Common use of Vuokralaisen velvollisuudet huoneistoa käytettäessä Clause in Contracts

Vuokralaisen velvollisuudet huoneistoa käytettäessä. Vuokralaisen on ilmoitettava välittömästi vuokrasuhteen alkamisen jälkeen vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle huoneistossa esiintyvistä vioista tai puutteellisuuksista, jotka ovat syntyneet huoneistoa rakennettaessa tai ovat edellisen asukkaan aiheuttamia. Mikäli vuokralainen laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, viat ja puutteellisuudet katsotaan vuokralaisen tuottamuksellisesti itse aiheuttamiksi. Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle vuokrasuhteen aikaisesta huoneiston vahingoittumisesta tai puutteellisuudesta. Ilmoitus on tehtävä välittömästi, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi suoritettava viipymättä. Mikäli huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaa, vuokralaisen on ilmoitettava siitä vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle ja varattava tälle mahdollisuus päästä huoneistoon. Vuokralaisen on hoidettava huoneistoa huolellisesti. Vuokralainen on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta. Mikäli vuokralainen tahallisesti, tuottamuksellisesti tai laiminlyönnillään vahingoittaa huoneistoa tai kiinteistön yhteisiä tiloja, on hän velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingosta aiheutuneet kustannukset. Vuokralainen vastaa myös huoneistossa vuokralaisen luvalla oleskelevan henkilön aiheuttamasta vahingosta. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan talon järjestyssääntöjä, samoin kuin vuokranantajan muutoin talon järjestyksen ja siisteyden ylläpitämiseksi antamia määräyksiä. Vuokralainen ei saa ilman vuokranantajan kirjallista lupaa suorittaa huoneistossa korjaus- tai muutostöitä. Vuokralaisella on velvollisuus viivytyksettä päästää vuokranantaja, vuokranantajaa edustavan kiinteistönhoitoyhtiön edustaja tai muu vuokranantajan valtuuttama henkilö huoneistoon, milloin se huoneiston kunnon ja xxxxxx valvomiseksi on tarpeen taikka sellaisen korjauksen suorittamiseksi, jota ei voida vahingon suurenemisen vuoksi siirtää myöhemmäksi tai joka on pakko teknisistä tai taloudellisista syistä suorittaa huoneistossa tai huoneiston kautta. Kun huoneisto on uudelleen vuokrattavissa, on vuokranantajalla oikeus esitellä huoneistoa. Esittely on suoritettava siten, ettei siitä aiheudu vuokralaiselle suurempaa haittaa tai häiriötä kuin on välttämätöntä.

Appears in 1 contract

Samples: assets.ctfassets.net

Vuokralaisen velvollisuudet huoneistoa käytettäessä. Vuokralaisen velvollisuus on ilmoittaa vuokranantajalle kirjallisesti sisään- ja poismuutosta, yli 1 kk mittaisesta poissaolosta sekä kaikista asumisaikaisista muutoksista huoneistossa asuvien henkilöllisyydessä ja lukumäärässä. Vuokralaisen velvollisuus on siivota, hoitaa ja ylläpitää asuinhuoneistoa, siihen välittömästi kuuluvaa piha- tai terassialuetta sekä huoneiston laitteita huolellisesti sekä noudattaa vuokranantajan antamia ohjeita. Asuintalossa on sähköverkkoon kytketty palovaroitinjärjestelmä, jonka asennuttamisesta vastaa Urhea-asunnot Oy. Vuokralainen ei ole vastuussa huoneiston tavanomaisesta kulumisesta, mutta on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle aiheuttamansa vahingon. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan aiheettomasta tarkastus- /korjauskäynnistä aiheutuneet kustannukset. Vuokralainen on velvollinen ottamaan kattava kotivakuutus. Vuokrasuhteen alkaessa asunnon kuntoon kohdistuvat huomautukset on ilmoitettava vuokranantajan ohjeistamalla tavalla kymmenen (10) päivän kuluessa avainten vastaanottamisesta suoraan vuokranantajalle. Mahdollisten siivouksen puutteiden osalta ilmoitus on tehtävä välittömästi vuokrasuhteen alkamisen jälkeen vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle huoneistossa esiintyvistä vioista tai puutteellisuuksista, jotka ovat syntyneet huoneistoa rakennettaessa tai ovat edellisen asukkaan aiheuttamiasisään muutettaessa suoraan vuokranantajalle. Mikäli vuokralainen laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, viat Asumisaikana vuokralaisella on myös velvollisuus välittömästi ilmoittaa asunnon kuntoon vaikuttavista seikoista ja puutteellisuudet katsotaan vuokralaisen tuottamuksellisesti itse aiheuttamiksiilmenneistä vioista. Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle vuokrasuhteen aikaisesta huoneiston vahingoittumisesta tai sellaisesta puutteellisuudesta, jonka korjaamisesta vuokranantaja on vastuussa. Ilmoitus on tehtävä välittömästiheti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi suoritettava viipymättä. Mikäli huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaaVuokralainen, vuokralaisen on ilmoitettava siitä vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle ja varattava tälle mahdollisuus päästä huoneistoonjoka laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, vastaa laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta. Vuokralaisen tulee välittömästi ilmoittaa vuokranantajalle esimerkiksi tuhohyönteisistä, jotta vuokranantaja voi ryhtyä mahdollisiin torjuntatoimenpiteisiin yhteistyössä vuokralaisen kanssa. Vuokranantaja varaa kuitenkin oikeuden poikkeuksellisesti suorittaa tarvittavat torjuntatoimenpiteet tilanteen niin vaatiessa ilman erillistä ennakkoilmoitusta. Huone on hoidettava huoneistoa huolellisestitarkoitettu yhdelle henkilölle (vuokralaiselle). Vuokralainen Vuokrasopimuksessa mainitsemattomien henkilöiden pitkäaikainen majoittaminen asunnossa on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingostakielletty. Mikäli vuokralainen tahallisestiTupakointi on kielletty huoneistoissa ja parvekkeilla sekä kiinteistön alueella, tuottamuksellisesti tai laiminlyönnillään vahingoittaa huoneistoa tai kiinteistön yhteisiä tilojamuutoin kuin sille osoitetulla paikalla. Kiellon vastaisesta tupakoinnista huoneistossa aiheutuvat huoneiston puhdistus-, otsonointi-, maalaus- ym. kulut veloitetaan vuokralaiselta. Lemmikkieläinten pito on hän velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingosta aiheutuneet kustannuksetkielletty. Vuokralainen vastaa myös huoneistossa huoneiston siivouksesta vuokrasuhteen aikana ja huolehtii loppusiivouksesta. Vuokralaisen vaihtuessa suoritetaan huoneistotarkastus, joka saattaa aiheuttaa kustannuksia, mikäli velvoitteita/siivouskehotusta ei ole noudatettu. Tarvittaessa vuokranantajalla on oikeus siivouttaa tai muuten laittaa asunto kuntoon vuokralaisen luvalla oleskelevan henkilön aiheuttamasta vahingostakustannuksella. Jaettujen asuntojen yhteisten tilojen kunnosta ovat yhteisvastuussa kaikki vuokralaiset. Mikäli vuokralaisella on käytössään kiinteistön yhteisissä tiloissa säilytyskomero, vuokralainen vastaa sen tyhjennyksestä. Tyhjentämättä jättämisestä saattaa aiheutua kustannuksia. Vuokralaisen vastuulle jäävän vahingonkorvauksen hinnoittelussa noudatetaan Urhea-asunnot Oy:n verkkosivuillaan tiedotettavia, kulloinkin voimassa olevia korvausvastuuhinnastoa ja vastuunjakotaulukkoa. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan talon järjestyssääntöjävastaa aina kuitenkin aiheutuneesta vahingosta täysimääräisesti, samoin kuin vuokranantajan muutoin talon järjestyksen em. hinnaston ja siisteyden ylläpitämiseksi antamia määräyksiä. Vuokralainen taulukon ylimenevältä osin tai jos kuluja/vahinkoa ei saa ilman vuokranantajan kirjallista lupaa suorittaa huoneistossa korjaus- ole niissä mainittu tai muutostöitä. Vuokralaisella on velvollisuus viivytyksettä päästää vuokranantaja, vuokranantajaa edustavan kiinteistönhoitoyhtiön edustaja tai muu vuokranantajan valtuuttama henkilö huoneistoon, milloin se huoneiston kunnon ja xxxxxx valvomiseksi on tarpeen taikka sellaisen korjauksen suorittamiseksi, jota ei voida vahingon suurenemisen vuoksi siirtää myöhemmäksi tai joka on pakko teknisistä tai taloudellisista syistä suorittaa huoneistossa tai huoneiston kautta. Kun huoneisto on uudelleen vuokrattavissa, on vuokranantajalla oikeus esitellä huoneistoa. Esittely on suoritettava siten, ettei siitä aiheudu vuokralaiselle suurempaa haittaa tai häiriötä kuin on välttämätöntähinnoiteltu.

Appears in 1 contract

Samples: urhea.fi

Vuokralaisen velvollisuudet huoneistoa käytettäessä. Vuokralaisen velvollisuus on ilmoittaa vuokranantajalle kirjal- lisesti sisään- ja poismuutosta, yli 1 kk mittaisesta poissa- olosta sekä kaikista asumisaikaisista muutoksista huoneis- tossa asuvien henkilöllisyydessä ja lukumäärässä. Vuokralaisen velvollisuus on siivota, hoitaa ja ylläpitää asuin- huoneistoa, siihen välittömästi kuuluvaa piha- tai terassialu- etta sekä huoneiston laitteita huolellisesti sekä noudattaa vuokranantajan antamia ohjeita. Vuokralainen on velvollinen hankkimaan, asentamaan ja kunnossapitämään palovaroitti- men, pl. kohteet, joissa on automaattinen paloilmoitin tai säh- köverkkoon kytketty palovaroitinjärjestelmä. Sähköpolkupyörien, sähköpotkulautojen ja niihin rinnastetta- vien sähkötoimisten kulkuneuvojen akkujen lataaminen Hoa- sin kiinteistöjen sisätiloissa ilman jatkuvaa valvontaa on kiel- letty. Myös muiden, kuten veneiden, autojen ym. irtoakkujen lataaminen sisätiloissa ilman jatkuvaa valvontaa on kielletty. Kiinteistösähköä tai vuokraan sisältyvää huoneistosähköä ei saa käyttää vuokranantajaa haittaavan taloudellisen edun tai hyödyn hankkimiseen. Erityisen kiellettyä on työn tai tallen- nustilan osoittamiseen pohjautuvien kryptovaluuttojen, kuten Bitcoinin, louhiminen. Vuokralainen ei ole vastuussa huoneiston tavanomaisesta kulumisesta, mutta on velvollinen korvaamaan vuokrananta- jalle aiheuttamansa vahingon. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan aiheettomasta tarkastus-/korjauskäynnistä ai- heutuneet kustannukset. Vuokralaista suositetaan ottamaan kattava kotivakuutus. Vuokrasuhteen alkaessa asunnon kuntoon kohdistuvat huo- mautukset on ilmoitettava vuokranantajan ohjeistamalla ta- valla kymmenen (10) päivän kuluessa avainten vastaanotta- misesta suoraan vuokranantajalle. Mahdollisten siivouksen puutteiden osalta ilmoitus on tehtävä välittömästi vuokrasuhteen alkamisen jälkeen vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle huoneistossa esiintyvistä vioista tai puutteellisuuksista, jotka ovat syntyneet huoneistoa rakennettaessa tai ovat edellisen asukkaan aiheuttamiasisään muutettaessa suoraan vuokranantajalle. Mikäli vuokralainen laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, viat Asumisaikana vuok- ralaisella on myös velvollisuus välittömästi ilmoittaa asunnon kuntoon vaikuttavista seikoista ja puutteellisuudet katsotaan vuokralaisen tuottamuksellisesti itse aiheuttamiksiilmenneistä vioista. Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle vuokrasuhteen aikaisesta huoneiston vahingoittumisesta tai puutteellisuudestasellaisesta puutteellisuu- desta, jonka korjaamisesta vuokranantaja on vastuussa. Ilmoitus Il- moitus on tehtävä välittömästiheti, jos korjaus on vahingon suurenemisen suurenemi- sen estämiseksi suoritettava viipymättä. Mikäli huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaaVuokralainen, vuokralaisen on ilmoitettava siitä vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle ja varattava tälle mahdollisuus päästä huoneistoonjoka laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, vastaa laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta. Vuokralaisen tulee välittömästi il- moittaa vuokranantajalle esimerkiksi tuhohyönteisistä, jotta vuokranantaja voi ryhtyä mahdollisiin torjuntatoimenpiteisiin yhteistyössä vuokralaisen kanssa. Vuokranantaja varaa kui- tenkin oikeuden poikkeuksellisesti suorittaa tarvittavat torjun- tatoimenpiteet tilanteen niin vaatiessa ilman erillistä ennak- koilmoitusta. Huone on hoidettava huoneistoa huolellisestitarkoitettu yhdelle henkilölle. Vuokralainen Vuokrasopimuksessa mainitsemattomien henkilöiden pitkäaikainen majoittaminen asunnossa on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingostakielletty. Mikäli vuokralainen tahallisestiTupakointi on kielletty jaetuissa asunnoissa ja kaikissa 31.5.2010 jälkeen alkaneissa vuokrasopimuksissa sekä por- raskäytävissä ja kiinteistön yhteisissä tiloissa. Kohteissa, tuottamuksellisesti jotka ovat valmistuneet 1.1.2018 tai laiminlyönnillään vahingoittaa huoneistoa tai sen jälkeen on tupakointi kielletty huoneistoissa ja parvekkeilla sekä kiinteistön yhteisiä tilojaalu- eella, muutoin kuin sille osoitetulla paikalla. Tupakointi par- vekkeilla on hän velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingosta aiheutuneet kustannuksetkielletty vuokrasopimuksissa, jotka ovat alkaneet 1.1.2019 jälkeen. Kiellon vastaisesta tupakoinnista huoneis- tossa aiheutuvat huoneiston puhdistus-, otsonointi-, maa- laus- ym. kulut veloitetaan vuokralaiselta. Lemmikkieläinten pito on kielletty jaetuissa asunnoissa, ka- lustetuissa asunnoissa sekä asunnoissa, joissa on yhteiskeit- tiö. Vuokralainen vastaa myös huoneistossa huoneiston siivouksesta vuokrasuhteen aikana ja huolehtii loppusiivouksesta. Vuokralaisen vaihtu- essa suoritetaan huoneistotarkastus, joka saattaa aiheuttaa kustannuksia, mikäli velvoitteita/siivouskehotusta ei ole nou- datettu. Tarvittaessa vuokranantajalla on oikeus siivouttaa tai muuten laittaa asunto kuntoon vuokralaisen luvalla oleskelevan henkilön aiheuttamasta vahingostakustannuksella. Jaettujen asuntojen yhteisten tilojen kunnosta ovat yhteis- vastuussa kaikki vuokralaiset. Mikäli vuokralaisella on käytössään kiinteistön yhteisissä ti- loissa säilytyskomero, vuokralainen vastaa sen tyhjennyksestä. Tyhjentämättä jättämisestä saattaa aiheutua kustannuksia kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukai- sesti. Vuokralaisen vastuulle jäävän vahingonkorvauksen hinnoitte- lussa noudatetaan Hoasin verkkosivuillaan tiedotettavia, kul- loinkin voimassa olevia korvausvastuuhinnastoa ja vastuun- jakotaulukkoa. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan talon järjestyssääntöjävastaa aina kuitenkin aiheutuneesta vahingosta täysimääräisesti, samoin kuin vuokranantajan muutoin talon järjestyksen em. hinnaston ja siisteyden ylläpitämiseksi antamia määräyksiä. Vuokralainen taulukon ylimenevältä osin tai jos kuluja/vahinkoa ei saa ilman vuokranantajan kirjallista lupaa suorittaa huoneistossa korjaus- ole niissä mainittu tai muutostöitä. Vuokralaisella on velvollisuus viivytyksettä päästää vuokranantaja, vuokranantajaa edustavan kiinteistönhoitoyhtiön edustaja tai muu vuokranantajan valtuuttama henkilö huoneistoon, milloin se huoneiston kunnon ja xxxxxx valvomiseksi on tarpeen taikka sellaisen korjauksen suorittamiseksi, jota ei voida vahingon suurenemisen vuoksi siirtää myöhemmäksi tai joka on pakko teknisistä tai taloudellisista syistä suorittaa huoneistossa tai huoneiston kautta. Kun huoneisto on uudelleen vuokrattavissa, on vuokranantajalla oikeus esitellä huoneistoa. Esittely on suoritettava siten, ettei siitä aiheudu vuokralaiselle suurempaa haittaa tai häiriötä kuin on välttämätöntähinnoiteltu.

Appears in 1 contract

Samples: hoas.fi

Vuokralaisen velvollisuudet huoneistoa käytettäessä. Vuokralaisen velvollisuus on ilmoittaa vuokranantajalle kirjal- lisesti sisään- ja poismuutosta, yli 1 kk mittaisesta poissa- olosta sekä kaikista asumisaikaisista muutoksista huoneis- tossa asuvien henkilöllisyydessä ja lukumäärässä. Vuokralaisen velvollisuus on siivota, hoitaa ja ylläpitää asuin- huoneistoa, siihen välittömästi kuuluvaa piha- tai terassialu- etta sekä huoneiston laitteita huolellisesti sekä noudattaa vuokranantajan antamia ohjeita. Vuokralainen on velvollinen hankkimaan, asentamaan ja kunnossapitämään palovaroitti- men, pl. kohteet, joissa on automaattinen paloilmoitin tai säh- köverkkoon kytketty palovaroitinjärjestelmä. Sähköpolkupyörien, sähköpotkulautojen ja niihin rinnastetta- vien sähkötoimisten kulkuneuvojen akkujen lataaminen Hoa- sin kiinteistöjen sisätiloissa ilman jatkuvaa valvontaa on kiel- letty. Myös muiden, kuten veneiden, autojen ym. irtoakkujen lataaminen sisätiloissa ilman jatkuvaa valvontaa on kielletty. Vuokralainen ei ole vastuussa huoneiston tavanomaisesta kulumisesta, mutta on velvollinen korvaamaan vuokrananta- jalle aiheuttamansa vahingon. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan aiheettomasta tarkastus-/korjauskäynnistä ai- heutuneet kustannukset. Vuokralaista suositetaan ottamaan kattava kotivakuutus. Vuokrasuhteen alkaessa asunnon kuntoon kohdistuvat huo- mautukset on ilmoitettava vuokranantajan ohjeistamalla ta- valla kymmenen (10) päivän kuluessa avainten vastaanotta- misesta suoraan vuokranantajalle. Mahdollisten siivouksen puutteiden osalta ilmoitus on tehtävä välittömästi vuokrasuhteen alkamisen jälkeen vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle huoneistossa esiintyvistä vioista tai puutteellisuuksista, jotka ovat syntyneet huoneistoa rakennettaessa tai ovat edellisen asukkaan aiheuttamiasisään muutettaessa suoraan vuokranantajalle. Mikäli vuokralainen laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, viat Asumisaikana vuok- ralaisella on myös velvollisuus välittömästi ilmoittaa asunnon kuntoon vaikuttavista seikoista ja puutteellisuudet katsotaan vuokralaisen tuottamuksellisesti itse aiheuttamiksiilmenneistä vioista. Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle vuokrasuhteen aikaisesta huoneiston vahingoittumisesta tai puutteellisuudestasellaisesta puutteellisuu- desta, jonka korjaamisesta vuokranantaja on vastuussa. Ilmoitus Il- moitus on tehtävä välittömästiheti, jos korjaus on vahingon suurenemisen suurenemi- sen estämiseksi suoritettava viipymättä. Mikäli huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaaVuokralainen, vuokralaisen on ilmoitettava siitä vuokranantajalle tai sitä edustavalle kiinteistönhoitoyhtiölle ja varattava tälle mahdollisuus päästä huoneistoonjoka laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, vastaa laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta. Vuokralaisen tulee välittömästi il- moittaa vuokranantajalle esimerkiksi tuhohyönteisistä, jotta vuokranantaja voi ryhtyä mahdollisiin torjuntatoimenpiteisiin yhteistyössä vuokralaisen kanssa. Vuokranantaja varaa kui- tenkin oikeuden poikkeuksellisesti suorittaa tarvittavat torjun- tatoimenpiteet tilanteen niin vaatiessa ilman erillistä ennak- koilmoitusta. Huone on hoidettava huoneistoa huolellisestitarkoitettu yhdelle henkilölle (vuokralaiselle). Vuokralainen Vuok- rasopimuksessa mainitsemattomien henkilöiden pitkäaikai- nen majoittaminen asunnossa on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingostakielletty. Mikäli vuokralainen tahallisestiTupakointi on kielletty jaetuissa asunnoissa ja kaikissa 31.5.2010 jälkeen alkaneissa vuokrasopimuksissa sekä por- raskäytävissä ja kiinteistön yhteisissä tiloissa. Kohteissa, tuottamuksellisesti jotka ovat valmistuneet 1.1.2018 tai laiminlyönnillään vahingoittaa huoneistoa tai sen jälkeen on tupakointi kielletty huoneistoissa ja parvekkeilla sekä kiinteistön yhteisiä tilojaalu- eella, muutoin kuin sille osoitetulla paikalla. Tupakointi par- vekkeilla on hän velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingosta aiheutuneet kustannuksetkielletty vuokrasopimuksissa, jotka ovat alkaneet 1.1.2019 jälkeen. Kiellon vastaisesta tupakoinnista huoneis- tossa aiheutuvat huoneiston puhdistus-, otsonointi-, maa- laus- ym. kulut veloitetaan vuokralaiselta. Lemmikkieläinten pito on kielletty jaetuissa asunnoissa, ka- lustetuissa asunnoissa sekä asunnoissa, joissa on yhteiskeit- tiö. Vuokralainen vastaa myös huoneistossa huoneiston siivouksesta vuokrasuhteen aikana ja huolehtii loppusiivouksesta. Vuokralaisen vaihtu- essa suoritetaan huoneistotarkastus, joka saattaa aiheuttaa kustannuksia, mikäli velvoitteita/siivouskehotusta ei ole nou- datettu. Tarvittaessa vuokranantajalla on oikeus siivouttaa tai muuten laittaa asunto kuntoon vuokralaisen luvalla oleskelevan henkilön aiheuttamasta vahingostakustannuksella. Jaettujen asuntojen yhteisten tilojen kunnosta ovat yhteis- vastuussa kaikki vuokralaiset. Mikäli vuokralaisella on käytössään kiinteistön yhteisissä ti- loissa säilytyskomero, vuokralainen vastaa sen tyhjennyk- sestä. Tyhjentämättä jättämisestä saattaa aiheutua kustan- nuksia. Vuokralaisen vastuulle jäävän vahingonkorvauksen hinnoitte- lussa noudatetaan Hoasin verkkosivuillaan tiedotettavia, kul- loinkin voimassa olevia korvausvastuuhinnastoa ja vastuun- jakotaulukkoa. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan talon järjestyssääntöjävastaa aina kuitenkin aiheutuneesta vahingosta täysimääräisesti, samoin kuin vuokranantajan muutoin talon järjestyksen em. hinnaston ja siisteyden ylläpitämiseksi antamia määräyksiä. Vuokralainen taulukon ylimenevältä osin tai jos kuluja/vahinkoa ei saa ilman vuokranantajan kirjallista lupaa suorittaa huoneistossa korjaus- ole niissä mainittu tai muutostöitä. Vuokralaisella on velvollisuus viivytyksettä päästää vuokranantaja, vuokranantajaa edustavan kiinteistönhoitoyhtiön edustaja tai muu vuokranantajan valtuuttama henkilö huoneistoon, milloin se huoneiston kunnon ja xxxxxx valvomiseksi on tarpeen taikka sellaisen korjauksen suorittamiseksi, jota ei voida vahingon suurenemisen vuoksi siirtää myöhemmäksi tai joka on pakko teknisistä tai taloudellisista syistä suorittaa huoneistossa tai huoneiston kautta. Kun huoneisto on uudelleen vuokrattavissa, on vuokranantajalla oikeus esitellä huoneistoa. Esittely on suoritettava siten, ettei siitä aiheudu vuokralaiselle suurempaa haittaa tai häiriötä kuin on välttämätöntähinnoiteltu.

Appears in 1 contract

Samples: hoas.fi