Common use of TYÖNTEKIJÄN HENKILÖREKISTERI Clause in Contracts

TYÖNTEKIJÄN HENKILÖREKISTERI. Työntekijätiedoissa pakollisia kenttiä ovat nimi, työsuhteen alku ja palkkausmuoto, joita tarvitaan jo suunnitteluvaiheessa. Lisäksi monesti tarvitaan TES, viikkotyöaika, nimike ja tasoitujakso, jotta suunnittelu ja esim. lisien laskenta toimii oikein. Sähköposti ja/tai puhelinnumero ovat tarpeellisia varsinkin Töihinkutsu- toiminnallisuutta käytettäessä. Nämä tiedot ovat näkyvissä suunnittelijoilla, mutta esim. vuorolistassa on vain työntekijöiden nimet (tai nimilyhenne), vuorot ja niiden päivämäärät. Työryhmä-tieto on nostettava esille, sillä se kertoo mihin ryhmiin työntekijällä on oikeus, mutta toisaalta se myös kertoo, missä työntekijä tekee työnsä. Toteuman puolella ovat samat tiedot kuin edellä. Lisänä tulee mahdolliset kulunvalvonta- ja kellokorttitiedot. Näillä lisätiedoilla automatisoidaan työaikojen kirjaaminen. Palkanlaskenta hoidetaan yleensä toisessa järjestelmässä ja työaikatietojen siirtoon palkanlaskentaohjelmat tarvitsevat joko työntekijänumeron tai henkilötunnuksen. Isojen asiakkaiden yhteydessä varsinainen henkilörekisteri on usein kolmannen osapuolen HR-järjestelmässä, josta tarvittavat tiedot siirretään Ohjelmistopalveluun. Näissä tilanteissa tiedonsiirto tehdään salattuna.

Appears in 4 contracts

Samples: tyovuorovelho.com, tyovuorovelho.com, tyovuorovelho.com

TYÖNTEKIJÄN HENKILÖREKISTERI. Työntekijätiedoissa pakollisia kenttiä ovat nimi, työsuhteen alku ja palkkausmuoto, joita tarvitaan jo suunnitteluvaiheessa. Lisäksi monesti tarvitaan TES, viikkotyöaika, nimike ja tasoitujaksotasoitusjakso, jotta suunnittelu ja esim. lisien laskenta toimii oikein. Sähköposti ja/tai puhelinnumero ovat tarpeellisia varsinkin Töihinkutsu- toiminnallisuutta käytettäessä. Nämä tiedot ovat näkyvissä suunnittelijoilla, mutta esim. vuorolistassa on vain työntekijöiden nimet (tai nimilyhenne), vuorot ja niiden päivämäärät. Työryhmä-tieto on nostettava esille, sillä se kertoo mihin ryhmiin työntekijällä on oikeus, mutta toisaalta se myös kertoo, missä työntekijä tekee työnsä. Toteuman puolella ovat samat tiedot kuin edellä. Lisänä tulee tulevat mahdolliset kulunvalvonta- ja kellokorttitiedot. Näillä lisätiedoilla automatisoidaan työaikojen kirjaaminen. Palkanlaskenta hoidetaan yleensä toisessa järjestelmässä ja työaikatietojen tapahtumien siirtoon palkanlaskentaohjelmat tarvitsevat joko työntekijänumeron tai henkilötunnuksentietojen kohdistamiseen henkilön yksilöivän tiedon, ensisijaisesti yksilöivänä tietona käytetään työntekijänumeroa. Isojen asiakkaiden yhteydessä varsinainen henkilörekisteri on usein kolmannen osapuolen HR-järjestelmässä, josta tarvittavat tiedot siirretään Ohjelmistopalveluun. Näissä tilanteissa tiedonsiirto tehdään salattunaAsiakkaan ympäristön ja Ohjelmistopalvelu-ympäristön välillä tapahtuvissa tiedostojen siirroissa käytetään tietoturvallista, salattua siirtoprotokollaa, kuten sftp-tekniikkaa.

Appears in 1 contract

Samples: tyovuorovelho.com