Common use of Vuokrakohteen hoito Clause in Contracts

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataa. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 3 contracts

Samples: Rental Agreement, Rental Agreement, Rental Agreement

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistäsiisteydestä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Vuokralainen huolehtii ja vastaa avantouintipumpuista sekä lämpöelementeistä. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataa. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 3 contracts

Samples: Talviuintisopimus, Rental Agreement, Rental Agreement

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistäsiisteydestä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii ja vastaa avantouintipumpuista sekä lämpöelementeistä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataa. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 2 contracts

Samples: Rental Agreement, Rental Agreement

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataa. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Vuokranantaja vastaa käymälän tyhjennyksestä. Käymälän siivouksista vastaa vuokralainen. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 2 contracts

Samples: Rental Agreement, Rental Agreement

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistäsiisteydestä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Vuokralainen huolehtii ja vastaa avantouintipumpuista sekä lämpöelementeistä. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataakaataa ilman Kaupunkiympäristön toimialan, Maankäyttö ja kaupunkirakenne-palvelukokonaisuuden, Puisto- ja viheralueet -yksikön lupaa- Vuokralainen on myös velvollinen välittömästi ilmoittamaan Puisto- ja viheralueet -yksikköön ympäristölle vaaralliseksi muodostuneesta puusta. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 2 contracts

Samples: Rental Agreement, Rental Agreement

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataakaataa ilman Kaupunkiympäristön toimialan, Maankäyttö ja kaupunkirakenne-palvelukokonaisuuden, Puisto- ja viheralueet -yksikön lupaa- Vuokralainen on myös velvollinen välittömästi ilmoittamaan Puisto- ja viheralueet -yksikköön ympäristölle vaaralliseksi muodostuneesta puusta. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan kustannuksellaan siitä vuokrakohteen ja taloteknisten järjestelmien kunnossapidosta ja huollosta, mikä on tarpeen vuokrakohteen toimivuuden säilymiseksi vuokra-ajan alkua vastaavalla tasolla. Vuokralainen vastaa rakennuksista erikseen tehtävän vastuujakotaulukon mukaisesti. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan vuokratun rakennuksen ulkoja sisäpuolisesta hoidosta, kunnossapidosta ja tarvittavista korjauksista. Vuokranantaja vastaa vuokrakohteen rakenteellisesta peruskorjauksesta. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan piha-alueen hoidosta. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataa ilman Kaupunkiympäristön toimialan, Maankäyttö ja kaupunkirakenne- palvelukokonaisuuden, Puisto- ja viheralueet -yksikön lupaa- Vuokralainen on myös velvollinen välittömästi ilmoittamaan Puisto- ja viheralueet -yksikköön ympäristölle vaaralliseksi muodostuneesta puusta. Rakennus piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se tyydyttää terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan vuokranantajan kohteen kunnossapidosta mahdollisesti antamia ohjeita. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistäsiisteydestä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Vuokralainen huolehtii ja vastaa avantouintipumpuista sekä lämpöelementeistä. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataa. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement

Vuokrakohteen hoito. Vuokralainen huolehtii kokonaisuudessaan käyttöalueensa siisteydestä ja jätehuollosta sekä asianmukaisesta jätteiden lajittelusta ja niiden pois viennistäsiisteydestä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan käyttöalueensa kulkuteiden talvikunnossapidosta (lumenluonti ja auki-pitäminen) sekä tarvittavista toimista liukkauden estämiseksi (hiekoitus) sekä käyttöalueellaan että talviuintirakenteissa (laiturit / portaat) ks. vastuunjakotaulukko. Vuokralainen huolehtii ja vastaa avantouintipumpuista sekä lämpöelementeistä. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan myös muusta käyttötarkoituksen mukaisesta muusta hoidosta, josta vuokranantaja voi antaa tarkempia ohjeita. Talviuintipaikalle tulee päästä pelastusajoneuvolla pääteiltä helposti löydettävissä olevaa reittiä pitkin. Jäätietä ei voida katsoa riittäväksi yhteydeksi. Pelastustie on pidettävä jatkuvasti aurattuna. Vuokranantaja huolehtii pelastustien aurauksesta vuokralaisen käyttöalueen rajalle saakka vastuunjakotalulukon mukaisesti. Vuokralainen vastaa pelastustien aukipidosta käyttöalueellaan. Alueella mahdollisesti olevia puita ei saa kaataa. Rakennukset ja rakennelmat piha-alueineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne tyydyttävät terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden kannalta sille asetettavat vaatimukset ja että se ei aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralainen vastaa tarvittaessa avannon vedenlaadun tutkimustilauksesta sekä sen kustannuksista. Tutkimustulokset tulee olla käyttäjien nähtävillä. Vuokranantaja vastaa käymälän tyhjennyksestä. Käymälän siivouksista vastaa vuokralainen. Muut vuokrakohteen hoitoon liittyvät velvoitteet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement