Common use of Työnopastuslisä Clause in Contracts

Työnopastuslisä. 1. Työnopastus on suunnitelmallista koulutustoimintaa, jossa uusi tai uusiin tehtäviin siirtyvä toimihenkilö koulutetaan ennalta laaditun ja hyväksytyn suunnitelman mukaisesti tuntemaan työpaikka ja hänelle kuuluvat työtehtävät, sekä työssä että työympäristössä esiintyvät vaarat ja niiden torjunta. Työnantajan erikseen nimeämälle toimihenkilölle, joka oman toimensa ohella perehdyttää ja opastaa uutta toimihenkilöä työympäristöön ja työtehtäviin, maksetaan perehdytykseen ja työnopastukseen käytetyltä ajalta erillisenä lisänä 10 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan, ellei perehdyttämistä ja työnopastamista ole otettu huomioon muutoin hänen palkkauksessaan. 2. Tämä ei koske tilapäisten toimihenkilöiden tai työntekijöiden perehdyttämistä ja opastamista eikä esimiehen normaaleihin työtehtäviin kuuluvaa velvollisuutta perehdyttää alaisiaan. 3. Jos toimihenkilön työtehtäviin kuuluu toteuttaa erityisosaamisensa perusteella koulutusta, jota ei ole otettu huomioon hänen palkkauksessaan, on paikallisesti sovittava periaatteista, joilla tästä koulutuksesta aiheutuva lisääntynyt työmäärä korvataan.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Collective Bargaining Agreement

Työnopastuslisä. 1. Työnopastus on suunnitelmallista koulutustoimintaa, jossa uusi tai uusiin tehtäviin siirtyvä toimihenkilö koulutetaan ennalta laaditun ja hyväksytyn suunnitelman mukaisesti tuntemaan työpaikka ja hänelle kuuluvat työtehtävät, sekä työssä että työympäristössä esiintyvät vaarat ja niiden torjunta. Työnantajan erikseen nimeämälle toimihenkilölle, joka oman toimensa ohella perehdyttää ja opastaa uutta toimihenkilöä työympäristöön ja työtehtäviin, maksetaan perehdytykseen ja työnopastukseen käytetyltä ajalta erillisenä lisänä 10 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan, ellei perehdyttämistä ja työnopastamista ole otettu huomioon muutoin hänen palkkauksessaan. 2. Tämä ei koske tilapäisten toimihenkilöiden tai työntekijöiden perehdyttämistä ja opastamista eikä esimiehen normaaleihin työtehtäviin kuuluvaa velvollisuutta perehdyttää alaisiaan.työtehtäviin 3. Jos toimihenkilön työtehtäviin kuuluu toteuttaa erityisosaamisensa perusteella koulutusta, jota ei ole otettu huomioon hänen palkkauksessaan, on paikallisesti sovittava periaatteista, joilla tästä koulutuksesta aiheutuva lisääntynyt työmäärä korvataan.korvataan.‌

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työnopastuslisä. 1. Työnopastus on suunnitelmallista koulutustoimintaa, jossa uusi tai uusiin tehtäviin siirtyvä toimihenkilö koulutetaan ennalta laaditun ja hyväksytyn suunnitelman mukaisesti suunnitelmanmukaisesti tuntemaan työpaikka ja hänelle kuuluvat työtehtävät, sekä työssä että työympäristössä esiintyvät vaarat ja niiden torjunta. Työnantajan erikseen nimeämälle toimihenkilölle, joka oman toimensa ohella perehdyttää ja opastaa uutta toimihenkilöä työympäristöön ja työtehtäviin, maksetaan perehdytykseen ja työnopastukseen käytetyltä ajalta erillisenä lisänä 10 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan, ellei perehdyttämistä ja työnopastamista ole otettu huomioon muutoin hänen palkkauksessaan. 2. Tämä ei koske tilapäisten toimihenkilöiden tai työntekijöiden perehdyttämistä ja opastamista eikä esimiehen normaaleihin työtehtäviin kuuluvaa velvollisuutta perehdyttää alaisiaan. 3. Jos toimihenkilön työtehtäviin kuuluu toteuttaa erityisosaamisensa perusteella koulutusta, jota ei ole otettu huomioon hänen palkkauksessaan, on paikallisesti sovittava periaatteista, joilla tästä koulutuksesta aiheutuva lisääntynyt työmäärä korvataan.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus