Välitavoitteita koskevat viivästyssakot Mallilausekkeet

Välitavoitteita koskevat viivästyssakot. Yritys on velvollinen maksamaan Kiinteistönomistajille kohdan 5.6.1 välitavoitteiden viivästymisestä viivästyssakkoa kultakin viivästyneeltä viikolta siten kuin jäljempänä on sovittu. Välitavoite 1: 25 000 euroa/viikko, kuitenkin enintään 400 000 euroa Välitavoite 2: 12 500 euroa/viikko, kuitenkin enintään 200 000 euroa. Poikkeaminen aikataulusta Mikäli Sopimusalueen toteuttamisen edellyttämän Asemakaavan laadinnasta tai hyväksymisestä, rakennuslupien tai muiden lupien käsittelystä, rakennuslupiin tai muihin lupiin kohdistuvista muutoksenhakumenettelyistä, muusta viranomaiskäsittelystä, kohdan 8.6.8 tarkoittamasta maaperän, pohja- tai orsivesien pilaantumisesta, kohdan 8.6.11 tarkoittamista rakennusjätteistä, Kaupungin vastuulla olevan työn tai tehtävän viivästymisestä siten, että se estää Yrityksen töiden tekemisen sovitussa aikataulussa, tai YSE 1998 20 §:ssä tarkoitetusta ylivoimaisesta esteestä tai virheellisyydestä Annetuissa Tiedoissa aiheutuu Sopimusalueen tai sen osan rakentamisen aloitukselle tai etenemiselle viivästys, jonka vaikutus ei ole vähäinen, Yrityksellä on oikeus saada kohdissa 5.5-5.6 mainittuihin määräaikoihin viivästystä vastaava pidennys ottaen lisäksi huomioon viivästyksestä aiheutuvat lisäaikatarpeet, kuten työmaan keskeytys- ja käynnistysajat edellyttäen, että Yritys sitoutuu käytössään olevin keinoin aktiivisesti rajoittamaan ja lyhentämään viivästyksen kestoa. Kiinteistönomistajat sitoutuvat myötävaikuttamaan esteen poistamiseen käytettävissään olevin keinoin. Selvyyden vuoksi todetaan, että tältä ajalta Kiinteistönomistajilla ei ole oikeutta viivästyssakkoihin eikä Yritys ole oikeutettu saamaan annetun lisäajan lisäksi muuta korvausta. Mikäli Yritys katsoo, että sillä on tämän kohdan 5.7 mukainen perusteltu syy aikataulusta poikkeamiseen, Yrityksen tulee toimittaa Kiinteistönomistajille viipymättä kirjallinen ilmoitus asiaa koskien. Yrityksen pyynnön tulee sisältää tarpeelliset perustelut ja arvio viivästyksen vaikutuksesta Kokonaistoteutusaikaan, välitavoitteisiin, työnaikaisiin järjestelyihin ja Optioalueen toteuttamiseen. Selvyyden vuoksi todetaan, että töiden keskeytyessä tämän kohdan 5.7 mukaisin perustein Kiinteistönomistajat eivät ole oikeutettuja irtisanomaan Sopimusta eikä niillä ole myöskään oikeutta korvaukseen eikä viivästyssakkoihin/sopimussakkoihin töiden aloituksen, viivästymisen tai keskeytymisestä aiheutuvan viivästyksen johdosta.

Related to Välitavoitteita koskevat viivästyssakot

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Alihankkijat, jotka käsittelevät henkilötietoja 6.1. Siltä osin kuin Palveluntuottaja käyttää toiminnassaan alihankkijoita, jotka käsittelevät henki- lötietoja, alihankintaan sovelletaan Sopimuksen lisäksi tässä sopimusliitteessä kuvattuja ehtoja. 6.2. Xxx Xxxxxxxxxxxxxxxxx alihankkija käsittelee Tilaajan henkilötietoja, alihankkijan käyttäminen edellyttää Tilaajan ennakkoon kirjallisesti antamaa lupaa. 6.3. Palveluntuottaja tekee alihankkijan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa se sitouttaa käyttä- mänsä alihankkijat noudattamaan omalta osaltaan sopimuksessa Palveluntuottajalle asetettuja velvoitteita sekä Tilaajan antamia kulloinkin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä ohjeita. Palveluntuottaja varmistaa, että sopimuksen mukainen Tilaajan tarkastusoikeus voi- daan ulottaa alihankkijaan. 6.4. Palveluntuottaja vastaa käyttämänsä alihankkijan osuudesta kuin omastaan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että alihankkija noudattaa omalta osaltaan henkilötietojen käsittelijälle asetettuja velvoitteita. Xxx Xxxxxxx perustellusti katsoo, että Palveluntuottajan alihankkija ei täytä tietosuo- javelvoitteitaan, Tilaajalla on oikeus vaatia Palveluntuottajaa vaihtamaan alihankkijaa. 6.5. Henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan alihankkijan vaihtamisesta on ilmoitettava Tilaajalle etukäteen. Ilmoituksessa tulee kuvata, miten alihankkija käsittelee Xxxxxxxx henkilötietoja tie- tosuojalainsäädännön mukaisesti. Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä vastustaa ehdotet- tua alihankkijaa.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta. Jos työntekijä eroaa työstä irtisanomisaikaa noudattamatta, hän on velvollinen irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä aiheutuvana kertakaikkisena korvauksena maksamaan työnantajalle irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän. Työnantaja saa pidättää tämän määrän työntekijälle maksettavasta lopputilistä noudattaen mitä työsopimuslain 2 luvun 17 §:ssä on säädetty työnantajan kuittausoikeudesta. Mikäli irtisanomisajan noudattamatta jättäminen puolin ja toisin koskee vain osaa irtisanomisajasta, suoritusvelvollisuus koskee vastaavaa osaa irtisanomisajan palkasta.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Kvv-laitteistoja koskevia erillismääräyksiä Mikäli asiakas yritystoiminnan tai muun syyn vuoksi vaatii keskeytymätöntä veden- saantia, viemäriveden johtamista tai toiminta asettaa erityisvaatimuksia veden laa- dulle, asiakas on velvollinen varautumaan laitoksen toiminnan häiriöistä aiheutuviin luvussa 7 mainittuihin katkoksiin tai veden laadun vaihteluihin kiinteistökohtaisilla va- rolaitteilla, varavesisäiliöillä tai muulla vedensaannin, viemäriveden johtamisen tai ve- den laadun turvaavalla kiinteistökohtaisella laitteella, Laitoksen vesijohtoon liitetyllä vesilaitteistolla ei saa olla yhteyttä muusta vesiläh- teestä vetensä saavaan vesilaitteistoon. Mikäli yksittäisen liitettävän kiinteistön korkeus tai korkeustaso poikkeavat merkittä- västi alueella yleisesti vallitsevista kiinteistöjen korkeuksista tai korkeustasoista, on liittyjä velvollinen varustamaan kiinteistönsä kiinteistökohtaisella vesijohtopaineen ko- rotukseen tai alennukseen tarkoitetulla laitteistolla. Kiinteistökohtaiset vesijohtopai- neen korottamiseen tai alentamiseen tarvittavat laitteet saa asentaa vain vesilaitok- sen erikseen antamalla luvalla. Jos liittyvän kiinteistön korkeustaso on sellainen, että viemärivesien johtaminen ylei- siin viemäreihin ilman pumppausta ei ole mahdollista, on liittyjä velvollinen varusta- maan kiinteistönsä pumppaamoilla viemärivesien johtamiseksi. Rakennuksen sisäpuolisella viemäröinnillä ei saa olla yhteyttä hulevesiviemäriin. Rakennuksessa tulee olla rakentamista koskevien viranomaismääräysten ja -ohjei- den mukainen tuuletusviemäri. Jätemyllyn saa asentaa vain laitoksen antamalla luvalla.