Taustaa / Aiheuttamisperiaate Osakassopimuksessa Mallilausekkeet

Taustaa / Aiheuttamisperiaate Osakassopimuksessa. Helsingin metron omistajuus jakautuu HKL:n ja Länsimetro Oy:n kesken siten, että Ruoholahden asema ja metro siitä itään (jäljempänä myös “kantametro”) on HKL:n omaisuutta ja Ruoholahdesta länteen metrolinja ja asemat ovat Länsimetro Oy:n omaisuutta. KLOY:n vastuulla on koko metron operointi perustuen keskinäisiin sopimuksiin. Länsimetro Oy:n Osakassopimuksen kohdassa 2 on sovittu, että kustannusvastuu Espoon ja Helsingin kaupunkien välillä Helsingin metron jatkamisen aiheuttamien kulujen ja kustannusten kattamiseksi ja rahoittamiseksi perustuu keskeisesti alueelliseen aiheuttamisperiaatteeseen eli kuntarajojen mukaan määräytyvään kustannusten jakautumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että Espoo vastaa Länsimetro Oy:lle Espoon kaupungin alueelle kohdistuvista Helsingin metron jatkamisen aiheuttamista kustannuksista ja Helsinki vastaavasti Helsingin kaupungin alueelle kohdistuvista kustannuksista (jäljempänä ”Aiheuttamisperiaate”) siten kuin tässä sopimuksessa jäljempänä tarkemmin määrätään. Osakassopimuksessa on sovittu Helsingin metron länsimetroa palvelevien osien kehittämisestä johtuvien kustannusten jakamisesta. Osakassopimuksen kohdassa 8.3 on määritelty länsimetroa palvelevien, tukevien ja siihen liittyvien kustannusten jakamisesta siten, että Osakassopimuksen osapuolet sitoutuvat siihen, että Länsimetro Oy vastaa osapuolten erikseen tekemien sopimusten mukaisesti sellaisista Helsingin metron kehittämisestä ym. toimenpiteistä aiheutuneista ja aiheutuvista kustannuksista, jotka palvelevat, tukevat tai liittyvät länsimetroon. Nämä kustannukset jaetaan osapuolten kesken Aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Y-tunnus PL 100 Hämeentie 86 09 310 1071 3251002-1 01022 Kaupunkiliikenne 00550 Helsinki Sähköposti Tilinumero

Related to Taustaa / Aiheuttamisperiaate Osakassopimuksessa

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.