Alkuperäinen kohtuuttomuus Mallilausekkeet

Alkuperäinen kohtuuttomuus. Alkuperäisen kohtuuttomuuden tilanteessa sopimustasapaino on jo sopimuksen tekovaiheessa muodostunut hylättävällä tavalla vääristyneeksi tai sopimukseen on otettu hylättäviä ehtoja. Jos sopimusehto todetaan alunperin kohtuuttomaksi, saatetaan ehtoa käyttäneeseen osapuoleen katsoa kohdistuvan moitteen piirteitä. Paremmassa sopimuksentekoasemassa oleva osapuoli on saattanut pyrkiä hyödyntämään asemaansa esimerkiksi paremmin sopimustekniikkaan perehtyneenä vaikka sovittelusäännösten edellyttämät käyttäytymisvaatimukset olisivat edellyttäneet menettelystä pidättäytymistä (jolloin vastapuoli on siis tietoinen kohtuuttomuudesta). (Xxxxx, X. 2003, 54.) Pöyhösen mukaan ainakin oikeustoimilain 36 §:n soveltamistilanteissa kyse saattaa olla myös sopimusteknisestä epäonnistumisesta, jolloin kohtuuttomien ehtojen sovittelu ei siis edellytä moitittavaa käyttäytymistä vastapuolessa (joka vilpittömässä mielessä). Kohtuuttomat ehdot ovat vain ikään kuin ”pujahtaneet” joukkoon. (Xxxxxxxx, X. 1988.)

Related to Alkuperäinen kohtuuttomuus

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Sopimuksen muuttaminen Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain molempien sopijaosapuolten asianmukaisesti allekirjoittamalla asiakirjalla.

  • Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat:

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Vakuutusehdot Jos vakuutusmaksusta maksetaan maksun erääntyessä vain osa, jaetaan osasuoritus vakuutussopimuksen eri vakuutusturvien kesken. Kunkin vakuutusturvan osaksi tuleva summa lasketaan tällöin sen mukaan, kuinka suuri on kyseisen vakuutusturvan maksun osuus koko vakuutusmaksusta. Jos vakuutuksenottajan maksama maksu ei riitä kaikkien vakuutusturvien maksamiseen vakuutuksenottajalla on oikeus maksun suorittamisen yhteydessä määrätä mitä vakuutusturvien maksuja suorituksella lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja on kokonaan tai osittain laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen maksun erääntyessä tilanteessa, jossa hän on jo aiemmin suorittanut tulevaan aikaan kohdistuvia muita vakuutusmaksuja, vakuutusyhtiöllä on oikeus kohdistaa jo maksetut vakuutusmaksut myös laiminlyötyjen vakuutusmaksujen kattamiseen, ellei vakuutuksenottaja maksun maksamisen laiminlyötyään viipymättä nimenomaisesti ilmoita vakuutusyhtiölle, ettei hän halua jo maksettua maksua jaettavaksi eri vakuutusturvien kesken. Jos koko vakuutusmaksua ei makseta eräpäivään mennessä, erääntyvät kaikki vakuutussopimuksen vakuutuskauden jäljellä olevat maksuerät heti, jos vakuutusyhtiö niin haluaa. Erääntyvien maksuerien laskentaperusteet eivät muutu.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen Sitralla on oikeus sopimuksen irtisanomiseen, mikäli olosuhteet tai sopimuksentekohetkellä vallinneet edellytykset ovat Toteuttajasta johtuvasta syystä muuttuneet olennaisella tavalla ja siinä määrin, että Hankkeen tarkoituksen toteutuminen on vaarantunut tai tullut mahdottomaksi saavuttaa tai jos Toteuttaja muutoin on rikkonut sopimusta eikä ole viidentoista (15) päivän kuluessa kirjallisen ilmoituksen saatuaan korjannut rikkomustaan. Sopimus päättyy irtisanomisoikeutta käytettäessä yhden (1) kuukauden pituisen irtisanomisajan kuluttua. Irtisanomisaika alkaa kulua siitä, kun toinen Osapuoli on saanut kirjallisesti tiedon irtisanomisesta. Sitralla on oikeus sopimuksen purkamiseen, mikäli Toteuttaja on rikkonut Sopimusta tahallaan tai törkeän huolimattomasti; tai: − Olennaisella tavalla laiminlyönyt sopimuksen määrittämät velvollisuutensa tai Hankesuunnitelman noudattamisen, tai − Xxxxxxx menetellyt olennaisesti sopimuksen tarkoitusta, hyvää hallinto- tai liiketapaa tai vilpitöntä mieltä loukkaavalla tavalla. Toteuttajalla on oikeus sopimuksen purkamiseen, jos Sitra laiminlyö sopimuksen mukaiset maksuvelvoitteensa tilanteessa, jossa Toteuttaja on täyttänyt kaikki sitä koskevat sopimusvelvoitteensa. Purkuoikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että sopimussuhde päättyy purkuilmoituksen tiedoksiannolla. Sopimuksen purkaminen on tehtävä kirjallisella ilmoituksella toiselle Osapuolelle.