Varallaolo määritelmä

Varallaolo tarkoittaa aikaa, joka edeltää sellaisen työn tai tehtävän suorittamista, jonka ajankohtaa ei voida ennakolta täsmällisesti määritellä.
Varallaolo tarkoittaa sitä, että varallaoloon osallistuva työntekijä sitoutuu olemaan muuna kuin työaikanaan työnantajan tavoitettavissa ja tarvittaessa käytettävissä työhön siten kuin Sähköistysalan työehtosopimuksessa ja tässä varallaolosopimuksessa on määritelty. Varallaoloaika ei ole työaikaa. Varallaolon pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Työntekijä sitoutuu tämän sopimuksen määräysten mukaiseen varallaoloon tekemällä työnantajan kanssa erikseen kirjallisen sopimuksen varallaoloon liittymisestä.
Varallaolo tarkoittaa sitä, että toimihenkilö ”päivystää” ja on varautunut normaalin työajan jälkeen suorittamaan työtehtäviä. Työn tekeminen voi tapahtua työpaikalla, asiakkaan luona tai vaikka ko- toa käsin. Varallaoloaika ei ole työaikaa. Jos sovitaan puhelinvarallaolosta, pitää sopia myös varallaolosta maksettavasta korvauksesta. Jos muuta ei ole työpaikalla sovittu, niin varallaoloajalta maksetaan • 50 % peruspalkasta, jos työtä pitää alkaa tekemään tunnin sisällä yhteydenotosta • 30 % peruspalkasta, jos työtä pitää alkaa tekemään 4 tunnin sisällä yhteydenotosta • 15 % peruspalkasta, mikäli edellä kuvattu vasteaika on yli 4 tuntia Varallaolokorvaus maksetaan koko siltä ajalta, kun ollaan päivystysvalmiudessa, kuitenkin vähin- tään neljältä tunnilta. Jos varallaoloaikana ryhdytään tekemään työtä, ne tunnit ovat työaikaa, joilta maksetaan palkkaa ja mahdollisia ylityökorvauksia. Työhön käytetyltä ajalta ei makseta varallaolo- korvausta. Varallaolosta ja siitä maksettavasta korvauksesta on sovittava niin selkeästi, ettei jälkeenpäin synny erimielisyyksiä siitä onko kyseessä varallaolo ja miten kauan se kestää kerrallaan. Kalenteri- kuukaudessa varallaolo ei saa ylittää 150 tuntia, ellei siitä erikseen sovita.

Examples of Varallaolo in a sentence

  • Varallaolo ei saa kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-ajan käyttöä.

  • Varallaolo, jota ei lueta työaikaan, pyritään järjestämään yhdenjaksoiseksi.

  • Varallaolo pyritään järjestämään siten, ettei varallaoloajaksi sovita toimihenkilön kannalta haitallisen lyhyitä ajanjaksoja, vaan että varallaolo olisi yhdenjaksoinen.

  • Varallaolo korvataan maksamalla varallaoloajalta 27,5 % palkasta.

  • Naistentaudit ja synnytykset Etupäivystäjä ja takapäivystäjä (30min) Neurokirurgia Etupäivystäjä ja takapäivystäjä (30min) Neurologia Varallaolo (30min) Nuorisopsykiatria Virka-aikana ma-to klo 12-14, pe 11-13.

  • Sopijaosapuolten välisen työehtosopimuksen 20.12.2011 allekirjoituspöytäkirjan kohtia 10 (Erittäin likaisen työn lisä), 11 (Tunnelilisä), 12 (Ylitöiden pyöristyssääntö) ja 13 (Varallaolo) sovelletaan yrityksissä 20.12.2011 vallinneen tilanteen mukaisesti, kunnes sopijaosapuolet toisin sopivat.

  • Varallaolo ja säännöllinen työaika eivät saa ylittää vastaavasti 320 tai 370 tuntia kuukaudessa.

  • Varallaolo ei saa kohtuuttomasti haitata toimihenkilön vapaa-ajan käyttöä.

  • B = Soveltaminen käytännössä 1.B. Varallaolo- ja päivystystapauksissa sekä suunnittelemattomissa tapauksissa on em.

  • Varallaolo ei saa kohtuuttomasti hai- tata työntekijän vapaa-ajan käyttöä.

Related to Varallaolo

  • Liittämiskohdalla tarkoitetaan tonttijohtojen ja yleisten johtojen liittämiskohtaa. Liittämiskohdassa katsotaan laitoksen vesijohto- ja viemäriverkoston kunnossapito- velvollisuus päättyväksi ja kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston (kvv-laitteisto) kunnos- sapitovelvollisuus alkavaksi. Liittämiskohtaa määrätessään laitos noudattaa, mitä vesihuoltolain 12 §:ssä ja sen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 218/2013) sanotaan.

  • Suojeluohje on vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muutoin kirjallisesti asetettu velvollisuus noudattaa määräyksiä, joilla on tarkoitus estää tai rajoittaa vahingon syntymistä tai määräys siitä, että vakuutuksen kohdetta käyttävällä tai huolehtivalla henkilöllä tulee olla määrätty kelpoisuus.

  • Asiakkaalla tarkoitetaan kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen sopijapuoli.

  • Kuluttajalla tarkoitetaan kuluttajansuojalain (38/1978) 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettua asiakasta, joka on luonnollinen henkilö ja joka tekee laitoksen kanssa sopimuksen liittymisestä tai laitoksen palvelujen toimittamisesta ja käyttämisestä pääasiassa muuta tarkoitusta kuin elinkeinonharjoittamista varten. Siltä osin kuin ei toisin erik- seen sanota, asiakasta koskevia ehtoja sovelletaan myös kuluttajaan. Niissä eh- doissa, joita sovelletaan ainoastaan kuluttajaan, viitataan asiakkaan sijasta kulutta- jaan.

  • Palvelulla viestintäpalvelua tai muuta palvelua.

  • Sähkölaitteistolla tarkoitetaan kiinteää asennusta tai muuta vastaavaa sähkölaitteista ja mahdollisesti muista laitteista, tarvikkeista ja rakenteista koostuvaa toiminnallista kokonaisuutta mukaan lukien sähköntuotantolaitteistot, joilla voidaan tuottaa sähköä ja jotka toimivat rinnan jakeluverkon kanssa.

  • Kuluttaja on henkilö, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten.

  • Jakeluverkonhaltija (verkonhaltija) on yhteisö tai laitos, jolla on hallinnassaan jakeluverkkoa ja joka harjoittaa luvanvaraista sähköverkkotoimintaa.

  • Vakuutuksenottaja on se, joka on tehnyt vakuutusyhtiön kanssa vakuutussopimuksen.

  • Vakuutuskausi Vakuutuskausi on sovittu vakuutuskirjaan merkitty vakuutuksen voimassaoloaika. Vakuutussopimus jatkuu sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei jompikumpi sopimuspuoli irtisano sopimusta.

  • Vakuutustapahtuma on se tapahtuma, jonka perusteella vakuutuksesta suoritetaan korvausta.

  • Asiakas tarkoittaa yritystä, yhteisöä tai muuta tahoa, joka tekee tai on tehnyt sopimuksen toimittajan kanssa.

  • Taksalla tai hinnastolla tarkoitetaan asiakirjaa, jossa ilmoitetaan maksut, joita laitos perii laitoksen verkostoon liittymisestä ja vesihuollon ja/tai hulevesiviemäröinnin käy- töstä. Lisäksi laitoksella voi olla erillinen palvelumaksuhinnasto laitoksen tarjoamista muista palveluista.

  • Vakuutettu on se, jonka hyväksi vahinkovakuutus on voimassa.

  • Palvelu tarkoittaa Palvelusopimuksen kohteena olevaa palvelua.

  • Ylivoimaisella esteellä tarkoitetaan sellaista laitoksen palvelun häiriötä tai keskeyty- mistä, joka aiheutuu laitoksen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta es- teestä, jota sen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon toiminnassaan ja jonka seurauksia se ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää tai voit- taa. Laitoksella on oikeus välittömästi keskeyttää vedentoimitus ja/tai viemäriveden vas- taanotto tai rajoittaa niitä ylivoimaisen esteen vuoksi tai jos se on välttämätöntä ihmis- henkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavan vaaran vuoksi. Ylivoimaisen esteen sattuessa laitos vapautuu vedentoimituksesta ja viemäriveden vastaanotosta siinä määrin ja niin pitkäksi ajaksi, kuin laitoksen normaali toiminta on ylivoimaisen esteen vuoksi mahdotonta. Laitoksen tulee ryhtyä nopeasti toimenpiteisiin vedentoimituksen ja viemäriveden vastaanoton jatkamiseksi.

  • Liittyjällä tarkoitetaan asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.

  • Liittymismaksu on maksu, jonka suorittamalla liittyjä saa liittymissopimukseen perustuvat oikeudet.

  • Luottotyyppi Vakuudeton kertaluotto Luoton kokonaismäärä Tämä tarkoittaa luottorajaa tai luottosopi- muksen mukaisesti käyttöön annettavaa kokonaissummaa 8 100 € Nostoa koskevat tiedot Tämä tarkoittaa, miten ja milloin rahat ovat saatavissa Ostorahoitus. Tuotteiden maksaminen erissä Luottosopimuksen voimassaoloaika 84 kk Maksuerät Maksettavananne on seuraavaa: 84 x 137,92€ Maksuväli 1 kk Korko ja käsittelymaksut sisältyvät kuukausittaiseen maksuerään ja ne on maksettava sovitun eräpäivän mukaisesti: Annuiteetti

  • Tunnusluku Tyyppi TOT 2018 TOT 2019 TA 2020 Arvio TOT 2020 TA 2021 Seuranta- väli

  • Maksettava kokonaismäärä Tarkoittaa lainapääoman määrää sekä korkoja ja mahdollisia luottoonne liittyviä muita kustannuksia Luoton kokonaismäärä ja kokonaiskustannukset Luoton kokonaismäärä 8 100,00 € Luottokustannukset yhteensä 3 584,51 € Maksettava kokonaismäärä 11 584,51 € Luotto myönnetään tavaran tai palvelun maksamisen lykkäyksen muodossa tai liittyy tietyn tavaran toimittamiseen tai tietyn palvelun suorittamiseen. Tavaran tai palvelun nimi Käteishinta Esimerkkituote Esim: käteishinta 8000€ - käsiraha 0€ +perustamismaksu 100€ = luoton kokonaismäärä 8100€ Tarvittaessa Xxxxxxxxxxx vakuudet Tässä kuvataan vakuus, joka teidän on annettava luottosopimuksen yhteydessä Ei vakuutta

  • Liittymällä tarkoitetaan liittyjän oikeutta liittyä kaasun jakeluverkkoon liittymissopimuksen määrittelemässä liittymispisteessä sekä sopijapuolten kaasulaitteistojen välistä rajapintaa, jossa kaasu luovutetaan jakeluverkosta liittyjälle.

  • Pankkipäivä on päivä, jolloin pankki on avoinna niin, että se voi osaltaan toteuttaa maksutapahtuman. Ellei erikseen ole toisin ilmoitettu, pankkipäiviä Suomessa ovat viikonpäivät maanantaista perjantaihin pois lukien suomalaiset pyhäpäivät, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- ja juhannusaatto ja päivät, joita muutoin ei ole pidettävä pankkipäivinä.

  • Sähkölaitteella tarkoitetaan sähköä toimiakseen tarvitsevaa tai sähkön tuottamiseen, siirtoon taikka mittaamiseen tarkoitettua valmista laitetta, asennustarviketta, markkinoilla saataville yhtenä toiminnallisena yksikkönä asetettua laitteiden yhdistelmää ja komponenttia tai osakokoonpanoa, joka on tarkoitettu laitteen loppukäyttäjän asennettavaksi laitteeseen.

  • Immateriaalioikeudet tarkoittaa patentteja, keksintöjä, liikesalaisuuksia, hyödyllisyysmalleja, tavaramerkkejä, logoja, domain-nimiä, tekniikoita, mallioikeuksia, tietotaitoa, menetelmiä, tekijänoikeuksia (mukaan lukien oikeus muuttaa niiden kohdetta ja siirtää ne edelleen), ovatpa edellä mainitut rekisteröityjä tai eivät, sekä kaikki niiden rekisteröimistä koskevat hakemukset sekä muut aineettomat oikeudet minkä tahansa oikeusjärjestelmän mukaan.

  • Etäviestimellä tarkoitetaan puhelinta, postia, televisiota, tietoverkkoa tai muuta välinettä, jota voidaan käyttää sopimuksen tekemiseen ilman, että osapuolet ovat yhtä aikaa läsnä.