Työvuoroluettelon muuttaminen Mallilausekkeet

Työvuoroluettelon muuttaminen. Pääsääntö on, että vahvistettua ja tiedoksi annettua työvuoroluette- loa noudatetaan. Mikäli työvuoroluettelosta joudutaan poikkea- maan, mahdolliset muutokset merkitään työvuoroluetteloon (mah- dollista käyttää lisäksi erillistä selvitystä). Perustellun syyn olemassaolo työvuoroluettelon muutokseen harki- taan kussakin tapauksessa erikseen. Näitä ovat mm. toiminnalliset syyt, jotka voivat johtua esim. potilaiden määrästä, laadusta ja hoi- dollisista tarpeista, tai henkilöstön yllättävästä poissaolosta. Perus- teltu syy on myös se, jos viranhaltija ei esim. sairauden takia tee hänelle merkittyä työ- tai päivystysvuoroa, josta on työvuoroluette- loon suunniteltu vapaa-aikakorvaus, tai kun työvuoroluettelo on laadittu virheellisesti. Perusteltu syy ja myös suositeltava menettely on se, että kun työtä joudutaan jonakin päivänä tekemään suunni- teltua enemmän, vähennetään työaikajakson muiden työpäivien työaikaa, mikäli se toiminnan kannalta on mahdollista, vastaavasti siten, että säännöllinen työaika pysyy keskimäärin edellä 13 §:n 2 momentissa todettuna 37 tai 38 tunnin 15 minuutin viikkotuntina. Muutoksiin on saatava työvuoroluettelon vahvistajan lupa, joka kii- reellisissä tapauksissa voidaan hankkia jälkikäteen. Jos työvuoro- luetteloa on välttämätöntä muuttaa siten, että säännöllistä työaikaa muutetaan kliiniseksi lisätyöksi tai muuksi lisä-/ylityöksi, tähän on saatava etukäteen työvuoroluettelon vahvistajan lupa.
Työvuoroluettelon muuttaminen. Painavana syynä työvuoroluettelon muuttamiseen voidaan pitää mm. toiminnallisia syitä, esim. työvoiman vajausta, jotka aiheutuvat mm. työntekijöiden sairastumisten ja muiden ennalta arvaamattomien poissaolojen vuoksi. Mikäli työntekijä on esimerkiksi sairastunut kesken työjakson ja havaitaan, että kyseiseen työjaksoon tulee säännöllisen työajan vajausta, ei se seikka ole yksinään painava syy työvuoroluettelon muuttamiseen. Jos sairausloman ajaksi otetaan sijainen, sairausloma ei yleensä ole painava syy työvuoroluettelon muuttamiseen.
Työvuoroluettelon muuttaminen. 4. Nähtäväksi asetettua työvuoroluetteloa voi muuttaa vain työaikalain 35 §:n 2 momentin mukaisesta painavasta syystä tai asianomaisen työntekijän suostumuksella. Työvuoroluettelon muuttamisen perusteista voidaan lisäksi sopia paikallisesti työehtosopimuksen 46 §:n mukai- sesti. Jos muutos johtuu edellä mainitusta painavasta syystä, siitä on pyrittävä ilmoittamaan asianomaiselle työntekijälle työvuoroa edeltävänä päivänä. Ilmoituksesta, joka annetaan vasta työpaikalle saavuttaessa, on työntekijälle annettava kohtuullinen, vähintään yhden tunnin pi- tuinen työaikahyvitys, jonka suuruutta harkittaessa on huomioitava muutoksesta työntekijälle aiheutuneen haitan suuruus. LEPOAJAT‌
Työvuoroluettelon muuttaminen. 8. Nähtäväksi asetettua työvuoroluetteloa voi muuttaa vain työaikalain (605/1996) 35 §:n 2 momentin mukaisesta painavasta syystä tai asianomaisen työntekijän suostumuksella. Työvuoroluettelon muuttamisen perusteista voidaan lisäksi sopia paikallisesti työehtosopi- muksen 47 §:n mukaisesti. Jos muutos johtuu edellä mainitusta painavasta syystä, siitä on pyrittävä ilmoittamaan asianomaiselle työntekijälle työvuoroa edeltävänä päivänä. Pöytäkirjamerkintä: Työvuoroluettelon muuttamista painavasta syystä arvioidaan ainoastaan työaikalain 35 § 2 momentin mukaisin perustein (605/1996, viittausmääräys).
Työvuoroluettelon muuttaminen. Käytännön vaatimista tilapäisistä muutoksista neuvotellaan pääluottamusmiehen kanssa ja niistä ilmoitetaan asianomaisille työntekijöille mahdollisimman ajoissa. Ilmoitus tulee tehdä vii- meistään muutoksen toteuttamista edeltävänä päivänä, mikäli kyseessä ei ole hätätyö tai sii- hen verrattava työ. Käytännön vaatimista pysyvistä muutoksista neuvotellaan pääluottamusmiehen kanssa ja niistä ilmoitetaan asianomaisille työntekijöille mahdollisimman ajoissa ja viimeistään kaksi viik- koa ennen muutoksen toteuttamista. Ilmoitusajoista voidaan paikallisesti sopia toisin.
Työvuoroluettelon muuttaminen. 7.1 Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain, jos työntekijä siihen suostuu, tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
Työvuoroluettelon muuttaminen. Työvuoroluettelon julkistamisen jälkeen siihen saa tehdä vain välttämättömiä muutoksia, jotka eivät kuitenkaan saa koskea viikkolepopäivää eivätkä viikon toista vapaapäivää. Tällaisia välttämättömiä muutoksia voidaan tehdä henki- löä kohti kolmiviikkoisjakson aikana enintään kaksi ja viikon aikana enintään yksi. Välttämättömistä muutoksista aiheutuvat haitat on pyrittävä tasaamaan mahdollisimman hyvin työyhteisössä. Kun työvuoro siirtyy kokonaan toiselle päivälle, muutos on ilmoitettava työnte- kijälle ennen kello 16:tta viimeistään kahta yötä ennen muutettavaa työvuo- roa. Kun työvuoro siirtyy saman vuorokauden sisällä eikä, työajan pituus muu- tu, voidaan ilmoitus kuitenkin antaa edellisen työvuoron kuluessa ennen kello 16:tta. Työvuoroluetteloon tehtävän muutoksen syy on aina ilmoitettava työntekijälle. Edellä kerrotuissa rajoissa tehdyistä työvuoromuutoksista ei makseta kor- vausta.
Työvuoroluettelon muuttaminen. Työvuoroluetteloon tai työajan tasoittumissuunnitelmaan tulevista pysyvistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille toimihenkilöille ja luottamusmiehelle mahdollisimman ajoissa ja viimeistään kaksi viikkoa ennen muutoksen voimaantuloa. Jos muutos koskee useampia toimihenkilöitä tai muuten merkittävää osaa henkilökunnasta, muutoksesta tulee neuvotella luottamusmiehen kanssa etukäteen. Työvuoroluetteloon tai työajan tasoittumissuunnitelmaan tulevista tilapäisistä poikkeuksista ilmoitetaan asianomaisille toimihenkilöille mahdollisimman ajoissa ja viimeistään kolmantena muutoksenvoimaantuloa edeltävänä päivänä, ellei kysymyksessä ole hätätyö. Jos muutos koskee osastoa tai vastaavaa toiminnallista kokonaisuutta, asiasta ilmoitetaan myös luottamusmiehelle. Paikallisesti sopimalla voidaan poiketa edellä mainituista ilmoitusajoista.
Työvuoroluettelon muuttaminen. Työntekijän suostumuksella työvuoroluetteloa voidaan aina muuttaa, olkoonpa peruste mikä tahansa. Mikäli muutoksesta ei päästä yksimielisyyteen, tulisi työvuorotaulukkoon tehdä vain ne muutokset, jotka ovat teatterin toiminnan kannalta välttämättömiä. Painavana syynä työvuoroluettelon muut- tamiseen voidaan pitää mm. toiminnallisia syitä, esim. työvoiman vajausta, jollaista usein muodostuu mm. työntekijöiden sairastumisten ja muiden ennalta arvaamattomien poissaolojen vuoksi. Painavan syyn olemassaolo harkitaan kussakin tapauksessa erikseen. Mikäli työntekijä on esimerkiksi sairastunut kesken työjakson ja havaitaan, että kyseiseen työjaksoon tulee säännöllisen työajan vajausta, ei se seikka ole yksinään painava syy työvuoroluettelon muut- tamiseen. Jos sairausloman ajaksi otetaan sijainen, sairausloma ei yleensä ole painava syy työvuoro- luettelon muuttamiseen. Jos taas sairausloman ajaksi ei oteta sijaista ja työvuoroja joudutaan tämän vuoksi muuttamaan, saattaa olla perusteltua, että myös työvuorojen uudelleenjärjestelyn aiheuttaneen työntekijän työvuoroluetteloa sairausloman jälkeen muutetaan. Työvuoroluettelo on tällöin muutettava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun sairauslomasta on saatu tieto.
Työvuoroluettelon muuttaminen. Työvuoroluetteloa muutettaessa voidaan jo ilmoitettuja työvuoroja siirtää esimerkiksi myöhempään ajanjaksoon viikolla tai tasoittumisjakson aikana. Niitä ei voida kuitenkaan kokonaan poistaa. Mahdollisesta muutostarpeesta tulee ilmoittaa mahdollisimman pian. ▪ Julkaistua työvuoroluetteloa voidaan aina muuttaa sopimalla siitä työntekijän kanssa. ▪ Lisäksi muuttaminen on mahdollista töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä, vaikka asiasta ei sovittaisi. Tällöin kyseessä tulee olla tilanne, jota ei voitu ennakoida luetteloa laadittaessa. Työvuoroluetteloita laadittaessa koronaviruksen aiheuttama tilanne tulee pyrkiä jo etukäteen huomioimaan mahdollisimman hyvin. Mikäli tilanne työvuoroluettelon julkaisun jälkeen on muuttunut esimerkiksi pahenevan koronavirustilanteen tai siihen liittyvien viranomaispäätösten vuoksi, voi usein kyseessä olla peruste työvuoroluettelon muuttamiseen.