Yhtiön määrättävissä olevat työvuoroluettelon muutokset Mallilausekkeet

Yhtiön määrättävissä olevat työvuoroluettelon muutokset. Työvuoroluettelon julkistamisen jälkeen siihen saa tehdä vain välttämättömiä muutoksia. Muutoksista aiheutuvat haitat on pyrittävä tasaamaan mahdollisimman hyvin työyhteisössä. Työvuoroluetteloon tehtävän muutoksen syy on aina ilmoitettava työntekijälle. Muutoksia voidaan tehdä henkilöä kohti kolmiviikkoisjakson aikana enintään kolme ja viikon aikana enintään yksi. Muutokset eivät saa koskea - viikkolepopäivää eivätkä viikon toista vapaapäivää - kolmiviikkoisjaksolle työvuoroluettelossa vahvistettua säännöllisen työajan kokonaistuntimäärää Muutoksesta on ilmoitettava ohjelmatyöntekijälle - kun työvuoro siirtyy kokonaan toiselle päivälle, viimeistään ennen kello 18 kahta yötä ennen muutettavaa työvuoroa - kun työvuoro siirtyy saman vuorokauden sisällä edellisen työvuoron kuluessa ennen kello 18 - työvuoroluettelon antamisaikataulua noudattaen ohjelmatyöntekijälle ilmoitettu matka-aika voidaan muuttaa työajaksi ja päinvastoin, jos työntekijän työhönsidonnaisuusaika ei muutu - kokonaiskestoltaan vähintään 24 tunnin mittaisen työmatkan aikana työvuoroluetteloa voidaan muuttaa rajoituksetta, myös viikkolepopäivää ja viikon toista vapaapäivää - vähintään 24 tuntia kestävän työmatkan sijoittuessa kahden kolmiviikkoisjakson ajalle, voidaan säännöllisen työajan tunteja siirtää kolmiviikkoisjaksolta toiselle, jos muutos tapahtuu työmatkan sisällä. Tässä a)-kohdassa kerrotuissa rajoissa tehdyistä työvuoromuutoksista ei makseta korvausta.

Related to Yhtiön määrättävissä olevat työvuoroluettelon muutokset

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Korvattavat kustannukset Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Luottamusmiehelle annettavat tiedot Korotusten tekemisen jälkeen kohtuullisessa ajassa työnantaja kertoo pääluottamusmiehelle, ja ellei pääluottamusmiestä ole valittu, koko työntekijäryhmälle työntekijöiden palkkojen korottamiseen käytetyn yrityskohtaisen erän suuruuden.

  • Matkakustannusten korvaukset Verovapaaksi katsottavien matkakustannusten korvaukset ja niiden perusteet määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Käsiteltävänä tai huolehdittavana oleva omaisuus Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa omaisuudelle, joka vahinkoa aiheuttaneen teon tai laiminlyönnin aikana oli vakuutetun tai jonkun muun tämän lukuun • valmistettavana, asennettavana, korjattavana, käsitel- tävänä, taikka muulla tavoin työn kohteena, • säilytettävänä, • suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaisena, kun otetaan huomioon vakuutetun toiminnan tai vahinkoa aiheuttaneen työsuorituksen luonne ja sen välitön vaikutuspiiri tai • muulla tavoin huolehdittavana.

  • Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tilaajalla on oikeus saada vahingonkorvausta Liikennöitsijän sopimusrikko- muksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta sekä menetetyistä lipputu- loista siltä osin kuin vahingon määrä ylittää maksettavan sopimussakon ja palveluista sovitut sanktiot. Liikennöitsijällä on oikeus saada vahingonkor- vausta tilaajan sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahin- gosta. Korvauksen enimmäismäärä on palvelun laskennallinen 12 kuukau- den hinta. Liikennöitsijällä ei ole oikeutta saada korvausta välillisistä vahin- goista. Näiden ehtojen mukaiset vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset eivät koske tapausta, jossa sopijapuoli on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)