Valvontakäynnit Mallilausekkeet

Valvontakäynnit. Varhaiskasvatuspäällikkö tekee vuosittain valvontakäynnin kaikkiin kunnan alueella toimiviin yksityisiin päiväkoteihin ja ryhmäperhepäiväkoteihin yhdessä palveluntuottajan kanssa sopien. Käynnin aikana tuottajan kanssa käydään läpi toiminnan kannalta merkityksellisiä asioita. Toimintaedelly- tykset Toimintayksikössä tulee olla riittävät ja asianmukaiset toimitilat ja varusteet sekä toiminnan edellyttämä henkilöstö. Toimitilojen tulee olla terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annetta- valle hoidolle, kasvatukselle ja muulle huolenpidolle sopiva. Henkilöstön lukumäärän tulee olla riittävä palvelujen tarpeeseen ja asiakkaiden lukumäärään nähden. Henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuuksista säädetään sosiaalihuollon ammatillisen henkilös- tön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa (272/2005). Henkilöstön mitoitukseen ja kelpoisuusvaatimuksiin sovelletaan varhaiskasvatuksen osalta, mitä lasten varhaiskasvatuksesta an- netun lain (36/1973) 5 §:ssä ja sen nojalla säädetään. Laki yksityisistä sosi- aalipalveluista § 4 Toimintasuun- nitelma Palveluntuottajat laativat vuosittain toimintasuunnitelman. Omavalvonta- suunnitelma Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan on laadittava omavalvon- tasuunnitelma. Palvelujen tuottajan on pidettävä omavalvonta- suunnitelma julkisesti nähtävänä ja seurattava sen toteutumista. Laki yksityisistä sosi- aalipalveluista § 6 Varhaiskasva- tussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat valtakunnalli- sesti varhaiskasvatuksen sisältöä, laatua ja kuntien varhaiskas- vatussuunnitelmien laatimista. Yksityiset palveluntuottajat laati- vat vuosittain toimintasuunnitelman. Halutessaan yksityiset pal- veluntuottajat voivat laatia yksikkökohtaiset varhaiskasvatus- suunnitelmat. Lapsille laaditaan lapsikohtaiset varhaiskasvatus- suunnitelmat. Varhaiskasvatus- suunnitelman perus- teet 2016, Opetus- hallitus Esiopetuksen toimintasuun- nitelma (esiope- tusta järjestävät yksiköt) Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunni- telmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhtey- dessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, kou- lun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeelli- sista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Esiopetuksen toimintasuunnitelma vastaa Vantaan esiopetuksen osalta perusopetusasetuksen 9§ edellyttämää lukuvuosittain laa- dittavaa suunnitelmaa. Perusopetusasetus § 9 Lapsikohtainen ...

Related to Valvontakäynnit

  • Valvonta Vastaanoton valvonta ja ohjaus kuuluu Maahanmuuttovirastolle. Valvontaa tehdään vastaanottojärjestelmän valvontaohjelman mukaisella tavalla.

  • Valvontaviranomaiset Kuluttajaluottoja valvovat Finanssivalvonta (xxx.xxxxxxxxxxxxxxxx.xx), kuluttaja-asiamies ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto (xxx.xxx.xx) sekä sen alaisina piirihallintoviranomaisina aluehallintovirastot (xxx.xxx.xx).

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 9 §:ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Palvelulupaus Arkipäivinä (ma–pe) Postin ohjeen ja/tai asiakkaan ja Postin välisen sopimuksen mukaisesti Postiin jätetyt Economy-vakiokirjeet jaetaan vastaanottajille pääsään- töisesti neljänteen arkipäivään mennessä postiinjättö- päivästä lukien ja viimeistään viidentenä arkipäivänä postiinjättöpäivästä lukien.

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Vahingonkorvausvastuu Pankki on velvollinen korvaamaan tilinomistajalle aiheutuneen välittömän ja välillisen vahingon kohtien 15.1, 15.2 ja 16 mukaisesti. Pankki on lisäksi velvollinen korvaamaan tilinomistajalle pankin virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuneen korkotappion. Pankki palauttaa perimänsä palvelumaksut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat vahinkoa aiheuttaneeseen virheeseen tai laiminlyöntiin. Tilinomistajalla ei ole oikeuta saada pankilta korvausta, jollei tilinomistaja tai tilin käyttöön oikeutettu ilmoita virheestä pankille kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai kun hänen olisi pitänyt se havaita. Pankki ei kuitenkaan vastaa vahingosta, jos pankin velvoitteen on estänyt edellä kohdassa 14 tarkoitettu ylivoimainen este.

  • Valvova viranomainen Kuluttajaluottoja valvovat kuluttaja-asiamies ja Kuluttaja ja kilpailuvirasto (xxx.xx) sekä sen alaisina piirihallintoviranomaisina aluehallintovirastot (xxx.xx).