Pysäköintilaitoksen rakentaminen Mallilausekkeet

Pysäköintilaitoksen rakentaminen. 6.1.4.1 Pysäköintilaitos toteutetaan useammassa vaiheessa Sopimusalueen rakentamisen vaiheistuksen mukaisesti siten, että kunkin Osapuolena olevan tontin osalta Pysäköintilaitos toteutetaan kullekin tontille toteutettavien liike- ja toimistorakennusten rakentamisen yhteydessä. Kukin Osapuolista on näin velvollinen toteuttamaan tontilleen sijoittuvan osan Liitteessä 6.1 kuvatusta Pysäköintilaitoksesta ja sinne sijoitettavan pysäköintipaikkamäärän tontilleen toteutettavien liike- ja toimistorakennusten rakentamisen yhteydessä. Edellä todetulla tavalla, mikäli pysäköintipaikkamäärä poikkeaa kohdassa 6.1.1.2 todetusta pysäköintipaikkamäärästä, tarkistetaan ko. Osapuolen Pysäköintioikeuksien määrää siten kuin edellä kohdassa 6.1.3.4 todetaan. 6.1.4.2 Ensimmäisessä vaiheessa Pysäköintilaitos toteutetaan Tontin 2 osalta huomioiden kuitenkin rakentamisen vaiheittaisuudesta seuraavat tilapäisjärjestelyt. Pysäköintilaitokseen Tontin 2 alueelle toteutetaan yhteensä 41 pysäköintipaikkaa sekä Ajoluiska 1. Tämän jälkeen Pysäköintilaitos toteutetaan Tonttien 3, 4 ja 5 osalta niille toteutettavien liike- ja toimistorakennusten rakentamisen mukaisessa aikataulussa. 6.1.4.3 Osapuolet sopivat erikseen Pysäköintilaitoksen rakentamisen edellyttämistä tilapäisjärjestelyistä siten, että Pysäköintilaitoksen vaiheittaisesta rakentamisesta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa Pysäköintilaitoksen käytölle. 6.1.4.4 Sopimusalueen, Pysäköintilaitos mukaan lukien, vaiheittaista rakentamista koskevista järjestelyistä on lisäksi sovittu tämän sopimuksen kohdassa 9.

Related to Pysäköintilaitoksen rakentaminen

  • Rakentaminen Vuokralainen ei saa rakentaa vuokra-alueelle rakennuksia eikä raken- nelmia.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Tietojen luovuttaminen Rahastoyhtiöllä on oikeus luovuttaa osuudenomistajia koskevia tietoja kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

  • Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimuksesta johtuvat mahdolliset erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan sopija- puolten välisin neuvotteluin. Mikäli erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi neuvotteluteitse, asia saatetaan käsiteltäväksi Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Johtojen ym. sijoittaminen Kiinteistön omistaja sallii kaupungin osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien tarpeellisten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkeiden sekä jalankulkutasojen ja jalankulku-ulokkeiden ja niiden katosten kannattimien si- joittamisen kiinteistölle, sen yli ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Tässä tarkoitetuista toimenpiteistä kiinteistön omistajalle aiheutuva suoranai- nen haitta tai vahinko korvataan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Kaupunki ei ole korvausvelvollinen maasto-olosuhteiden edellyttämän katu- alueen luiskan ulottamisesta tonttirajan sisäpuolelle. Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii ka- dun ja kiinteistön pihatason korkeuseroista johtuen joko penger- tai leikkaus- luiskan ulottamista tontille, kiinteistönomistajan on sallittava tämä korvauk- setta.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Suunnitelmat ja asentaminen Liittyjä on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kvv-laitteiden asennusten alkamisesta ja edistymisestä laitoksen antamien ohjeiden mukaan. Jos liitettävässä kiinteistössä on aikaisemmin rakennettuja kvv-laitteistoja, jotka liittyjä haluaa edelleen pitää käytössä, liittyjän on esitettävä vaadittaessa laitteistoista laitok- sen määrittelemät piirustukset. Laitos voi suorittaa laitteistojen tarkastuksen sekä päättää, missä laajuudessa laitteistot ovat hyväksyttävissä. Jos liittyjä haluaa muuttaa tai täydentää kvv-laitteistoja tai ottaa käyttöön laitokselle aikaisemmin ilmoittamiensa kvv-laitteiden lisäksi muita laitteita tai lisää huomattavasti veden käyttöä tai viemäriveden johtamista tavalla, jota ei ole voitu edellyttää kiinteis- tön vesijohtoja ja viemäreitä mitoitettaessa, on niitä koskevat suunnitelmat ennen muutostöihin ryhtymistä esitettävä kiinteistön sijaintikunnan rakennusvalvontaviran- omaiselle ja edelleen laitokselle. Laitos huomauttaa havaitsemistaan puutteista liittyjälle, mutta laitteistojen, piirustus- ten tai suunnitelmien toimittaminen rakennusvalvonnalle, muulle viranomaiselle tai laitokselle ei siirrä asiakkaan vastuuta suunnitelmien toteuttamiskelpoisuudesta tai kiinteistön kvv-laitteistojen asianmukaisesta toiminnasta laitokselle.

  • Yhteistoiminnan toteuttaminen Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta voi tapahtua pysyväisluonteisessa neuvottelukunnassa, kehittämishankkeiden toteuttamiseksi perustettavissa projektiryhmissä tai työnantajan ja henkilöstön välisissä neuvotteluissa. Kehittämiskohteen toteuttamista varten muodostettavassa projektiryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina yritys ja sen työntekijät. Työntekijät nimeävät omat edustajansa ensi sijassa kehitettävän kohteen työntekijöistä. Ellei toisin sovita, yhteistoimintalain mukainen neuvottelukunta on perustettava yritykseen tai sen osaan silloin kun henkilöstön määrä on yli 200, mikäli kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Kehittämistoiminnan toteuttamiseksi voidaan paikallisesti sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee kehittämistoimintaan sisältyvät asiat. Se voi korvata erilliset yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojelun valvontalain, työterveyshuoltolain (743/78) ja naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/86) mukaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa. Mikäli työnantaja käyttää yrityksen kehittämistoiminnassa hyväkseen ulkopuolisen konsultin tarjoamia palveluita, vastaa työnantaja siitä, että konsulttiyrityksen toiminta on tämän sopimuksen mukaista. On tärkeää, että kehittämistoimien suunnittelu ja käytännön toteuttaminen kytketään läheisesti yrityksen henkilöstöpolitiikkaan, erityisesti henkilöstön työhönottoon, tasa-arvon edistämiseen, sisäisiin siirtoihin, koulutukseen, tiedotukseen, työsuojeluun, työkyvyn ylläpitämiseen ja työpaikkaterveydenhuoltoon.

  • Sovellettava laki ja riitojen ratkaiseminen Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyy­ det ratkaistaan Suomen lain mukaan. Sopi­ muksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan neuvottelemalla. Mikäli erimielisyyksiä ei saada ratkaistuksi neuvottelemalla, ratkaistaan ne Helsingin käräjäoikeudessa.