Ulkoasiainministeriön Julkaisuja Sample Contracts

U M
Ulkoasiainministeriön Julkaisuja • September 8th, 2022

Ulkoasiainministeriön julkaisusarjassa vuonna 2003 julkaistu Valtiosopimusopas on palvellut käyttäjiään nyt useamman vuoden ajan. Kun opas aikanaan julkaistiin, sen tavoitteena oli esittää tiivistetyssä muodossa vuonna 2000 voimaan tulleen Suomen perustuslain ja muuttuneiden käytäntöjen edellyttämät päätöksentekomuodot ja menettelytavat valtiosopimusten valmistelussa ja voimaansaattamisessa. Opas perustui pitkälti ulkoasiainministeriön asettaman valtiosopimustyöryhmän mietinnössä (Ulkoasiainministeriö 1/2000) esitettyihin kannanottoihin. Sitä laadittaessa otettiin huomioon myös silloinen eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö. Vuonna 2003 ulkoasiainministeriössä laadittiin Valtiosopimusoppaasta erillisinä myös EU-sopimusten valmistelua ja voimaansaattamista koskevat ohjeet (HEL1022-40, 28.8.2003). Valtiosopimusopas julkaistiin murrosvaiheessa, jolloin voimaan oli juuri tullut valtioneuvostoa koskevan lainsäädännön uudistus. Uudistukseen saakka kansainvälisten sopimusasioid