan taulukon tason 2 mukaisenamu- kaisena, ellei vakuutuskirjaan ole muuta merkitty. Kohteeseen asennettu, vakuutusmaksualennuk- seen oikeuttava vakuutusmaksualennukseen oi- keuttava tai vakuutuksen myönnön perus- teena perusteena oleva murtohälytysjärjestelmä mur- tohälytysjärjestelmä on pidettävä toimintakuntoisena. Kun vakuutushuoneistossa ei oleskella, järjestelmä on oltava päälle kytkettynä. Toimintakuntoisena pitäminen tarkoittaa laitteiston teknisen tekni- sen kunnossapidon ja kokeilujen lisäksi muun muassa sitä, että kaikki valvotuksi sovitut tilat säily- vät säilyvät valvonnan alaisina esimerkiksi tilamuutosten jälkeen. Hyväksymisajankohtana Hyväksymisajankohta- na sovitun ilmoituk- sen ilmoituksen siirtotavan tai hälytyksen vastaanottajan muut- tumisesta vastaanot- tajan muuttumisesta on välittömästi ilmoitettava LähiTapiolal- leTurvalle. Vakuutusmaksun perusteet muutetaan tällöin muuttunutta muuttunut- ta tilannetta vastaaviksi. Jos vakuutus- maksualennukseen vakuutusmaksualennukseen oikeuttava tai vakuutuksen myönnön perusteena oleva murtohälytyslaitteisto ei ole ollut toimintakuntoinen tai sitä ei ollut kytket- ty kytketty toimintaan murron tapahtuessa, korvausta voi- daan voidaan alentaa, jos laitteiston toimimattomuus on vaikuttanut vaikut- tanut vahingon syntyyn tai sen laajuuteen. Nämä määräykset määrä- ykset koskevat soveltuvin osin myös piha-alueelle, ajoneuvoon ajoneu- voon tai veneeseen asennet- tua asennettua hälytyslaitteistoa. Suojeluohjeessa käytettyjä murtohälytysjärjestel- mään liittyviä murtohälytysjärjestelmään liit- tyviä keskeisiä käsitteitä: • Murtohälytysjärjestelmä on hälytysjärjestelmä, jonka avulla saadaan havainto valvottuun tilaan tai alueelle tunkeutuneesta ja havainto välittyy järjestelmän avulla ennalta määritellylle viestin vastaanottajalle. • Ovikosketin antaa hälytyksen, kun ovi avataan hälytysjärjestelmän ollessa päällä. • Liikeilmaisin havaitsee tilassa liikkumisen ja antaa tästä hälytyksen. • Kohdeilmaisin antaa hälytyksen, kun sillä val- vottua esinettä (esimerkiksi kassakaappi) siirre- tään tai vahingoitetaan. • Lasirikkoilmaisin antaa hälytyksen, kun sillä valvottu ikkuna kuna rikotaan. • Paikallishälytin, esimerkiksi kovaääninen siree- ni, antaa paikallisen hälytyksen, kun murtohäly- tysjärjestelmä hälyttää. • Robottipuhelin siirtää hälytykset kiinteällä pu- helinverkolla valittuihin numeroihin, kuten esimerkiksi hälytyskeskukseen. • Radiotaajuinen siirtoyhteys siirtää hälytykset langattomasti radiotaajuudella (esimerkiksi GSM-verkko) valittuihin numeroihin, kuten hä- lytyskeskukseen. • Valvottu siirtoyhteys valvoo jatkuvasti yhteyden toimivuutta. Jos yhteydessä tulee katkos, esi- merkiksi johto katkaistaan, järjestelmä hälyttää.

Appears in 2 contracts

Samples: Vakuutusehdot, Vakuutusehdot

Murtohälytysjärjestelmän tasovaatimukset, käyttö ja kunnossapito. Omaisuusrikosvakuutusehtojen mukaan korvauk- sen korvauksen edellytyksenä on, että rahojen ja arvopaperei- den arvopapereiden säilytystilat on varustettu ehdoissa määritellyn kassakaapin kassa- kaapin lisäksi vähintään 2-tason murtohäly- tysjärjestelmällämurtohälytysjärjes- telmällä, jos vakuutettu rahamäärä 10 000 – 30 000 euroa. Jos vakuutusmäärä ylittää 30 000 euroa, on murtohälytysjärjestelmä toteutettava tason 3 mukaisestimukai- sesti. Vakuutusmaksualennukseen oikeuttava tai vakuu- tuksen vakuutuksen myönnön edellytyksenä oleva murtohälytys- järjestelmä murtohälytysjärjestelmä on toteutettava vähintään edellä olevan taulukon tason 2 mukaisena, ellei vakuutuskirjaan ole muuta merkitty. Kohteeseen asennettu, vakuutusmaksualennuk- seen vakuutusmaksualennukseen oikeuttava tai vakuutuksen myönnön perus- teena perusteena oleva murtohälytysjärjestelmä on pidettävä toimintakuntoisenatoimintakuntoi- sena. Kun vakuutushuoneistossa ei oleskella, järjestelmä järjes- telmä on oltava päälle kytkettynä. Toimintakuntoisena pitäminen tarkoittaa laitteiston teknisen kunnossapidon ja kokeilujen lisäksi muun muassa sitä, että kaikki valvotuksi sovitut tilat säily- vät säilyvät valvonnan alaisina esimerkiksi tilamuutosten jälkeen. Hyväksymisajankohtana sovitun ilmoituk- sen ilmoituksen siirtotavan tai hälytyksen vastaanottajan muut- tumisesta muuttumisesta on välittömästi välittö- mästi ilmoitettava LähiTapiolal- leLähiTapiolalle. Vakuutusmaksun perusteet muutetaan tällöin muuttunutta tilannetta vastaaviksi. Jos vakuutus- maksualennukseen vakuutusmaksualennukseen oikeuttava tai vakuutuksen myönnön perusteena oleva murtohälytyslaitteisto murtohäly- tyslaitteisto ei ole ollut toimintakuntoinen tai sitä ei ollut kytket- ty kytketty toimintaan murron tapahtuessa, korvausta voi- daan kor- vausta voidaan alentaa, jos laitteiston toimimattomuus on vaikuttanut vahingon syntyyn tai sen laajuuteen. Nämä määräykset koskevat soveltuvin osin myös piha-piha- alueelle, ajoneuvoon tai veneeseen asennet- tua asennettua hälytyslaitteistoa. Suojeluohjeessa käytettyjä murtohälytysjärjestel- mään murtohälytysjärjestelmään liittyviä keskeisiä käsitteitä: • Murtohälytysjärjestelmä on hälytysjärjestelmä, jonka avulla saadaan havainto valvottuun tilaan tai alueelle tunkeutuneesta ja havainto välittyy järjestelmän avulla ennalta määritellylle viestin vastaanottajalle. • Ovikosketin antaa hälytyksen, kun ovi avataan hälytysjärjestelmän ollessa päällä. • Liikeilmaisin havaitsee tilassa liikkumisen ja antaa tästä hälytyksen. • Kohdeilmaisin antaa hälytyksen, kun sillä val- vottua valvottua esinettä (esimerkiksi kassakaappi) siirre- tään siirretään tai vahingoitetaan. • Lasirikkoilmaisin antaa hälytyksen, kun sillä valvottu ikkuna rikotaan. • Paikallishälytin, esimerkiksi kovaääninen siree- nisireeni, antaa paikallisen hälytyksen, kun murtohäly- tysjärjestelmä murtohälytys- järjestelmä hälyttää. • Robottipuhelin siirtää hälytykset kiinteällä pu- helinverkolla puhelinverkolla valittuihin numeroihin, kuten esimerkiksi hälytyskeskukseen. • Radiotaajuinen siirtoyhteys siirtää hälytykset langattomasti radiotaajuudella (esimerkiksi GSM-GSM- verkko) valittuihin numeroihin, kuten hä- lytyskeskukseenhälytys- keskukseen. • Valvottu siirtoyhteys valvoo jatkuvasti yhteyden toimivuutta. Jos yhteydessä tulee katkos, esi- merkiksi esimer- kiksi johto katkaistaan, järjestelmä hälyttää.

Appears in 1 contract

Samples: Vuokratuottokeskeytysvakuutus