Yhteisistä rakenteista aiheutuvien kustannusten jakaminen Mallilausekkeet

Yhteisistä rakenteista aiheutuvien kustannusten jakaminen. Edellä kohdassa 6.2.1 mainituista yhteisistä rakenteista aiheutuvat toteutuskustannukset ovat Yrityksen laatiman arvion mukaan yhteensä 3 110 000 euroa, alv 0% (kustannustasossa helmikuu/2023). Kustannukset jakautuvat Sopimusalueen rakentamisen yhteydessä syntyviin kustannuksiin ja Optioalueen rakentamisen yhteydessä syntyviin kustannuksiin liitteen x mukaisesti. Liitteessä x on esitetty myös kustannusten jakautuminen Sopimusalueen tonttien ja Optioalueen tonttien kesken. Sopimusalueen rakentamisen yhteydessä toteutettavien yhteisten rakenteiden toteutuskustannukset määräytyvät YSE 1998 47§:n (Omakustannushinta) mukaisesti lisättynä takuuvarauksella, jonka suuruus on 1,25 % toteutuneista rakennusteknisistä kustannuksista (pääryhmät 1-9). Optioalueen tonteille näistä yhteisistä rakenteista osoitettavat toteutuskustannukset ovat kuitenkin enintään 3,11 miljoonaa euroa, alv 0 (toteutuskustannukset laskettuna verokannan 24 % mukaan yhteensä enintään 3 856 400 euroa), mikä jakautuu liitteen x mukaisesti tonteille 4 ja 5. Em. Optioalueelle osoitettava enimmäiskustannus sidotaan helmikuun 2023 rakennuskustannusindeksin pistelukuun ja sitä korotetaan em. ajankohdan ja rakenteiden toteuttamisajankohdan (rakennustöiden aloitus) välistä indeksimuutosta vastaavalla muutoksella. Yritys on velvollinen ilmoittamaan rakenteiden rakennustöiden aloittamisesta Kiinteistönomistajille. Lisäksi Optioalueen tontit 4 ja 5 vastaavat kumpikin täysimääräisesti ao. tontin rakentamisen yhteydessä toteutettavien [liitteen X mukaisten] yhteisten rakenteiden toteutuskustannuksista. Yhteisistä rakenteista aiheutuvat tarpeelliset ja kohtuulliset ylläpito- ja peruskorjauskustannukset jaetaan Sopimusalueen tonttien ja Optioalueen kesken Sopijapuolten erikseen yhdessä sopimalla tavalla siten, että kustannusjako on kaikkien osapuolten kannalta sopimuskokonaisuus huomioon ottaen tarkoituksenmukainen, tasapuolinen ja kohtuullinen. Yrityksen tulee laatia asiaa koskeva yhteisjärjestelysopimus eli Länsitornialueen Yhteisjärjestelysopimus Kiinteistönomistajien kommentoitavaksi hyvissä ajoin siten, että yhteisjärjestelysopimus voidaan hyväksyä Sopimusalueen kiinteistönkaupan yhteydessä kohdan 11 mukaisesti. Mikäli Länsitornialueelle tarvittavat yhteisjärjestelyt vaikuttavat Tornialueen Yhteisjärjestelysopimukseen, Yrityksen tulee vastaavasti laatia muutosliitteet ko. sopimukseen ko. sopimuksen muutosmenettelyä koskevien ehtojen mukaisesti ja toimittaa muutosliite Kiinteistönomistajien ja Tornialueen ...

Related to Yhteisistä rakenteista aiheutuvien kustannusten jakaminen

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Fennialla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos - vakuutuksenottaja on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos Fennia oikean asianlaidan tuntien ei olisi vakuutusta myöntänyt - vakuutuksenottajan Fennialle sopimuksesta päätettäessä ilmoittamissa olosuhteissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota Fennian ei voida katsoa ottaneen huomioon sopimuksesta päätettäessä - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman - vakuutuksenottaja on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut Fennialle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta - vakuutuksenottaja asetetaan konkurssiin tai vakuutuksenottajan konkurssi raukeaa varojen puutteesta - vakuutuksenottaja on laiminlyönyt ehtokohdassa 5.2 tarkoitetun ilmoituksen vaaran lisääntymisestä - sattuu vahinko, joka on vakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan korvattava - vakuutuksenottajana olevan yrityksen omistuksessa tai kaupparekisteriin merkityissä vastuuhenkilöissä tapahtuu muutos. Jos Fennialla on edellä määritelty irtisanomisoikeus yhden vakuutuksen osalta ja Fennia käyttää tätä oikeuttaan, se voi samalla irtisanoa vakuutuksenottajan muutkin vakuutukset. Fennia irtisanoo vakuutuksen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa kerrotaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä. Fennian oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun maksamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.