Tekstimuutokset Mallilausekkeet

Tekstimuutokset. − Lisätään toimihenkilön palkkaa koskevaan 8 §:ään uusi kappale seuraavasti: − Muutetaan vuorotyötä sekä ilta- ja yötyötä koskevan 15 §:n 2. kohdan 1. kap- pale kuulumaan seuraavasti: Xxxxxxx työ ei ole vuorotyötä, ylityötä tai hätätyötä ja toimihenkilö joutuu tekemään sitä kello 16-23, katsotaan tällainen työ iltatyöksi sekä kello 23-06 tehty työ yötyöksi. Paikallisesti sopimalla voidaan säännöllistä yötyötä teettää muissakin kuin työaika- lain tarkoittamissa tilanteissa klo 5-6. − Muutetaan lepoaikoja koskevan 21 §:n Päivittäiset tauot -alaotsikon 1. kohta kuulumaan seuraavasti: 1. Kun työaika on päivätyössä kuutta tuntia pidempi, on toimihenkilölle annettava työn aikana ainakin yksi säännöllinen, vähintään puoli tuntia kestävä tauko, ellei paikallisesti sovita pidemmästä tauosta. Toimihenkilöllä on oikeus poistua tauon ai- kana esteettömästi työpaikalta. Tämä ei kuitenkaan koske sellaisia toimihenkilöitä, joiden työpaikalla olo on työn jatkumiselle välttämätöntä. − Muutetaan varallaoloa ja puhelinohjeita koskevan 24 §:n 1. kohdan 1. kap- pale kuulumaan seuraavasti: Jos toimihenkilö sopimuksen mukaan on velvollinen olemaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa sovitulla tavalla kutsua työhön, maksetaan hänelle siltä ajalta, jonka hän joutuu olemaan valmiudessa työtä tekemättä, 50 % säännöl- lisestä peruspalkasta. Varallaolokorvaus maksetaan kuitenkin vähintään neljältä tunnilta. Paikallisesti voidaan sopia varallaolokorvauksesta toisinkin. Korvauksen suuruudessa huomioidaan varallaolosta toimihenkilölle aiheutuva sidonnaisuus. − Muutetaan varallaoloa ja puhelinohjeita koskevan 24 §:n 1. kohdan 3. kap- pale kuulumaan seuraavasti: Jos varalla oleva toimihenkilö kutsutaan työhön, maksetaan työhön käytetyltä ajalta palkkaa työehtosopimuksen muiden määräysten mukaan. Työn tekeminen voi tapahtua työpaikalla tai jos niin on sovittu, etäyhteyksien välityksellä. Työtun- neilta ei makseta varallaolokorvausta eikä hälytysluonteisesta työstä maksettavia korvauksia. − Muutetaan lomarahaa koskevan 31 §:n 3. kohdan 1. kappale kuulumaan ja li- sätään esimerkki seuraavasti:
Tekstimuutokset. Työehtosopimuksen tekstit säilyvät ennallaan lukuun ottamatta seuraavia muutoksia:
Tekstimuutokset. Työehtosopimukseen tehdään seuraavat tekstimuutokset:
Tekstimuutokset. 1 § 1. kohta + allekirjoitukset:
Tekstimuutokset. Työehtosopimus:
Tekstimuutokset. Työehtosopimuksen tekstit säilyvät ennallaan lukuun ottamatta seuraavia muutoksia: TES 18 § 4. kohta. Lapin lääni muutetaan Lapin maakunnaksi. TES 18 § 6. kohta 5. kappale. Muutetaan ensimmäinen lause seuraavaksi: Vuosilomapalkan laskennassa käytetään vuosilomalain laskentasääntöjä. TES 19 § 1. kohta. Lisätään uusi 3:s kappale: Mikäli työntekijän lomapalkka lasketaan prosenttiperusteisesti, on lomarahan suuruus 50 % tuntikohtaiset lisät sisältävästä lomapalkasta lukuun ottamatta 18 § 2. d- ja e-kohtien lisäpäiväosuutta. TES 20 § 4. kohta. Lisätään uusi 3:s kappale: Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. Luottamusmiessopimuksen sanamuodot ajantasaistetaan työryhmässä sovitulla tavalla. Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun palkkioita korotetaan 1.7.2014 alkaen eurolla.
Tekstimuutokset. 1 § 1. kohta: Terveyspalvelualan Liitto muutetaan Hyvinvointialan liitoksi 2 § 3. kohta: Sopimus on tehtävä kirjallisesti ja siinä on mainittava sopijapuolet, keitä sopimus koskee, sopimuksen sisältö, työehtosopimuksesta poikkeamisen perusteet ja se, mistä työehtosopimuksen kohdasta halutaan sopia toisin sekä sopimuksen voimassaoloaika. 4 § 1. Pöytäkirjamerkintä:
Tekstimuutokset. Työehtosopimus
Tekstimuutokset. Sovittiin seuraavista tekstimuutoksista:
Tekstimuutokset. Sovitut tekstimuutokset on merkitty uudistettuun autoliiken- nealojen toimihenkilöitä koskevaan työehtosopimukseen.