Työkyvyn tukeminen Mallilausekkeet

Työkyvyn tukeminen. Sopijaosapuolet keräävät hyviä käytäntöjä eri ikäisten työntekijöiden työkyvyn ylläpitämisestä järjestämällä yhteisen keskustelutilaisuuden alan työnantajille ja luottamusmiehille.
Työkyvyn tukeminen. Työkyvyn tukeminen on työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon yhteistyötä. Sen tavoitteena on turvata jokaisen työntekijän työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja säilyminen mahdollisimman hyvänä työuran loppuun asti. Työkyvyn tukeminen on jokapäiväistä toimintaa, arviointia ja seurantaa. Tämän lisäksi henkilöstön tilaa seurataan säännöllisesti muun muassa sairauspoissaolotiedoilla ja henkilöstökyselyllä. Henkilöstön tilaa kuvaavia indikaattoreita käsitellään tarkoituksenmukaisella tavalla kaupungin ja toimialojen johtoryhmissä sekä Lappeenranta-sopimuksen mukaisissa yhteistoimintaelimissä. Työkyvyn tukemiseksi Lappeenrannan kaupungilla on kokonaisvaltainen työterveyshuoltosopimus, joka sisältää lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi perusterveydenhoitotasoisen sairaanhoidon. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma tarkistetaan vuosittain. Lappeenrannassa on käytössä aktiivisen tuen ja korvaavan työn mallit. Aktiivisen tuen malli sisältää toimintaohjeet varhaisen tuen, tehostetun tuen ja työhön paluun tuen toteuttamiseksi. Kaupungin käytössä ovat myös yhdenmukaiset ohjeet ja menettelytavat työkyvyttömyys- ja uudelleensijoitustapausten varalle. Tarvittaessa henkilöstöllä on mahdollisuus saada työnohjausta ja kriisiapua. Kaupungin työturvallisuustoiminnan järjestämistapa sekä siihen liittyvät vastuut ja tavoitteet on kuvattu työsuojelun toimintaohjelmassa. Työhyvinvoinnin edistämisessä voidaan käyttää myös muita tukimuotoja, joita ovat esimerkiksi esimiesvalmennus, tutorointi, ja mentorointi. Näiden keinojen avulla voidaan edistää työyhteisöjen osaamista, verkostoitumista sekä ongelmien ratkaisukykyä. Lappeenrannan kaupunki varaa talousarvioonsa vuosittain määrärahaa työkyvyn ylläpitämiseen ja henkilöstön virkistystoimintaan.

Related to Työkyvyn tukeminen

  • Sopimuksen Tekeminen 3.1. Sopimus tulee voimaan, kun toimittaja on hyväksynyt asiakkaan tilauksen esimerkiksi toimittamalla tilausvahvistuksen tai avaamalla palvelun. 3.2. Toimittajalla on oikeus hankkia tarvittavat luottotiedot luottotietoja rekisteröiviltä tahoilta. 3.3. Toimittajalla on oikeus vaatia sopimuksen voimaantulon edellytyksenä taikka maksuviivästyksestä tai vastaavasta perustellusta syystä myös sopimuksen tekemisen jälkeen, että asiakas suorittaa toimittajan määrittämän ennakkomaksun tai asettaa toimittajan hyväksymän vakuuden toimittajan määräämässä ajassa. Ennakkomaksulle tai vakuudelle ei makseta korkoa. Toimittajalla on oikeus realisoida vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavalla erääntyneiden saataviensa sekä perimis- ja oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi. Asiakas vastaa vakuuden hoito- ja realisointikustannuksista. 3.4. Toimittajalla on oikeus asettaa sopimuksen voimaantulon edellytykseksi käyttö- tai luottoraja. Käyttö- tai luottorajan asettaminen ei vapauta asiakasta velvollisuudesta suorittaa palvelun käytöstä aiheutuneet maksut, vaikka maksujen määrä ylittäisi käyttö- tai luottorajan.

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Korvauksen hakeminen 11.1.1 Kuolintapaussumman maksamista varten on yhtiölle toimitettava virkatodistukset vakuutetusta ja edunsaajista (sukuselvitys) sekä lääkärin xxxxxx kuolintodistus. 11.1.2 Pysyvän työkyvyttömyyden kertakorvausta varten on yhtiölle toimitettava päätös lakisääteisen työkyvyttömyys- eläkkeen myöntämisestä sekä vakuutettua hoitaneen lää- kärin antama lausunto työkyvyttömyydestä, sen syystä ja pysyvyydestä. Lääkärinlausunto on hankittava Suomesta. 11.1.3 Päiväkorvausta varten on yhtiölle toimitettava va- kuutettua hoitaneen lääkärin antama lausunto työkyvyttö- myydestä, sen syystä ja kestosta. 11.1.4 Yllä mainittujen selvitysten lisäksi on yhtiölle tarvitta- essa toimitettava muutakin selvitystä, joka on tarpeen yh- tiön vastuun selvittämiseksi. 11.1.5 Mikäli selvitykset eivät ole suomeksi tai ruotsiksi, voidaan korvauksesta vähentää selvitysten kääntämiskulut. 11.1.6 Vakuutuksesta ei korvata kohdassa 11.1 tarkoitettu- jen selvitysten hankkimisesta eikä korvauksen maksami- sesta ulkomaille aiheutuneita kustannuksia. 11.1.7 Jos yhtiö kehottaa vakuutettua tutkituttamaan ter- veydentilansa yhtiön määräämällä lääkärillä, vakuutettu on velvollinen noudattamaan tätä kehotusta. Tässä tilanteessa yhtiö maksaa tutkimuskustannukset. Mikäli vakuutettu ei noudata kehotusta, korvausta ei makseta tai korvauksen maksaminen lopetetaan. 11.1.8 Korvausta on haettava yhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta. Jos korvausta ei ole haettu vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta, on oikeus korvaukseen menetetty. Vaikka edun- saaja ei ole ollut tietoinen oikeudestaan saada korvausta, oikeutta korvaukseen ei enää ole, kun vakuutustapahtu- masta on kulunut kymmenen vuotta.

  • Työntekijän kuuleminen Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveria.

  • Johtojen ym. sijoittaminen Kiinteistön omistaja sallii kaupungin osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien tarpeellisten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkeiden sekä jalankulkutasojen ja jalankulku-ulokkeiden ja niiden katosten kannattimien si- joittamisen kiinteistölle, sen yli ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Tässä tarkoitetuista toimenpiteistä kiinteistön omistajalle aiheutuva suoranai- nen haitta tai vahinko korvataan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Kaupunki ei ole korvausvelvollinen maasto-olosuhteiden edellyttämän katu- alueen luiskan ulottamisesta tonttirajan sisäpuolelle. Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii ka- dun ja kiinteistön pihatason korkeuseroista johtuen joko penger- tai leikkaus- luiskan ulottamista tontille, kiinteistönomistajan on sallittava tämä korvauk- setta.

  • Luottamusmiehen valitseminen 1. Luottamusmiehen vaali voidaan suorittaa työpaikalla ja tällöin kaikille järjestäytyneille työntekijöille on varattava tilaisuus osallistua vaaliin. Vaalin järjestäminen ja toimittaminen ei kuitenkaan saa häiritä työntekoa. Vaaliajoista ja vaalipaikoista on sovittava työnantajan kanssa viimeistään 14 vuorokautta ennen vaalin toimittamista. Xxxxxx toimittamisesta huolehtivat lähinnä luottamusmies tai hänen estyneenä ollessaan mahdollinen varaluottamusmies. Vaalien toimittamiseen näiltä kulunut välttämätön aika luetaan luottamusmiestehtäviin käytetyksi ajaksi. 2. Valitusta luottamusmiehestä ja hänen mahdollisesta varamiehestään sekä näiden eroamisesta tai erottamisesta tehtävästään ilmoittaa kirjallisesti työnantajalle luot- tamusmiesjärjestön antamin valtuuksin. 3. Pääluottamusmiehelle valitusta varamiehestä on lisäksi ilmoitettava, milloin hän toimii pääluottamusmiehen sijaisena.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.