Common use of Sopimuksen päättäminen Clause in Contracts

Sopimuksen päättäminen. Sopimus on asiakkaan tilauksen mukaisesti joko toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus voidaan päättää koska tahansa. Irtisanomisaika on kalenterikuukausi , jolloin irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu. Määräaikainen sopimus on voimassa kuluvan sopimuskauden loppuun. Kampanjaluontoisissa tarjouksissa, joissa asiakas on saanut palvelun maksutta tai sen ensimmäiset kuukaudet maksutta, päättyy palvelu irtisanottaessa välittömästi.Mikäli asiakas rikkoo sopimusehtoja, Falckilla on oikeus irtisanoa tilaus kirjallisesti 8 päivän irtisanomisajalla. Sopimusehtojen rikkomisella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että asiakas ei ole muistutuksesta huolimatta maksanut laskuaan. Asiakas on aina velvollinen maksamaan laskunsa, myös silloin kun Falck on irtisanonut tilauksen sen ehtojen rikkomisen perusteella. Sopimusehtojen rikkomisella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että asiakas antaa Falckille vääriä tietoja tai jättää joitain vaadittuja tietoja ilmoittamatta.

Appears in 4 contracts

Samples: Tuotekohdat, Service Agreement, Service Agreement