Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.
Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.
Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.
Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.
Luottamusmiehelle annettavat tiedot Luottamusmiehellä on oikeus pyynnöstään saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat edustamiansa työntekijöitä koskevat tiedot: 1. Työntekijän suku- ja etunimet. 2. Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä. 3. Määräaikaisten työsuhteiden työsuhteen sovittu kestoaika. 4. Tiedot irtisanotuista ja lomautetuista työntekijöistä. 5. Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuuluu. 6. Koko- ja osa-aikatyöntekijäin lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Kohdissa 1–5 tarkoitetut tiedot on luottamusmiehellä oikeus saada kerran vuodessa työehtosopimuksen tultua alalla solmituksi ja sen aiheuttamien muutosten tultua yrityksessä toteutetuksi tänä ajankohtana yritykseen työsuhteessa olevista työntekijöistä. Uusien työntekijöiden osalta on luottamusmiehellä oikeus saada kohdissa 1, 2, 3 ja 5 mainitut tiedot pyynnöstään uuden työsuhteen alettua tai sovituin määräajoin. Luottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään selvitys siitä, millaisia tietoja työhönoton yhteydessä kerätään. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin lain mukaan on lakisääteisellä luottamusmiehellä perehtyä hätä- ja ylityöstä ja niistä maksetusta korotetusta palkasta laadittuun luetteloon. Luottamusmiehen on pidettävä tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina. Uuden työntekijän työhön ottamisesta on ilmoitettava luottamusmiehelle. Osana perehdytystä uudelle työntekijälle annetaan työnantajan edustajan, luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun yhteinen opastus yrityksen yhteistoimintajärjestelmistä, paikallisista sopimuksista ja niiden mahdollisuuksista työehtosopimuksessa.
Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat: 1. Lainhuutotodistus 2. Rasitustodistus
Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10
Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.