Palvelun Toimitus Mallilausekkeet

Palvelun Toimitus. 3 3.1 Toimitusaika 3
Palvelun Toimitus. Myyjä vastaa siitä, että toimitettu palvelu on EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) vaatimusten mukaista ja että työn suorittavat työhön perehdytetyt ammattilaiset. Ostaja vastaa siitä, että tietosuojavastaavan asema tämän sopimuksen mukaisia tehtäviä suoritettaessa on saman asetuksen 38 artiklan mukainen. Palvelua tarjotaan tarpeen mukaan esimerkiksi tietosuojaan liittyvässä ohjeistamisessa ja koulutuksessa, hankinnoissa, tietosuojasäännösten tulkinnassa, mahdollisessa vaikutustenarviointien laadinnassa sekä poikkeamatilanteiden hoidossa. Tietosuojavastaava on tarvittaessa henkilökohtaisesti läsnä Ostajan toimitiloissa tämän sopimuksen mukaisia tehtäviä suorittaessaan.
Palvelun Toimitus. Tavarat tullaan noutamaan asiakkaan ilmoittamasta osoitteesta tilausvahvistuksessa ilmoitettuna ajankohtana. Asiakkaalla on velvollisuus myötävaikuttaa palvelun toimittamiseen. Asiakkaan tulee muun muassa huolehtia siitä, että poiskuljetettavat tavarat ovat valmiiksi pakattu ja purettu siten, että ne voidaan kantaa sellaisenaan oviaukoista yms. Asiakas on vastuussa kulkuväylien esteettömyydestä. Esteettömyydellä tarkoitetaan muun muassa sitä, että kulkuväyliltä on poistettu kaikki vahingoittumiselle altis ja palvelusuoritusta vaarantava irtaimisto. Kulkuväylien tulee olla ulkojalkinein kuljettavissa. Asiakas on vastuussa siitä, että muu irtaimisto ja pinnat (ml. lattiapinnat) on suojattu asianmukaisesti tavaroiden noudon ajaksi. Poiskuljetettavien tavaroiden tulee olla kooltaan, painoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne voidaan siirtää ja lastata kuljetusvälineeseen kahden ihmisen kantamana. Tavaroita ei noudeta vaikeakulkuisista paikoista. Palvelun piiriin eivät kuulu · erikoiskantovälineitä vaativat esineet (kuten esimerkiksi pianot ja flyygelit), · vaaralliset jätteet (kuten esimerkiksi liuottimet, maalit, kyllästetty puu ja asbesti), · bio- tai sekajäte, · kylpyammeet, ja · tavarat tai materiaalit, jotka voivat aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle (kuten esimerkiksi eläinjäte ja tuhohyönteisten asuttamat materiaalit). L&T:n henkilökunnalla on viime kädessä oikeus päättää, voidaanko poiskuljettavaksi aiottu tavara ottaa vastaan. Mikäli poiskuljetettavien tavaroiden joukossa on näiden sopimusehtojen vastaisia aineksia tai materiaaleja, L&T:llä on oikeus veloittaa asiakkaalta tästä aiheutuneet lisäkustannukset (esimerkiksi jätteenkäsittelymaksut) ja vahingot. Kun tavara on annettu L&T:n poiskuljetettavaksi, tavara siirtyy L&T:n omistukseen. L&T:llä on tämän jälkeen oikeus päättää kuljetettavan tavaran jatkokäsittelystä ja mahdollisesta hyödyntämisestä. L&T:llä on oikeus käyttää alihankkijoita tarjotessaan palveluita.
Palvelun Toimitus. 3.1 Toimitusaika

Related to Palvelun Toimitus

  • Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.

  • Toimitus Xxxxx Xxxxxx ja Ostajan välillä toisin kirjallisesti sovita, on toimitusehto vapaasti Myyjän varastossa Salossa (Ex Works, Incoterms 2020). Mahdollisista toimitus- ja pakkauskuluista on Myyjä oikeutettu veloittamaan Ostajaa erikseen. Myyjä toimittaa tavaran viimeistään kuudessakymmenessä (60) päivässä tilausvahvistuksen päiväyksestä, ellei tilausvahvistuksessa ole toisin mainittu. Mikäli Myyjä ei kykene toimitusesteestä johtuen toimittamaan tuotteita sovitussa ajassa, tulee Myyjän ilmoittaa tästä viipymättä Ostajalle. Milloin viivästyminen, joka johtuu Myyjän puolella olevasta seikasta, aiheuttaisi huomattavia kustannuksia tai olennaista haittaa Ostajalle, on Ostajalla oikeus peruuttaa tilaus viivästyneen toimituksen osalta, milloin viivästys on kestänyt enemmän kuin kuusikymmentä (60) päivää. Ellei Ostaja peru tilausta ilmoittamalla tästä kirjallisesti Myyjälle, toimitus siirtyy olosuhteet huomioon ottaen kohtuulliseksi katsottavaan uuteen ajankohtaan. Ellei Myyjän ja Ostajan välillä ole kirjallisesti toisin sovittu, ei Myyjällä ole velvollisuutta korvata tuotteen luovuttamatta jäämisestä tai tuotteen luovutuksen viivästymisestä Ostajalle aiheutuneita vahinkoja.

  • Palvelut Palvelupakkauksen osan ”Sanele viestejä” avulla voit sanella tekstiviestejä PCM:ssa äänitoimintojen avulla ja saapuvat tekstiviestit voidaan toistaa äänitoimintona Connect- yhteensopivassa ajoneuvossa.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Toimitusaika Asiakas ja teleyritys sopivat toimitusajan sopimusta tehtäessä. Teleyritys toimittaa palvelun viimeistään sovittuna toimitusaikana. Asiakas on velvollinen maksamaan viestintäpalvelusopimukseen perustuvat maksut siitä lukien, kun yhteys on käytettävissä.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Palvelun kuvaus Nämä Sopimusehdot koskevat Suomen perheterapiayhdistys ry:n internetsivun kautta tarjottavia digitaalisia palveluita, joiden käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Digitaalisilla palveluilla tarkoitetaan mm. Internet-sivulla luettavissa ja katseltavissa olevia uutis-, hyöty- ja ajanvietesisältöjä, keskustelupalstoja, arvontoja ja kilpailuja, näköislehtiä, uutiskirjeitä, sähköisiä tietokantoja, verkkokauppoja, erilaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin liittyviä digitaalisia palveluja kuten sähköiset ilmoittautumislomakkeet, sähköisesti toimitettavat koulutusmateriaalit ja verkkokoulutukset. Internet-palvelut ovat käytettävissä kaikilla yleisimmillä käyttöjärjestelmillä ja selaimilla. Sivustot ovat pääosin responsiivisia eli skaalautuvat päätelaitteen koon mukaisesti. Mikäli näin ei ole, tämä pyritään ilmoittamaan Palvelun yhteydessä.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Tämä sopimus tulee voimaan sen allekirjoittamisella ja on voimassa 30.6.2029 asti. Sopimuskautta voidaan yhdessä sopien jatkaa enintään kahdella (2) vuo- della (optio). Optiokaudelle tehdään erillinen sopimus.

  • Palvelun sisältö Ympärivuorokautinen palveluasuminen sisältää kodinomaisen ympäristön, asiakkaan kokonaisvaltaisen, ympärivuorokautisen palvelun ja huolenpidon sekä sitä tukevat palvelut, kuten henkilökohtaisen avusta- misen asunnossa ja sen ulkopuolella (päivittäiset toiminnot, harrastukset, asiointi ja vierailut), siivous-, hygienia- ja turvapalvelut sekä asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet. Asiakkaalle annettavien palvelujen tulee olla suunnitelmallisia ja tavoitteellisia. Palveluntuottajan tulee si- toutua tuottamaan laadullisesti hyvää sosiaalihuoltoa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) mukaisesti. Asiakkaalle tulee laatia yksiköllinen palvelusuunnitelma, jossa määritellään palvelut sekä muut asiakkaan selviytymistä sekä omia voimavaroja tukevat palvelut ja hoidon tavoitteet. Palvelusuunnitelma tulee päivit- tää vähintään puolen vuoden välein ja aina tarpeen mukaan asiakkaan toimintakyvyn ja hoitoisuuden olen- naisesti muuttuessa. Hoidon tavoitteena on asiakkaan jäljellä olevan toimintakyvyn edistämien ja ylläpitäminen sekä sairauk- sien hyvä hallinta. Tavoitteena on, että asiakas kokee olonsa turvalliseksi ja tulee hyväksytyksi sekä voi elää mahdollisimman aktiivista elämää. Lisäksi tavoitteena on käytöshäiriöiden hallinta ja vähentäminen. Hoito tulee toteuttaa yhteistyössä asiakkaan ja omaisten kanssa yksilöllisen palvelu- ja hoitosuunnitelman mukaisesti, ja asiakkaalle tulee nimetä omahoitaja. Asiakkaan ja omaisten tulee tietää, kuka omahoitaja on. Säännöllinen ulkoilu tulee liittää osaksi palvelu- ja hoitosuunnitelmaa. Ulkoilun tulee olla turvallista ja asi- akkaan toimintakyvyn mukaista. Toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden on saatava käyttöönsä tar- vittavat apuvälineet ulkona liikkumiseen. Palveluntuottaja vastaa siitä, että asiakas saa hoitosuunnitelman mukaisesti pitkäaikaisen sairauden hoi- toon tarvittavat hoitotarvikkeet (esim. vaipat) maksutta Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hoitotarvike- jakeluna samoin perustein kuin kotona asuvat henkilöt sekä hyvinvointialueen omana tuotantona tai osto- palveluna toteutetussa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuvat asiakkaat (Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Asiakkaalla tulee olla mahdollisuus osallistua palveluyksikön järjestämään sosiaalista kanssakäymistä tu- kevaan toimintaan. Palveluntuottaja avustaa asiakasta asumisen ja hyvinvoinnin sekä terveyden kannalta välttämättömässä asioinnissa ilman erillistä veloitusta. Asiakasta avustetaan tarvittaessa henkilökohtaisten hankintojen te- kemisessä, ellei omaisilla ole tähän mahdollisuutta. Palveluntuottaja järjestää saattajan tarvittaessa. Asia- kas maksaa kuljetuksen ja mahdolliset palvelumaksut, esimerkiksi poliklinikkamaksut. Asiakkaan päivittäisestä henkilökohtaisesta hygieniasta huolehditaan ja asiakasta avustetaan tarvittaessa esim. wc:ssä, jona aikana hänen yksityisyytensä turvataan. Huomioidaan hiukset, kynnet, hampaat ja ihonhoito. Perushygieniatuotteet kuuluvat palveluun. Peruspalveluun sisältyvät sairaanhoitajan suorittamat hoitotoimenpiteet ja asiakkaan terveydentilan arvi- ointi ja seuranta sekä sen vaatimat toimenpiteet. Palveluntuottaja vastaa perusterveydenhuoltotasoisten laboratorionäytteiden ottamisesta ja niiden kuljettamisesta analysoitavaksi. Lääkärin määräämät kuvanta- mistutkimukset tehdään lähimmässä julkisen sektorin kuvantamiskeskuksessa. Asiakkaat ovat oikeutettuja perusterveydenhuollon tavanomaisiin palveluihin. Xxxxxxx käyttää palvelun- tuottajan avustamana perusterveydenhuollon lääkäripalveluja tai palveluntuottaja organisoi yksityiset lää- käripalvelut palveluyksikköön. Palveluyksikkö järjestää asiakkaalle kuljetuksen ja tarvittaessa saattajan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Asiakas saatetaan ajanvarausvastaanotolle, mikäli vastaanottoa ei voida hoitaa kotikäyntinä tai asiakas itse tai omaisten tukemana ei voi vastaanotolla käydä. Rajoittamis- toimenpiteisiin tulee olla lääkärin määräys, joka on määräaikainen. Palveluntuottaja huolehtii asiakkaan lääkityksestä. Lääkkeet säilytetään turvallisesti, ne jaetaan ja niiden vaikutuksia seurataan. Lääkehoidon toteuttaminen kokonaisuudessaan kuuluu palveluasumisen hoito- maksuun. Asiakas kustantaa omat henkilökohtaiset vaatteensa, mutta yksikkö vastaa niiden huollosta. Raha-asioista vastaa asiakas itse tai hänen valtuuttamansa henkilö tai edunvalvoja. Palveluntuottaja vastaa siitä, että asiakkaalle kuuluvat etuudet, kuten esim. Kelan eläkkeensaajan asu- mistuki ja eläkettä saavan hoitotuki, ovat ajan tasalla. Asiakkaan käteisvaroista huolehditaan ja käteisva- rojen säilyttämisestä pidetään kirjanpitoa. Palvelutuottajalla on kirjallinen ohje siitä, miten asiakkaiden raha-asioiden hoito järjestetään. Palveluntuottaja hakee tarvittaessa asiakkaalle edunvalvojan tai hänelle tehdään edunvalvontavaltuutus maistraattiin. Asiakasta tulee hoitaa samassa yksikössä elämänsä loppuun saakka. Saattohoito tulee toteuttaa asia- kasta ja omaisia tukien. Sairaanhoidollisen asiantuntemuksen tulee olla käytettävissä ympärivuorokautisesti. Yöaikaan ja viikon- loppuisin riittää konsultointimahdollisuus. Palveluyksikön toiminnan tulee huomioida laki ikääntyneen vä- estön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista, ja sen tulee muutoinkin noudattaa yleisesti hyväksyttyjä sekä voimassa olevia ikäihmisten hoitoa ja palvelua koskevia suosituksia. Toimintayksiköllä tulee olla käytössään RAI-toimintakykymittari ja osaamista sen käyttöön (Laki ikäänty- neen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muut- tamisesta 565/2020). Edellä mainittujen lisäksi palveluntuottajan tulee noudattaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yksityi- sille palveluntuottajille antamia ohjeita ja määräyksiä.