Työnkuvan uudelleen muotoutuminen Mallilausekkeet

Työnkuvan uudelleen muotoutuminen. Kaikki työntekijät toivat esille kokemuksen sosiaalitoimen tehtävien lisääntymisestä muutoksen myötä. Asukkaiden raha-asioiden koettiin olevan nykyisellään paljon seka- vampia ja heistä suurelta osalta puuttuu edunvalvoja. Haastateltavat toivat esille, että ennen asukaskunnan muutosta monen asukkaan raha-asioista huolehti edunvalvoja. Tä- män seurauksena työntekijät kokevat ajan kuluvan erilaisten paperitöiden tekemiseen, mikä ilmenee ohjauksen vähenemisenä. Työntekijät kokivat, että he tekevät sosiaalitoi- men tehtäviä selvittämällä asukkaan talousasioita erilaisten tukihakemusten ja päätösten avulla. Kuntoutussuunnitelmien ja yhteenvetojen tekemisen ei puolestaan koettu lisään- tyneen muuten kuin asukaskunnan nopeamman vaihtumisen myötä. Työntekijät kertoivat kokeneensa yhdessä tekemisen vähentyneen kuntoutusyhteisön si- sällä, koska suuntana on yhä enemmän yksilölähtöinen kuntoutus. Osaltaan työntekijät kokivat sen johtuvan siitä, että jokaisella kuntoutujalla on nykyään yksilöllisemmät kun- toutuspolut, eikä kuntoutus etene enää Sopimusvuoren sisäisen portaittaisen mallin mu- kaan. Työntekijöistä osa toivoi yksilöllisempiä ja selkeitä aikarajoja kuntoutukselle. Toisaalta osa taas koki vaikeaksi sen, että kuntoutuspolut ovat epäselviä. Osa kokee, et- tä portaittaisen mallin puuttuminen ei haittaa, ja että asukkaat integroituvat sujuvammin yhteiskuntaan jo ennen muuttamistaan tehostetun tuen kuntoutuskodista joko tuettuun asumiseen tai suoraan omaan kotiin. Muutoksen myötä omaohjaajuus otettiin käyttöön laajemmassa mittakaavassa kuin en- nen. Kaikki kokivat omaohjaajuuden hyväksi käytännöksi, koska silloin asukkaan ei tarvitse selvitellä kaikkia asioitaan eri ihmisten kanssa. Omaohjaajuus koettiin kuntou- tusta edistäväksi ja yksilökeskeisemmäksi. Omaohjaaja vastaa asukkaan talousasioista ja niihin liittyvistä paperitöistä. Omaohjaaja osallistuu myös oman asukkaansa kuntou- tussuunnitelman tekoon ja kuntoutusneuvotteluihin. Xxxxxx viikossa omaohjaajalle ja omakuntoutujalle on varattu kahdenkeskeistä aikaa ja he saavat kuntoutustarpeen mu- kaisesti päättää miten sen käyttävät. Ajankäyttö voi olla esimerkiksi keskustelua tai kaupungilla asioimista. Haastateltavien mukaan tämän avulla jokaiselle kuntoutujalle mahdollistuu yksilöllisen psykososiaalisen kuntoutuksen saaminen. Työntekijät kokivat perustehtävän muuttuneen osittain muutosprosessin myötä. Haasta- teltavien mukaan perustehtävänä oli aiemmin olla osa kuntoutusyhteisön elämää. Nyky- ään se on myös a...

Related to Työnkuvan uudelleen muotoutuminen

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Korvausoikeuden vanhentuminen Vakuutuskorvausta on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden ku- luessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voi- massaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai jos vakuutus on otettu vahingonkorvausvelvollisuuden varal- ta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapah- tumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauk- sen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Sopimuksen muuttaminen Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain molempien sopijaosapuolten asianmukaisesti allekirjoittamalla asiakirjalla.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Korvauksen maksaminen 9.1 Vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen vakuutetun oikeuden- käyntikuluista ja asianajokuluista oikeusasteittain. Lopullinen korvaus suoritetaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen.

  • Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat:

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.