Sädelomakysymys Mallilausekkeet

Sädelomakysymys. Sopijaosapuolet ovat sopimusneuvottelujen kuluessa todenneet, että säteily- loma-asetus on kumottu vuonna 1997 annetulla lailla ja että asetusta vas- taavat määräykset on siirtymäkauden jälkeen poistettu kaikista kunta-alan virka- ja työehtosopimuksista. Paikallisesti on kuitenkin tehty valtakunnalli- sen virka- ja työehtosopimuksen 1999–2000 siirtymämääräyksistä poik- keavia määräaikaisia sopimuksia säteilylomaoikeudesta tai sen kompensoi- misesta. Em. syystä ovat sopijaosapuolet sopineet, että uuden lääkärisopimuksen 2001–2002 täytäntöönpanon yhteydessä tulee paikallisesti selvittää em. määräaikaisten sopimusten vaikutukset ko. lääkärien henkilökohtaisessa Parikka 29.8.2001 palkassa ja saattaa määräaikaiset ratkaisut päätökseen paikallisesti tarkoi- tuksenmukaisella tavalla ottaen huomioon tehtyjen paikallisten ratkaisujen tarkoitus. Edellä todettu ei aiheuta tarkistuksia niihin paikallisiin ratkaisuihin, jotka on tehty aikoinaan kertaratkaisuina tai muutoin toistaiseksi voimassa olevina ratkaisuina.

Related to Sädelomakysymys

  • Vuosilomapalkka Kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. tuntikohtaisia lisiä vastaava lisäys vuosilomapalkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Tuntikohtaiset lisät otetaan huomioon siten, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana maksetut tuntikohtaiset lisät ovat olleet samalta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisistä palkoista. Mikäli työsuhde ei vielä ole ollut voimassa edellisenä lomanmääräyty- misvuotena, lasketaan tuntikohtaisten lisien korotusosuus koko työsuhteen ajalta tai sellaiselta ajanjaksolta, joka osoittaa lisien keskimääräisen osuuden. Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus lasketaan aiemman vuosilomalain käytännön mukaisesti käyttäen jakajana 25:ttä ja ker- tojana lomapäivien lukumäärää, ellei paikallisesti sovita osakuukauden pal- kanlaskusäännön käyttämisestä. Käytettäessä jakajaa 25 tehdään kiinteän vuosilomapalkan tasaus työntekijän varsinaisen kuukausipalkan mukaiseksi seuraavan palkanmaksun yhteydessä aiemman vuosilomalain mukaisesti, milloin yhteenlasketut loma- ja kuukausipalkkaosuudet eivät vastaa varsinaista kuukausipalkkaa. Vuosilomapalkan laskennassa käytetään vuosilomalain laskentasääntöjä. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai lomakorvaus määräytyy prosenttiperusteisena ja hän ansaitsee lomaa TES:n 18 §:n 2 c – e kohtien perusteella yli lakimääräisen (2 tai 2,5 arkipäivää/kk) tason, korotetaan lain mukaista 9 % tai 11,5 % lomapalkkaa tai lomakorvausta 0,38 % kutakin lain tason ylittävää lomapäivää kohden.

  • Ammattiyhdistyskoulutus Tämän sopimuksen tarkoittamaa ammattiyhdistyskoulutusta on luottamusmies- koulutus, työsuojelukoulutus ja yhteistoimintakoulutus. Luottamusmieskoulutus lisää luottamusmiehen pätevyyttä luottamusmiestehtä- vien hoidossa ja siten edistää luottamusmiestoiminnan tavoitteita. Työsuojelukoulutus parantaa työsuojelun valvontalain (44/2006) ja sen nojalla tehtyjen sopimusten edellyttämää yhteistoimintaa ja siten edistää työsuojelutoi- minnalle asetettujen tavoitteiden toteuttamista. Yhteistoimintakoulutus parantaa yliopiston johdon ja henkilöstön välisen yhteis- toiminnan edellytyksiä ja siten edistää sisäistä yhteistoimintaa.

  • Sopimusasiakirjat Sopimusasiakirjat muodostuvat tästä sopimuksesta liitteineen. Sopimuksen liitteitä ovat seuraavat asiakirjat:

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutuksen kohde Vakuutuksen kohteena on jäljempänä mainittu omaisuus.

  • Sopimuksen kohde 1.1. Asiakas rekisterinpitäjänä ohjeistaa Maponille, miten henkilötietoja käsitellään Palvelun tarjoamiseksi Asiakkaan ja Maponin välillä tehdyn Sopimuksen mukaisesti. Palvelun tarjoamisen aikana Asiakkaalta tai Mapon järjestelmästä saatujen henkilötietojen osalta Asiakas toimii rekisterinpitäjänä, ja Mapon tietojenkäsittelijänä.

  • Palvelun kuvaus Nämä Sopimusehdot koskevat Suomen perheterapiayhdistys ry:n internetsivun kautta tarjottavia digitaalisia palveluita, joiden käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Digitaalisilla palveluilla tarkoitetaan mm. Internet-sivulla luettavissa ja katseltavissa olevia uutis-, hyöty- ja ajanvietesisältöjä, keskustelupalstoja, arvontoja ja kilpailuja, näköislehtiä, uutiskirjeitä, sähköisiä tietokantoja, verkkokauppoja, erilaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin liittyviä digitaalisia palveluja kuten sähköiset ilmoittautumislomakkeet, sähköisesti toimitettavat koulutusmateriaalit ja verkkokoulutukset. Internet-palvelut ovat käytettävissä kaikilla yleisimmillä käyttöjärjestelmillä ja selaimilla. Sivustot ovat pääosin responsiivisia eli skaalautuvat päätelaitteen koon mukaisesti. Mikäli näin ei ole, tämä pyritään ilmoittamaan Palvelun yhteydessä.

  • Vakuutusmaksu Vakuutusmaksu on maksettava viimeistään eräpäivänä. Tätä ei sovelleta silloin, jos vakuutuksen voimassaolo alkaa vakuutus- maksun maksamisesta kohdan D.3.2 mukaan. Viivästyneestä vakuutusmaksusta voidaan periä vakuutuskau- delta vuotuinen viivästyskorko korkolain mukaisesti.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on edustaa toimialueellaan kaikkia työ- paikan työntekijöitä työsuojelua koskevassa yhteistoiminnassa sekä suh- teessa työsuojeluviranomaisiin sekä huolehtia työsuojelun valvonnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hänelle kuuluvien tehtävien suoritta- misesta. Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työn- tekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen. Muussakin työpaikassa työnteki- jät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevat työntekijät voivat valita yhteisen työsuo- jeluvaltuutetun, elleivät toimihenkilöasemassa olevat halua valita omaa työsuojeluvaltuutettua. Työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipistei- den tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksen- mukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muo- dostamaa kokonaisuutta. Yrityksessä voidaan valita yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu sekä tar- vittaessa työpaikkakohtaisia työsuojeluvaltuutettuja. Työpaikan yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jäsenet voi- vat tehdä paikallisen sopimuksen siitä, mitä työpaikalla tarkoitetaan. Mi- käli yrityksessä on useampia yhteistoimintaelimiä tai työsuojelutoimi- kuntia, päätösvalta kuuluu niille yhteisesti. Paikallinen sopiminen edel- lyttää, että kaikki yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jä- senet ovat asiasta yksimielisiä. Työnantaja ja työntekijät voivat paikallisesti sopia, että työpaikalla tar- koitetaan • yrityksen kiinteää toimipaikkaa ja siihen liittyviä yrityksen työskente- lypaikkoja, • aluekonttoria ja siihen liittyviä yrityksen työskentelypaikkoja tai • vähintään kaksi vuotta kestävää työmaata, jossa säännöllisesti työsken- telee vähintään 20 työntekijää saman vastaavan työnjohtajan alaisuu- dessa. Mikäli paikallisesti ei ole työpaikasta muuta sovittu, tarkoitetaan työpai- kalla • 20 tai sitä suuremman työntekijämäärän säännöllistä työskentelyaluet- ta, joka hallinnollisesti on saman vastaavan työnjohtajan alaisuudessa ja joka toiminnallisesti muodostaa yhden kokonaisuuden. • Työntekijöiden työskennellessä alle 20 työntekijän muodostamissa eri työpaikoissa laajalla alueella, nämä muodostavat yhteisen työpaikan. Monitoimialayrityksessä työpaikan määrittely tapahtuu siten, että maa- ja vesirakennusalan toiminnot muodostavat itsenäisen muista toimin- noista erillään olevan kokonaisuuden. Työpaikkakohtaisella työsuojeluvaltuutetulla ei tarkoiteta yhteiselle työ- maalle valittavaa työsuojelun valvontalain 43 c §:n mukaista työmaakoh- taista työsuojeluvaltuutettua.