Toiminnalliset muutokset vuonna 2021 Mallilausekkeet

Toiminnalliset muutokset vuonna 2021. Kaavoituksen painopistealueet: - Keskustan alueen osayleiskaava ehdotusvaiheeseen, hyväksyntä 2022. - Keiteleen länsipuolen rantayleiskaavan asiakirjojen valmistelu ehdotusvaiheeseen - Haukirinteen alueen asemakaavoitus (2020-2021) Puurakentamisen Haukirinne-hankkeen suunnitteluaineiston pohjalta. - Ilmolahden ampumata-alueen yleiskaava ehdotusvaiheeseen Kartoitus: - Kartoitustehtävät muodostuvat edellä mainittujen asemakaavojen sekä muitten maakäytön-, yhdyskuntatekniikan- ja talonrakennukseen liittyvien suunnitelmien lähtöaineistojen tuottami- sesta, ajantasaistamisesta sekä suunnitelmien maastoon merkitsemisestä. Tehtäviin kuuluu mm. pohja-, osoite- sekä johtokarttojen ylläpito ja kiinteistörekisterin päivittäminen. - Omana työnä laadittavien asemakaavojen ja tiesuunnitelmien piirtäminen / ja osittainen suun- nittelu sekä katualueitten lohkomisten lähtöaineistojen tuottaminen. - Uutena tehtävänä on dronekopterilla tuotettava aineisto jota tarjotaan tytäryhteisöille ja yh- teistyökumppaneille.

Related to Toiminnalliset muutokset vuonna 2021

  • Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.

  • Alihankkijat, jotka käsittelevät henkilötietoja 6.1. Siltä osin kuin Palveluntuottaja käyttää toiminnassaan alihankkijoita, jotka käsittelevät henki- lötietoja, alihankintaan sovelletaan Sopimuksen lisäksi tässä sopimusliitteessä kuvattuja ehtoja. 6.2. Xxx Xxxxxxxxxxxxxxxxx alihankkija käsittelee Tilaajan henkilötietoja, alihankkijan käyttäminen edellyttää Tilaajan ennakkoon kirjallisesti antamaa lupaa. 6.3. Palveluntuottaja tekee alihankkijan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa se sitouttaa käyttä- mänsä alihankkijat noudattamaan omalta osaltaan sopimuksessa Palveluntuottajalle asetettuja velvoitteita sekä Tilaajan antamia kulloinkin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä ohjeita. Palveluntuottaja varmistaa, että sopimuksen mukainen Tilaajan tarkastusoikeus voi- daan ulottaa alihankkijaan. 6.4. Palveluntuottaja vastaa käyttämänsä alihankkijan osuudesta kuin omastaan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että alihankkija noudattaa omalta osaltaan henkilötietojen käsittelijälle asetettuja velvoitteita. Xxx Xxxxxxx perustellusti katsoo, että Palveluntuottajan alihankkija ei täytä tietosuo- javelvoitteitaan, Tilaajalla on oikeus vaatia Palveluntuottajaa vaihtamaan alihankkijaa. 6.5. Henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan alihankkijan vaihtamisesta on ilmoitettava Tilaajalle etukäteen. Ilmoituksessa tulee kuvata, miten alihankkija käsittelee Xxxxxxxx henkilötietoja tie- tosuojalainsäädännön mukaisesti. Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä vastustaa ehdotet- tua alihankkijaa.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä kuluttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momentissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpiteistä tai laiminlyönneistä.

  • Korvattavat kustannukset Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Avosydänkirurgia KYS

  • Toiminnalliset Tavoitteet Projektit Projekti Hyödyt ja onnistumisen arviointi (Miksi?) Alku Tilanneyhteenveto Liikuntaneuvonnan palveluketjut Riittämätön liikunta lisää sairastavuutta, josta syntyy kustannuksia. Liikuntakäyttäytymiseen vaikuttaminen ennen sairastumista (pri- maaripreventio) on sekä yhteiskunnan että henkilön etu. Yksilölli- seen liikuntaneuvontaan tavoitellaan työikäisiä ja ikääntyneitä, joi- den sairastumista tai toimintakyvyn heikkenemistä liikunnalla voi- daan ehkäistä. Neuvonnan tavoitteena on asiakkaan fyysisen aktiivi- suuden lisääntyminen ja/tai passiivisen ajan väheneminen ja sitä kautta terveyden ja hyvinvoinnin koheneminen. Tavoitteena on, että liikuntapalveluiden toteuttama yksilöllinen liikuntaneuvonta täydentää Hyvinvointitoimialan toteuttamaa elintapaneuvontaa ja asiakasohjautuvuus on sujuvaa. 2.9.2018 5.8.2020 Ennen koronapoikkeustilaa (1.1.-13.3.) neuvontaan ilmoittau- tui 40 uutta asiakasta, joista suurin osa työikäisiä. Kesken olevia proses- seja yhteensä 57 (40 työikäistä ja 17 ikääntynyttä), 64 neuvontaker- taa/103 neuvonta-aikaa varattavissa eli täyttöaste 62%. Uusia asiak- kaita ilmoittautui neuvontaan aiempaa enemmän. Vaikutusten arvioin- teja on tehty vähän kevään aikana. Impivaaran uimahallissa käyneille työikäisille asiakkaille tehty kehonkoostumuksen alkumittaukset. Yksi- löllinen liikuntaneuvonta on päätetty lopettaa ja siirtyä ryhmämuotoi- seen neuvontaan yhdessä kumppaneiden (PNK, AMK, Ammatti-Insti- tuutti ja TULE-tietokeskus) kanssa toteutettuna. Päätös tehtiin, koska yksilöllisen neuvonnan ajanvarauksen täyttöaste ei ole riittävä, yhtä neuvonta-asiakasta kohden kuluu liikaa työaikaa ja neuvontaprosesseja ei riittävästi saada vietyä vaikutusten arviointiin asti. Ryhmäliikunta- neuvonta alkaa tammikuussa 2021. Ryhmän sisältö suunnitellaan yh- dessä kumppaneiden kanssa. Toteutuksen valmistelu jatkuu syksyllä 2020.Hyvinvointitoimiala on hakenut rahoitusta etänä toteutettavaan elintapaneuvontaa Tulevaisuuden sote-keskus -hankehausta. Liikunta- palvelut on mukana toteutuksessa, mikäli rahoitus saadaan. Lisäksi hy- vinvointitoimialalle tehdään liikuntaneuvonnan verkkokoulutus tälle projektille myönnetyin testamenttivaroin.