Palkkahinnoittelun ulkopuoliset ryhmät Mallilausekkeet

Palkkahinnoittelun ulkopuoliset ryhmät. Vaikka työn vaativuuden arviointi suoritetaankin palkka- ryhmittäin, vastaavanlaista vaativuustarkastelua voidaan tarvit- taessa soveltaa myös palkkahinnoittelun ulkopuolisiin ryhmiin. Palkkahinnoittelun ulkopuolisista viranhaltijoista ja työntekijöis- tä voidaan tarvittaessa muodostaa omia ryhmiä tehtävien vaa- tivuuden arviointia silmälläpitäen silloin, kun kyseessä on sa- mankaltainen työ. Tarvittaessa voidaan tällaisia vertailuryhmiä muodostaa esimerkiksi kunnan johtoryhmään kuuluvista ns. toimialajohtajista tai sairaaloiden tutkimushenkilöstöstä (fyysi- kot ja kemistit). Vaikka tällaisia vaativuusvertailuryhmiä ei muodostettaisikaan, työnantajan pitää huolehtia siitä, että palkkahinnoittelun ulkopuolisten tehtäväkohtaiset palkat ovat oikeassa suhteessa niihin palkkahinnoittelun palkkaryhmiin kuuluvien tehtäväkohtaisten palkkojen kanssa, joita voidaan tehtävien luonteen vuoksi käyttää jonkinlaisena ns. viiteryh- mänä.

Related to Palkkahinnoittelun ulkopuoliset ryhmät

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on edustaa toimialueellaan kaikkia työ- paikan työntekijöitä työsuojelua koskevassa yhteistoiminnassa sekä suh- teessa työsuojeluviranomaisiin sekä huolehtia työsuojelun valvonnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hänelle kuuluvien tehtävien suoritta- misesta. Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työn- tekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen. Muussakin työpaikassa työnteki- jät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevat työntekijät voivat valita yhteisen työsuo- jeluvaltuutetun, elleivät toimihenkilöasemassa olevat halua valita omaa työsuojeluvaltuutettua. Työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipistei- den tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksen- mukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muo- dostamaa kokonaisuutta. Yrityksessä voidaan valita yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu sekä tar- vittaessa työpaikkakohtaisia työsuojeluvaltuutettuja. Työpaikan yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jäsenet voi- vat tehdä paikallisen sopimuksen siitä, mitä työpaikalla tarkoitetaan. Mi- käli yrityksessä on useampia yhteistoimintaelimiä tai työsuojelutoimi- kuntia, päätösvalta kuuluu niille yhteisesti. Paikallinen sopiminen edel- lyttää, että kaikki yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jä- senet ovat asiasta yksimielisiä. Työnantaja ja työntekijät voivat paikallisesti sopia, että työpaikalla tar- koitetaan • yrityksen kiinteää toimipaikkaa ja siihen liittyviä yrityksen työskente- lypaikkoja, • aluekonttoria ja siihen liittyviä yrityksen työskentelypaikkoja tai • vähintään kaksi vuotta kestävää työmaata, jossa säännöllisesti työsken- telee vähintään 20 työntekijää saman vastaavan työnjohtajan alaisuu- dessa. Mikäli paikallisesti ei ole työpaikasta muuta sovittu, tarkoitetaan työpai- kalla • 20 tai sitä suuremman työntekijämäärän säännöllistä työskentelyaluet- ta, joka hallinnollisesti on saman vastaavan työnjohtajan alaisuudessa ja joka toiminnallisesti muodostaa yhden kokonaisuuden. • Työntekijöiden työskennellessä alle 20 työntekijän muodostamissa eri työpaikoissa laajalla alueella, nämä muodostavat yhteisen työpaikan. Monitoimialayrityksessä työpaikan määrittely tapahtuu siten, että maa- ja vesirakennusalan toiminnot muodostavat itsenäisen muista toimin- noista erillään olevan kokonaisuuden. Työpaikkakohtaisella työsuojeluvaltuutetulla ei tarkoiteta yhteiselle työ- maalle valittavaa työsuojelun valvontalain 43 c §:n mukaista työmaakoh- taista työsuojeluvaltuutettua.

  • Luottamusmiehen koulutus Luottamusmiehellä on oikeus osallistua koulutussopimuksen mukaiseen koulutukseen. Työnantaja ja pääluottamusmies selvittävät luottamusmiestehtävän aikana, edellyt- tääkö ammattitaidon ylläpitäminen, joko entiseen tai vastaavaan työhön, sellaisen ammatillisen koulutuksen antamista, jota järjestetään myös muille työntekijöille. Pääluottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen pääluottamusmies ja työnantaja sel- vittävät yhdessä, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entisessä tai vastaavassa työssä ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyt- tämän koulutuksen.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.

  • Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yri- tyksen tai työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanne sekä kustannuskilpailukyky markkinoilla. Hyvissä ajoin ennen paikal- listen neuvotteluiden aloittamista työnantaja toimittaa luottamus- miehelle tarvittavat tiedot yrityksen tai työpaikan talous-, tilaus- kanta- ja työllisyystilanteesta sekä näiden ennakoitavasta kehitty- misestä. Neuvotteluiden pohjaksi on tarkoituksenmukaista toimit- taa tietoa myös palkkaratkaisua koskevan esityksen perusteista. Paikallisten neuvottelujen tarkoituksena on löytää kunkin yrityk- sen tai työpaikan tilannetta ja tarpeita vastaava palkkaratkaisu. Tavoitteena on myös tukea palkanmuodostuksen kannustavuut- ta, oikeudenmukaista palkkarakennetta ja palkkaporrastusta sekä tuottavuuden kehittymistä työpaikalla. Paikallisessa palkkaratkaisussa sovittavia asioita ovat palkantar- kistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Sopimus tehdään luottamusmiehen kanssa 18.2.2022 mennessä, ellei käsittelyajan jatkamisesta sovita.

  • Luottamusmiehen tehtävät 1. Luottamusmiehen pääasiallisena tehtävänä on toimia asianomaiseen työehtosopimukseen sidottujen järjestäytyneiden toimihenkilöiden edustajana työehtosopimuksen soveltamista koskevissa asioissa.

  • Luottamusmiesten koulutus 1. Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle mahdollisuuksien mukaan varataan tilai- suus osallistua koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmies- tehtävien hoitamisessa.