Sopimuksen sisältö lyhyesti. Tukholman sopimuksella lopetetaan tai voimakkaasti rajoitetaan sopimuksen piiriin kuuluvien POP-yhdisteiden tuotantoa, kauppaa, käyttöä ja päästöjä. POP-yhdisteillä (Persistent Organic Pollutant) tarkoitetaan yhdisteitä, jotka ovat erittäin hitaasti hajoa- via, kaukokulkeutuvia ja eliöihin kertyviä. Ne voivat lisäksi aiheuttaa jo pieninä pitoi- suuksina vakavia haittoja sekä ihmisen terveydelle että luonnon eliöille. POP-yhdis- teet ovat kaikkein haitallisimpia ympäristömyrkkyjä. Tässä vaiheessa sopimukseen si- sältyy yhteensä 12 POP-yhdistettä: aldriini, dieldriini, endriini, DDT, heptakloori, klordaani, mirex, toksafeeni, heksaklooribentseeni, PCB sekä dioksiinit ja furaanit. Tukholman sopimuksen avulla pyritään löytämään korvaavia vaihtoehtoja nykyi- sille POP-yhdisteille sekä lisäämään uusia yhdisteitä sopimuksen soveltamisalan pii- riin. Jäsenvaltioita myös velvoitetaan huolehtimaan POP-yhdisteitä sisältävien varas- tojen puhdistamisesta ja välineistön poistamisesta käytöstä. Osapuolten on määrä vah- vistaa toimintavalmiuksiaan sopimuksen tehokkaan täytäntöönpanon varmistamisek- si. Tähän tarkoitukseen valtioiden tulee luoda kansalliset täytäntöönpanosuunnitelmat, perustaa kansallisen yhdyshenkilön virka, helpottaa tiedonvälitystä, lisätä yleistä tie- toisuutta, koulutusta ja tutkimusta sekä löytää ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja POP- yhdisteille. Tukholman sopimus tukee pitkälti YK:n Euroopan talouskomission (UNECE) pii- rissä tehtyä yleissopimusta valtiosta toiseen tapahtuvasta ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisesta. UNECE:n sopimus sisältää pysyviä orgaanisia yhdisteitä kos- kevan pöytäkirjan, jonka avulla pyritään eliminoimaan 16 eri POP-yhdisteen päästöt.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Vuonna 1992 Rion ympäristö ja kehityskonferenssissa päätettiin kestävän kehityksen toimintaperiaatteista, jotka kirjattiin Agenda 21:een. Tästä syntyi myös luonnon mo- nimuotoisuuden turvaamiseksi muodostettu biodiversiteettisopimus (UNCBD). Biodiversiteettisopimus velvoittaa osapuolia suojelemaan luonnon monimuotoisuut- ta sekä varmistamaan erilaisten ekosysteemien ja lajien säilymisen tulevaisuudessa. Suojelutasoina ovat geneettisen materiaalin, lajiston ja ekosysteemitason toimenpi- teet. Sopimuksessa on erilliset toimintaohjelmat metsien, kuivien ja puolikuivien maa- alueiden, vuoristojen, maatalouden sekä sisävesien ja merien rannikoiden monimuotoi- suudelle. Yksityiskohtaiset sopimuksen alaiset säädökset ja ehdotukset ovat muok- kautuneet vuoden 1994 jälkeen osapuolikokouksissa (COP). Sopimuksen 6. osapuolikokouksessa (2002) sovittiin biologisen monimuotoisuu- den strategiasta, jonka tavoitteena on vuoteen 2010 mennessä biologisen monimuo- toisuuden häviämisen merkittävä vähentäminen globaalilla, alueellisella ja paikallisel- la tasolla. Sopimuksen 7. osapuolikokouksessa (2004) määritettiin strategian tarkem- mat tavoitteet. Seitsemännen osapuolikokouksen tärkein asia oli maailmanlaajuisen suojeluverkon luomista koskevan työohjelman käynnistäminen. Suojeluverkon aikaan- saaminen on välttämätöntä Johannesburgin luonnon monimuotoisuutta koskevan tavoitteen saavuttamiseksi, jossa sen vähenemistä luvattiin hidastaa merkittävästi vuo- teen 2010 mennessä. Lisäksi osapuolikokouksessa hyväksyttiin mm. vuoristoalueiden biologista monimuotoisuutta koskeva työohjelma. Osapuolikokouksessa huomion kohteena oli myös teollisuusmaiden vastuu kehitysmaiden sopimusvelvoitteiden täyt- tämisestä rahoituksen, teknisen avun ja ympäristölainsäädännön suunnittelun ja toimeenpanon avulla vuodelle 2010 asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. sovelleta, vaan pöytäkirjan vaatimat tiedot LMO:ista talletetaan yleisesti saataville bio- turvallisuuden tiedonvälitysjärjestelmään (Biosafety Clearing House, BCH). LMO:ien suljettuun käyttöön tai kauttakuljetukseen sovelletaan taas kansallisia määräyksiä. Pöy- täkirjan eri menettelyjen yhteisenä tavoitteena on varmistaa, ettei eläviä muuntogeenisiä organismeja viedä sopimusvaltioihin ilman niiden suostumusta. Pöytäkirjan artikla 18 määrittää LMO:ien kuljetusta ja käsittelyä koskevat periaatteet. LMO-kuljetuksiin liitettävien asiakirjojen muodosta ja tarkemmasta sisällöstä päätetään osapuoliko- kouksissa.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Montrealin pöytäkirjan tärkeimpiä ominaisuuksia on sen sisällön jatkuva tarkistami- nen. Tarkistukset tehdään Montrealin pöytäkirjaan asiantuntijapaneeleiden laatimien tieteellisten, teknisten, taloudellisten ja ympäristöä koskevien arviointien pohjalta. Tarkistuksilla on onnistuttu nopeuttamaan kielletyistä aineista luopumista. Pöytäkirjaa pyritään täydentämään jatkuvasti, jotta kehitettävät uudet otsonikerrosta heikentävät aineet saadaan sopimuksen piiriin. Pöytäkirjaan on tehty muutoksia, joilla on luotu sille rahoitusmekanismi ja lisätty uusia kiellettyjä aineita pöytäkirjan piiriin. Pöytäkir- jaan on nyt kirjattu kaikkien otsonikerrosta heikentävien aineiden (CFC-yhdisteet, halonit, hiilitetrakloridi, 1,1,1-trikloorietaani, HBFC-yhdisteet, HCFC-yhdisteet, metyylibromidi, bromikloorimetaani) valmistuksen ja käytön lopettamisaikataulut sekä teollisuusmaissa että kehitysmaissa. Pöytäkirjaa on muutettu neljästi: Lontoossa 1990, Kööpenhaminassa 1992, Montrealissa 1997 ja Pekingissä 1999. Pöytäkirja säätelee myös valvottavilla aineilla käytävää kauppaa. Pöytäkirjan 10- vuotiskokouksessa 1997 osapuolet päättivät luoda tuonnin ja viennin lupajärjestelmän parantaakseen mahdollisuuksiaan ehkäistä otsonikerrosta tuhoavilla aineilla käytävää laitonta kauppaa.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Vuonna 1992 voimaan astuneen Baselin sopimuksen keskeisenä tavoitteena on sää- dellä ongelmajätteiden kansainvälisiä siirtoja. Lisäksi sopimus koskee myös kotitalous- jätteitä ja kotitalousjätteiden polton jätteitä. Sopimuksen liitteessä mainittujen jättei- den lisäksi myös osapuolet voivat määritellä muita jätteitä ongelmajätteiksi. Baselin sopimus perustuu ennakkosuostumusmenettelylle eli ongelmajätteiden vienti tietyn valtion alueelle edellyttää kyseiseltä maalta ennakkoon saatavaa suostumusta jätteiden tuonnille. Sopimuksella pyritään suojelemaan ihmisten terveyttä ja ympäris- töä minimoimalla ongelmajätteiden syntyminen. Ongelmajätteiden syntymistä ja kan- sainvälisiä siirtoja rajoittamalla pyritään ehkäisemään ongelmien syntymistä. Ongel- majätteiden siirtojen valvonta kattaa koko ketjun kuljetuksen aloittamisesta asian- mukaiseen hyödyntämiseen tai käsittelyyn. Pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva Tukholman sopimus (ns. POPs-sopimus) ja Rotterdamin yleissopimus eräiden kemikaalien kauppaan liittyvästä ennakkoilmoitus- ja hyväksymismenettelystä (ns. PIC-sopimus) vahvistavat ja täydentävät Baselin sopi- musta. Erityistä synergiaetua on sopimusten alueellisten keskusten tieteellisessä ja tek- nologisessa yhteistyössä, samoin tuontia ja vientiä koskevien, toisiaan tukevien määrä- ysten välillä. Lisäksi on huomionarvoista, että sopimusten soveltamisalaan lukeutuvat vaaralliset kemikaalit ovat pitkälti keskenään samankaltaisia. Tällä vältetään joidenkin haitallisten kemikaalien jääminen sopimusten muodostaman verkon ulkopuolelle.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Rotterdamin sopimus perustuu ennakkosuostumusmenettelyyn (PIC, Prior Informed Consent). Tämän menettelyn mukaisesti sopimuksen piiriin kuuluvien kemikaalien vienti voi kohdistua ainoastaan sellaiseen maahan, joka on antanut ennakkoon suos- tumuksensa kyseisten kemikaalien tuonnille. Rotterdamin sopimuksen avulla kemikaa- leja maahantuoville maille tarjotaan informaatio ja välineet vaarallisten kemikaalien tunnistamiseksi ja tarvittaessa niiden maahantuonnin kieltämiseksi. Sopimuksen avulla siis tarjotaan osapuolille tietoa sen soveltamisalan piiriin lukeutuvien kemikaalien vaa- roista ja rajoituksista. Sopimuksen osapuolet voivat ennakkosuostumusmenettelyn avulla päättää kemikaalien tuonnin mahdollisesta rajoittamisesta ja ilmoittaa päätök- sestä muille osapuolille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan tuontirajoituksia. Jos valtio päättää maahantuoda säätelyn kohteena olevia kemikaaleja, sopimus tukee nii- den turvallista käsittelyä merkintästandardien, teknisen avun ja muiden tukikeinojen muodossa. Rotterdamin sopimuksen ensimmäisessä osapuolikokouksessa syyskuussa 2004 päätettiin lisätä sopimuksen piiriin 14 uutta kemikaalia, joiden viennille tulee saada vastaanottajan lupa. Tämän jälkeen sopimus koskee 38 kemikaalia tai kemikaaliryhmää. Vakavia ympäristö- tai terveyshaittoja aiheuttavat lyijy-yhdisteet ja useat torjunta-ai- neet ovat esimerkkejä kemikaaleista, joita sopimuksen vienti-ilmoitusmenettely kos- xxx. Mukana ovat nyt myös asbestin kaikki muodot paitsi krysotiili, jonka osalta neu- vottelut jatkuvat edelleen.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Sopimus rajaa eläin- ja kasvilajien kaupankäyntiä kansallisella ja kansainvälisellä tasol- la (artiklat 2–5) sekä määrittää tähän liittyvien todistusten ja lupien myöntämisperusteet sekä säädökset (artikla 6). Kaikkien sopimuksen alaisuuteen kuuluvien lajien osalta vaaditaan kansainväliseen kauppaan erityisluvat ja -todistukset. Uhanalaisten lajien osalta on tuonti ja vienti kaupallisiin tarkoituksiin kokonaan kielletty. Sopimus kos- kee noin 5,000 eläinlajia sekä 28,000 kasvilajia maailmanlaajuisesti. Sopimus koskee sekä elävinä että kuolleina kaupattavia lajeja sekä niistä valmistettuja tuotteita. Sopi- muksella on kolme erillistä tieteellis-teknistä neuvoa-antavaa komiteaa: eläinkomitea, kasvikomitea ja nimistökomitea. Sopimus on kehitysmaiden kannalta tärkeä. Se kattaa useita kehitysmaissa esiintyviä taloudellisesti merkittäviä eläin- ja kasvilajeja, joiden kestävä hyödyntäminen voi jatkua lupamenettelyn kautta. Viimeisin osapuolikokous COP13, järjestettiin lokakuussa 2004. Tässä kokouksessa käsiteltiin mm. norsunluu- kaupan kontrollointia, joka on osoittautunut yhdeksi kiistanalaisimmista CITES-so- pimuksen puitteissa käsiteltävistä asioista.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Sopimuksen toimeenpano perustuu kahteen lajiliitteeseen, joista lajiliite I sisältää uhan- alaisia muuttavia eläinlajeja (kuten vuorigorilla, hetulavalaat, kiljuhanhi, merikotka, merikilpikonnat). Sopimuspuolet sitoutuvat näiden lajien tiukkaan suojeluun ml. nii- den elinympäristöjen suojelu ja muuton esteiden poistaminen. Sopimus pyrkii jäsen- valtioiden yhteisiin toimiin näiden eläinten suojelemiseksi. Sopimuksen lajiliite II sisäl- tää suuren ryhmän lajeja/lajiryhmiä, jotka eivät ole uhanalaisia mutta hyötyisivät kan- sainvälisestä yhteistyöstä niiden suojelun ja kestävän käytön edistämiseksi. Tässä mie- xxxxx Xxxxxx sopimuksen alaisuudessa on tehty useita tiettyjä eläinryhmiä koskevia globaaleja tai alueellisia sopimuksia tai yhteistyöpöytäkirjoja. Kohderyhminä ovat mm. Euroopan lepakot, Afrikan-Euraasian vesilinnut ja Afrikan länsirannikon merikilpi- konnat. Sopimus on merkittävä kehitysmaille erityisesti alueellisten sopimusten tarjoa- mien rahoitusmahdollisuuksien vuoksi.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Sopimus käsittää artikla 1:n mukaisesti kaikki kosteikoiksi luettavat alueet, joihin kuuluu myös murtovesialueita sekä merien rannikkoalueita. Lisäksi sopimuksen tavoitteisiin kuuluu vesilinnuston suojelutoimenpiteiden yhtenäistäminen ja vahvistaminen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Sopimus ei lukeudu YK:n hallinnoimiin ympäristösopimuksiin, vaikka onkin biodiversiteetin suojelua tukeva sopimus. Sopi- mus korostaa yhteistyötä muiden ympäristösopimusten ja instituutioiden kanssa sekä rahoituksen lisäämistä kehitysmaille ja siirtymätalousmaille sopimuksen velvoitteiden täytäntöönpanossa. Sopimussihteeristön alaisuudessa toimii sopimuksen pysyvä ko- mitea ja neuvonantava tieteellis-teknillinen arviointipaneeli (perustettu 1993). Ramsarin ja IUCN:n välillä on pitkäaikaista yhteistyötä. Muita yhteistyöorganisaatioita ovat Birdlife International, WWF Interantional ja Wetlands International. Sopimuksen 7. osapuolikokouksessa selkeytettiin sopimuksen kansainväliset toiminta- periaatteet, kehottamalla maita yhteistyöhön rajoja ylittävien (transboundary water resources) vesialueiden suojelussa sekä tiedonvälityksessä. Sopimuksen 8. osapuoliko- kouksessa tehdyn vuosien 2003–2008 strategiasuunnitelman mukaisesti Ramsarin osa- puolet edistävät kosteikkojen järkevää käyttöä, täydentävät ns. Ramsar-listaa (alueiden iden- tifiointi, hallinnointi ja käyttösuunnitelmat) sekä vahvistavat kansainvälisiä yhteyksiä.
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Jokainen osapuolivaltio on velvollinen inventoimaan sellaiset maansa kulttuuri- ja luonnonperintöä edustavat kohteet, jotka soveltuvat liitettäväksi maailmanperintö- luetteloon. Maailmanperintöluetteloon sisältyy tällä hetkellä 788 suojeltavaa luonto- tai kulttuurikohdetta (154 luontokohdetta). Päätöksen kohteiden hyväksymisestä luet- teloon tekee sopimuksen jäsenvaltioiden edustajista UNESCOn yleiskokouksen yhtey- dessä valittu 21-jäseninen maailmanperintökomitea, joka toimii sopimuksen pää- täntäelimenä. Komitean tieteellis-teknisenä apuna toimiin kolme neuvoa-antavaa jär- jestöä: the World Conservation Union (IUCN), the International Council for Monuments and Sites (ICOMOS) ja the International Center for the Study of the Preservation and Restoration of Cultural Property (ICCROM).
Sopimuksen sisältö lyhyesti. Valtioilla on velvollisuus merellisten alueiden suojeluun sekä yhteisten kestävien toi- menpidesuunnitelmien tekemiseen (artikla 118). Sopimuksessa kehotetaan vahvista- maan alueellisia kalastus- ja merensuojeluorganisaatioita. Kaikilla mailla on oikeus käyttää avomerialueita kalastukseen (artikla 116) kuitenkin huomioiden rannikko- valtioiden erityisasema (artiklat 63.2 , 64 ja 67). Myös ns. epäedullisessa maantieteel- lisessä asemassa olevilla mailla on oikeus hyödyntää rannikkovaltioiden talousalueiden kiintiöiden ylijäämää (artiklat 70, 71, 72). Kehitysmaiden vesillä painotetaan kestä- vän kalastuksen merkitystä (artikla 119). Sopimus antaa säännökset merenkulkuun (artiklat 17–21), merten alueellisten luonnonvarojen käytölle (maiden talousvyöhykkeet ja niiden ulkopuoliset alueet), meriympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi (mm. artiklat 207–216) sekä määrittää korvausvelvollisuusvastuut vahinkotapauksissa osa- puolena oleville. Viimeisimmässä YK:n yleiskokouksessa (marraskuu 2004) merioikeus- yleissopimusta koskevassa päätöksessä (kokous 59, Agenda 49 (b)) painotetaan kestä- vän kalatalouden kehittämistä ottaen etenkin huomioon kalakantojen hallinta ja vael- tavat kalakannat. Viime aikoina painolastivesien mukana levinneet tulokaslajit ovat myös saaneet erityistä huomiota.