Teemme yhdessä ja ammattitaitoisesti Mallilausekkeet

Teemme yhdessä ja ammattitaitoisesti. Tukesin tavoitteena on lisätä organisaation yhtenäisyyttä. Tukes edistää avointa, luovaa ja reilua työilmapiiriä, jossa jokainen kokee tekevänsä merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä. Tukesissa kan- nustetaan onnistumaan ja huolehditaan työyhteisöstä. Erityistä huomiota kiinnitetään ammattitai- don ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tukesissa lisätään ilmiöpohjaista johtamista kasvattamaan toiminnan yhtenäisyyttä ja vaikutta- vuutta sekä toimitaan enenevästi tiimiohjautuvasti. Tukesissa vahvistetaan Töissä Suomelle -ajat- telutapaa ja yhteistä toimintakulttuuria. Toiminnan vaikuttavuuden ja paremman asiakaspalvelun edistämiseksi vahvistetaan yhteistyötä eri toimijoiden kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Asiakkaiden kokonaispalvelun edistämi- seksi haetaan kumppaneita. (esim. IT-järjestelmät, osallistava valmistelu). Tukes seuraa hybridityön vaikutuksia työhyvinvointiin, kehittää työskentelytapoja ja valmistautuu valtion toimitilastrategian toimeenpanoon. Tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja työelämän monimuotoisuuden edistämiseksi Tukes hyödyntää eOppivan monimuotoisuus-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskoulutuksia. Yhteisen kansallisen julkisten hankintojen strategian mukaisesti Tukes kehittää hankintataitojaan ja ottaa käyttöön Valtiokonttorin kehittämän itsearviointityökalun. Tukes kehittää riskikartoitusta ja riskienhallintatoimia jatkuvasti.

Related to Teemme yhdessä ja ammattitaitoisesti

  • Ammattitaidon ylläpitäminen Pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, toimikauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Vuokranantajan ilmoitus maaperän puhtaudesta Vuokranantaja ilmoittaa käytettävissään olevien tietojen perusteella, ettei vuokra-alueella aiemmin ole harjoitettu toimintaa, joka saattaisi ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokra-alueella ilmenee tarvetta maaperän puhdistamiseen, vuokralainen on velvollinen välittömästi ottamaan yhteyttä vuokrananta- jaan (Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelu). Vuokranantaja korvaa vuokralaiselle pilaantuneen maaperän puhdistamisesta aiheutu- neet tavanomaisiin maarakennuskustannuksiin nähden ylimääräiset kustannukset, mikäli korvattavista toimenpiteistä ja kustannuksista on sovittu vuokranantajan kanssa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Sel- vyyden vuoksi todetaan, että alemman ohjearvon alittavista haitta-ai- nepitoisuuksista aiheutuvia toimenpiteitä tai kustannuksia ei pidetä tässä tarkoitettuna pilaantuneen maaperän puhdistamisena. Vuokranantaja ei vastaa maaperän puhdistamisesta aiheutuvasta vii- västymisestä, eikä viivästyksestä johtuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista, joita vuokralaisen hankkeelle tai kolmannelle osapuo- lelle saattaa aiheutua. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus pilaantuneesta maaperästä on voimassa siihen asti, kun kaikki vuokra-alueelle raken- nettavat rakennukset ovat asemakaavan nro 12220 ja tämän vuokraso- pimuksen käyttötarkoituksen mukaisesti ensimmäisen kerran viran- omaisen toimesta hyväksytty käyttöönotettavaksi, kuitenkin enintään viisi vuotta vuokrasuhteen alkamisesta lukien. Tämän jälkeen vuokra- lainen vastaa pilaantumisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus ei koske vuokralai- sen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuokrasuh- teen alkamista aiheutunutta pilaantumista. Edellä mainittu ei myöskään koske vuokra-aikana aiheutunutta pilaantumista riippumatta sen aiheut- tajasta.

  • Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.