Common use of SELVIYTYMISLAUSEKE TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Clause in Contracts

SELVIYTYMISLAUSEKE TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEEN. Allekirjoittajajärjestöt ovat yhtä mieltä siitä, että mikäli yritys on poikkeuksellisissa taloudellisissa vaikeuksissa ja sillä olisi työsopimuslain 7:3 §:n mukaiset perusteet irtisanoa työntekijöitä, paikallisesti voidaan sopia toisin työehtosopimuksen jäljempänä erikseen mainituista työehdoista. Sopimuksen osapuolet Sopijaosapuolia ovat työnantaja ja allekirjoittajajärjestön luottamusmies. Luottamusmiehen kanssa tehtävää sopimusta saa soveltaa kaikkiin työntekijöihin, ellei sen soveltamisalaan sovita rajauksia tai muita ehtoja. On suositeltavaa, että allekirjoittajajärjestön luottamusmiehelle on annettu tilaisuus käydä luottamusmieskurssien perus- ja jatkokurssit. Sopimuksen edellytykset Selviytymislausekkeen käyttöönotosta voidaan neuvotella paikallisesti, jos työnantaja on joutunut ennalta arvaamattomiin, taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen. Taloudellisten vaikeuksien tulee koskea koko yritystä. Sopimus voidaan tehdä vain erittäin painavista ja poikkeuksellisista syistä tilanteissa, joissa se on välttämätön työnantajan toimintaedellytysten ja työpaikkojen turvaamiseksi. Paikallisissa neuvotteluissa todetaan yhteisesti toimenpiteiden tarve ja mitoitus sekä vaikutus kriisistä selviytymiseen yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa. Perusteena ei voi olla kilpailuedun hankkiminen suhteessa muihin alan yrityksiin, eikä sopimusta voida tehdä pelkkiin talousarvioihin perustuen ellei perustetta ole jo olemassa. Sopimuksen tehnyttä työntekijää ei voida lomauttaa, osa-aikaistaa tai irtisanoa taloudellis-tuotannollisin syin sopimuksen voimassaoloaikana eikä 2 kuukauden kuluessa sen päättymisestä. Jos työnantaja toimii edellä mainitun määräyksen vastaisesti, sopimus purkautuu välittömästi ja työnantaja korvaa sovitun säästön kyseisen työntekijän osalta. Sovittaessa selviytymislausekkeesta voidaan neuvotella myös työehtojen heikennysten kompensaatiosta, jos yrityksen taloudellinen tilanne paranee. Mistä taloudellisista etuuksista voidaan sopia työehtosopimuksesta poiketen

Appears in 8 contracts

Samples: Sopimus Terveyspalvelualan Eläkejärjestelmien Kehittämisestä, Sopimus Terveyspalvelualan Eläkejärjestelmien Kehittämisestä, Luottamusmiessopimus

SELVIYTYMISLAUSEKE TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEEN. Allekirjoittajajärjestöt ovat yhtä mieltä siitä, että mikäli yritys on poikkeuksellisissa taloudellisissa vaikeuksissa ja sillä olisi työsopimuslain 7:3 §:n mukaiset perusteet irtisanoa työntekijöitä, paikallisesti voidaan sopia toisin työehtosopimuksen jäljempänä erikseen mainituista työehdoista. Sopimuksen osapuolet Sopijaosapuolia ovat työnantaja ja allekirjoittajajärjestön luottamusmies. Luottamusmiehen kanssa tehtävää sopimusta saa soveltaa kaikkiin työntekijöihin, ellei sen soveltamisalaan sovita rajauksia tai muita ehtoja. On suositeltavaa, että allekirjoittajajärjestön luottamusmiehelle on annettu tilaisuus käydä luottamusmieskurssien perus- ja jatkokurssit. Sopimuksen edellytykset Selviytymislausekkeen käyttöönotosta voidaan neuvotella paikallisesti, jos työnantaja on joutunut ennalta arvaamattomiin, taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen. Taloudellisten vaikeuksien tulee koskea koko yritystä. Sopimus voidaan tehdä vain erittäin painavista ja poikkeuksellisista syistä tilanteissa, joissa se on välttämätön työnantajan toimintaedellytysten ja työpaikkojen turvaamiseksi. Paikallisissa neuvotteluissa todetaan yhteisesti toimenpiteiden tarve ja mitoitus sekä vaikutus kriisistä selviytymiseen yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa. Perusteena ei voi olla kilpailuedun hankkiminen suhteessa muihin alan yrityksiin, eikä sopimusta voida tehdä pelkkiin talousarvioihin perustuen ellei perustetta ole jo olemassa. Sopimuksen tehnyttä työntekijää ei voida lomauttaa, osa-aikaistaa tai irtisanoa taloudellis-taloudellis- tuotannollisin syin sopimuksen voimassaoloaikana eikä 2 kuukauden kuluessa sen päättymisestä. Jos työnantaja toimii edellä mainitun määräyksen vastaisesti, sopimus purkautuu välittömästi ja työnantaja korvaa sovitun säästön kyseisen työntekijän osalta. Sovittaessa selviytymislausekkeesta voidaan neuvotella myös työehtojen heikennysten kompensaatiosta, jos yrityksen taloudellinen tilanne paranee. Mistä taloudellisista etuuksista voidaan sopia työehtosopimuksesta poiketen

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Terveyspalvelualan Työehtosopimus, Työehtosopimus