Common use of AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana Clause in Contracts

AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana. AIG:llä on oikeus irtisanoa henkilövakuutus, jos: 1. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut AIG:lle vääriä tai puutteellisia tietoja tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, ja AIG oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta; 2. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään kohdan 2.4. ensim- mäisen kappaleen mukaista tiedonantovelvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus kuitenkin sitoo AIG:tä; 3. vakuutuksenottajan tai vakuutetun AIG:lle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa seikoissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut AIG:n vas- tuun arvioimisen kannalta vahingonvaaraa lisäävä muutos ja AIG ei olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessä; 4. vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman; tai 5. vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen antanut AIG:lle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä AIG:n vastuun arvioimisen kannalta. AIG suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun AIG on lähettänyt vakuutuksenottajalle ilmoituksen irtisanomisesta.

Appears in 7 contracts

Samples: Insurance Agreement, Insurance Agreement, Vakuutussopimus

AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana. AIG:llä on oikeus irtisanoa henkilövakuutusvakuutus vakuutuskauden aikana, jos: 1. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut AIG:lle vääriä tai puutteellisia tietoja tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, ja jos AIG oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta;vakuutusta myöntänyt 2. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään kohdan 2.4. ensim- mäisen kappaleen mukaista tiedonantovelvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus kuitenkin sitoo AIG:tä; 3. vakuutuksenottajan tai vakuutetun AIG:lle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa seikoissa solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloaikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota AIG:n vas- tuun arvioimisen kannalta vahingonvaaraa lisäävä muutos ja AIG ei olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessä;voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa 3. vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa 4. vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman; taitai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 5. vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman 6. vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut AIG:lle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä AIG:n vastuun arvioimisen kannalta. AIG suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun AIG on lähettänyt vakuutuksenottajalle irtisanomista koskevan ilmoituksen irtisanomisestalähettämisestä.

Appears in 2 contracts

Samples: Vakuutusehdot, Insurance Policy

AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana. AIG:llä on oikeus irtisanoa henkilövakuutusvakuutus vakuutuksen voimassaoloaikana myös, jos: 1. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut AIG:lle vääriä tai puutteellisia tietoja tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, ja jos AIG oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutustavakuutusta myöntänyt; 2. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään kohdan 2.4. ensim- mäisen kappaleen mukaista tiedonantovelvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus kuitenkin sitoo AIG:tä; 3. vakuutuksenottajan tai vakuutetun AIG:lle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa seikoissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota AIG:n vas- tuun arvioimisen kannalta vahingonvaaraa lisäävä muutos ja AIG ei olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessävoida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa; 3. vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö- nyt suojeluohjeen noudattamisen; 4. vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut tai törkeästä huolimattomuudesta aiheutta- nut vakuutustapahtuman; tai 5. vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut AIG:lle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä AIG:n vastuun arvioimisen kannalta. AIG suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun AIG on lähettänyt vakuutuksenottajalle irtisanomista koskevan ilmoituksen irtisanomisestalähettämisestä.

Appears in 2 contracts

Samples: Vakuutussopimus, Insurance Agreement

AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana. AIG:llä on oikeus irtisanoa henkilövakuutusvakuutus Vakuutuskauden aikana, jos: 1. vakuutuksenottaja Vakuutuksenottaja tai vakuutettu Vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut AIG:lle vääriä tai puutteellisia tietoja tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, ja jos AIG oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutustavakuutusta myöntänyt; 2. vakuutuksenottaja Vakuutuksenottajan tai vakuutettu on täyttäessään kohdan 2.4. ensim- mäisen kappaleen mukaista tiedonantovelvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus kuitenkin sitoo AIG:tä; 3. vakuutuksenottajan tai vakuutetun Vakuutetun AIG:lle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa seikoissa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutuskauden Vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota AIG:n vas- tuun arvioimisen kannalta vahingonvaaraa lisäävä muutos ja AIG ei olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessävoida katsoa ottaneen lukuun sopimusta tehtäessä; 3. Vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö- nyt suojeluohjeen noudattamisen; 4. vakuutettu Vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman; taitai törkeästä huolimattomuudesta aiheutta- nut Vakuutustapahtuman; 5. vakuutettu Vakuutettu on vakuutustapahtuman Vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut AIG:lle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä AIG:n vastuun arvioimisen kannalta; 6. Vakuutuksenottajalla ei ole voimassa olevaa sähköpostiosoitetta. AIG suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun AIG on lähettänyt vakuutuksenottajalle irtisanomista koskevan ilmoituksen irtisanomisestalähettämistä.

Appears in 1 contract

Samples: Insurance Agreement

AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana. AIG:llä on oikeus irtisanoa henkilövakuutusvakuutus vakuutuskauden aikana, jos: 1. ) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut AIG:lle vääriä tai puutteellisia tietoja tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, ja jos AIG oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta;vakuutusta myöntänyt 2. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään kohdan 2.4. ensim- mäisen kappaleen mukaista tiedonantovelvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus kuitenkin sitoo AIG:tä; 3. ) vakuutuksenottajan tai vakuutetun AIG:lle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa seikoissa solmitta- essa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloaikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota AIG:n vas- tuun arvioimisen kannalta vahingonvaaraa lisäävä muutos ja AIG ei olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessä;voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa 4. 3) vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman; tai 5. ) vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut AIG:lle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä AIG:n vastuun arvioimisen kannalta. AIG suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista Irtisano- mista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun AIG on lähettänyt vakuutuksenottajalle irtisanomista koskevan ilmoituksen irtisanomisestalähettämisestä.

Appears in 1 contract

Samples: Insurance Policy

AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana. AIG:llä on oikeus irtisanoa henkilövakuutusvakuutus vakuutuksen voimassaoloaikana myös, jos: 1. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut AIG:lle vääriä tai puutteellisia tietoja tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, ja jos AIG oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutustavakuutusta myöntänyt; 2. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään kohdan 2.4. ensim- mäisen kappaleen mukaista tiedonantovelvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus kuitenkin sitoo AIG:tä; 3. vakuutuksenottajan tai vakuutetun AIG:lle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa päätettäessä ilmoittamissa seikoissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellai- nen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota AIG:n vas- tuun arvioimisen kannalta vahingonvaaraa lisäävä muutos ja AIG ei olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessävoida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa; 3. vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö- nyt suojeluohjeen noudattamisen; 4. vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut tai törkeästä huolimattomuudesta aiheutta- nut vakuutustapahtuman; tai 5. vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut AIG:lle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä AIG:n vastuun arvioimisen kannalta. AIG suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun AIG on lähettänyt vakuutuksenottajalle irtisanomista koskevan ilmoituksen irtisanomisestalähettämisestä.

Appears in 1 contract

Samples: Insurance Agreement

AIG:n oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskauden aikana. AIG:llä on oikeus irtisanoa henkilövakuutus, jos: 1. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä myöntä- mistä antanut AIG:lle vääriä tai puutteellisia tietoja tahallisesti tai huolimat- tomuudestahuolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, ja AIG oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta; 2. vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään kohdan 2.4. ensim- mäisen ensimmäisen kappaleen mukaista tiedonantovelvollisuuttaan menetellyt mene- tellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus kuitenkin sitoo AIG:tä; 3. vakuutuksenottajan tai vakuutetun AIG:lle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa il- moittamissa seikoissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut AIG:n vas- tuun vastuun arvioimisen kannalta vahingonvaaraa lisäävä muutos ja AIG ei olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun vakuu- tettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessä; 4. vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman; tai 5. vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen antanut AIG:lle vilpillisesti vil- pillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä AIG:n vastuun arvioimisen kannalta. AIG suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista Irtisanomis- ta koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun AIG on lähettänyt vakuutuksenottajalle vakuutuksenot- tajalle ilmoituksen irtisanomisesta.

Appears in 1 contract

Samples: Insurance Agreement