Ohjaajakustannukset Mallilausekkeet

Ohjaajakustannukset. (a) Avustuksen määrän laskeminen: avustuksen määrä lasketaan kertomalla ohjaajan työpäivien määrä kyseiseen maahan sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla yksikkökorvauksella. Ohjaajakustannuksiin myönnettävän määrän yläraja asetetaan enintään 12 päivään hanketta kohti. (b) Korvausperuste: avustuksen saamisen ehtona on, että koordinaattori on epävirallinen nuorten ryhmä JA että kyseinen epävirallinen nuorten ryhmä (ryhmät) on käyttänyt/ovat käyttäneet ohjaajaa/useita ohjaajia sopimuksen liitteessä I kuvattuihin tarkoituksiin. (c) Tositteet: - todisteet ohjaajan osallistumisesta hankkeeseen esitetään kuvaamalla suoritettuja toimintoja loppuraportissa. - todisteet ajasta, jonka ohjaaja on käyttänyt hankkeeseen, esitetään tuntilistana, josta käy ilmi ohjaajan nimi, päivämäärät ja ohjaajan hankkeessa työskentelemien päivien kokonaismäärä ja jonka ohjaaja on asianmukaisesti allekirjoittanut. (d) Raportointi: koordinaattorin on laadittava raportti nuorten osallistumistoimintoja koskevasta hankkeesta epävirallisen nuorten ryhmän puolesta ja annettava loppuraportissa tietoa ohjaajan työpäivien määrästä sekä hänen roolistaan hankkeessa / osallistumisestaan siihen.
Ohjaajakustannukset. (a) Tuen määrän laskeminen: tuen määrä lasketaan kertomalla ohjaajan työpäivien määrä kyseiseen maahan sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla päiväkohtaisella yksikkökorvauksella. Ohjaajakustannuksiin myönnettävän summan yläraja asetetaan 12 päivään hanketta kohti. (b) Korvausperuste: tuen saamisen ehtona on, että nuorten ryhmä on käyttänyt ohjaajaa sopimuksen liitteessä II kuvattuihin tarkoituksiin. (c) Tositteet: - todisteet ohjaajan osallistumisesta hankkeeseen esitetään kuvaamalla näitä suoritettuja toimintoja loppuraportissa; - todisteet ajasta, jonka ohjaaja on käyttänyt hankkeeseen, esitetään tuntilistana, josta käy ilmi ohjaajan nimi, päivämäärät ja ohjaajan hankkeessa työskentelemien päivien kokonaismäärä. (d) Raportointi: koordinaattorin on laadittava raportti solidaarisuushankkeesta nuorten ryhmän puolesta ja annettava loppuraportissa tietoa ohjaajan työpäivien määrästä sekä hänen roolistaan hankkeessa / osallistumisestaan siihen.

Related to Ohjaajakustannukset

  • Matkakustannukset Matkakustannuksina pidetään niitä ylimääräisiä menoja, joita asianomaisel- la on ollut matkan johdosta. Työntekijälle maksetaan matkasta näiden sopimusmääräysten mukaisesti matkakustannusten korvauksena matkustamiskustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumis- tai hotellikorvausta ja yömatka- rahaa sekä oppikurssien ajalta kurssipäivärahaa. Lisäksi maksetaan eräitä erilliskorvauksia.

  • Kustannukset Vapaaehtoisesti laitoshoitoon hakeutuneelle maksetaan hoidon ajalta sairaus- ajan palkkaa, jos hoidosta on etukäteen sovittu työnantajan kanssa. Hoitomaksuista on ensisijaisesti vastuussa asianomainen itse. Hoitosopimuk- sella voidaan sopia kustannuksista tarkemmin.

  • Muut kustannukset Maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut Vuotuinen viivästyskorko erääntyneistä ja maksamattomista Maksujen maksamatta jättämisellä voi osamaksueristä ja muista saatavista määräytyy Korkolain olla vakavia seurauksia (esimerkiksi (633/82) ja lakiin myöhemmin tehtyjen muutosten mukaisesti. pakkomyynti) ja luoton saaminen voi Lisäksi ostaja on velvollinen maksamaan kohtuulliset peri- vaikeutua. miskulut.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Korvattavat kustannukset Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

  • Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.

  • Luoton kustannukset Lainakorko: Kiinteä 41,16 %. Todellinen vuosikorko: Kokonaiskustannukset ilmaistuina vuosikorkona luoton kokonaismäärälle. Todellisen vuosikoron perusteella on helpompi vertailla erilaisia tarjouksia. 49,90 %. Lainan todellinen vuosikorko määräytyy valitun lainasumman, laina- ajan, koron ja kulujen perusteella. Onko luoton saamiseksi yleensä tai markkinoiduin ehdoin otettava luoton vakuudeksi vakuutus: tehtävä muu lisäpalvelua koskeva sopimus: Jos näiden palvelujen kustannukset eivät ole luotonantajan tiedossa, ne eivät sisälly todelliseen vuosikorkoon. Ei. Ei. Maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut: Maksujen maksamatta jättämisellä voi olla vakavia seurauksia (esimerkiksi pakkomyynti) ja luoton saaminen voi vaikeutua. Luotonsaajalta veloitetaan maksun viivästyessä korkolain mukaista viivästyskorkoa. Mikäli luotonantajan perimä korko on korkolain mukaista viivästyskorkoa suurempi, on luotonantajalla oikeus periä viivästyskorkona tätä korkoa 180 vuorokauden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt, kuitenkin enintään luottoa koskevan tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka. Tämän jälkeen peritään korkolain mukaista viivästyskorkoa. Lisäksi luotonsaaja on velvollinen maksamaan kohtuulliset perimiskulut. Maksumuistutus viivästyneestä suorituksesta on 5,00 euroa/maksumuistutus.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.