Vakuutusmaksun suorittaminen. Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään vakuuttajan lähettämässä laskussa mainittuna eräpäivänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen vakuuttajan vastuun alkamista, ellei maksun suorittaminen ole vakuutusehtojen mukaan vakuuttajan vastuun alkamisen edellytys, eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuuttajan vastuu kuluttajaa tai kuluttajaan rinnastettavaa vakuutuksenottajaa kohtaan alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuuttajan vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään. Kuluttajia ja kuluttajiin rinnastettavia vakuutuksenottajia koskevat kuitenkin lievennykset, jonka mukaan silloin, jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, kohdistetaan vakuutuksenottajan maksusuoritus vakuutussopimukseen ensisijaisesti maksetun laskun viitetietojen mukaisesti, ellei vakuutuksenottaja ole suorituksen yhteydessä kirjallisesti erikseen toisin määrännyt. Vaikka laskun eräpäivä olisi aikaisemmin, vakuutusmaksu voidaan suorittaa kuukauden kuluessa siitä, kun vakuuttaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle laskun.
Vakuutusmaksun suorittaminen. Vakuutusmaksu on suoritettava kuukau- den kuluessa siitä, kun Pohjantähti lähetti vakuutuksenottajalle vakuutusmaksua koskevan laskun. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen Poh- jantähden vastuun alkamista eikä myö- hempiä maksuja ennen sovitun vakuutus- maksukauden tai vakuutuskauden alka- mista. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan vakuutusmak- sun suorittaminen on Pohjantähden vas- tuun alkamisen edellytyksenä. Jos Pohjantähden vastuu alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa va- kuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista. Vakuutusmaksut maksetaan sovituissa erissä. Pohjantähti vahvistaa vuosittain kulloinkin voimassa olevan minimimak- suerän suuruuden. Jos sopimuksen vuosi- maksu pienenee, erien lukumäärää voi- daan muuttaa vastaamaan minimimaksun erien suuruutta. Erien lukumäärää voidaan muuttaa myös maksun laiminlyöntitapauk- sissa. Vakuutuksenottajan maksusuoritus koh- distetaan ensisijaisesti laskun viitetietojen mukaan. Jos yritysten ja yhteisöjen vakuu- tuksissa vakuutuksenottajan vakuutus- maksusuoritus ei riitä kaikkien Pohjantäh- den saatavien maksamiseeen, Pohjantäh- dellä on oikeus määrätä, mitä saatavia hä- nen suorituksillaan lyhennetään. Jos kulut- tajan tai kuluttajaan rinnastettavan vakuu- tuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien Poh- jantähden saatavien maksamiseeen, va- kuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä saatavia hänen suorituksellaan lyhenne- tään. Vakuutusmaksu käytetään ensisijai- sesti sen vakuutussopimuksen hyväksi, jonka laskulla se on maksettu lyhentäen vanhinta maksamatta olevaa saatavaa. Mikäli samalla eräpäivällä on avoinna sekä lakisääteisten että vapaaehtoisten vakuu- tusten saatavia, hyvitetään ensisijaisesti lakisääteisten vakuutusten saatavia.
Vakuutusmaksun suorittaminen. (38 §) Vakuutusmaksu on suoritettava kuukauden kuluessa siitä, kun vakuutusyhtiö lähetti vakuutuksenottajalle vakuutus- xxxxxx xxxxxxxx laskun tai tiedon maksun eräpäivästä. Vakuutussopimuksen kaikkien vakuutusten maksut yh- distetään yhdeksi maksuksi, joka laskutetaan yhdessä tai useammassa erässä sopimuksen mukaan. Jos vakuutusso- pimuksen muutoksesta johtuvaa maksua ei ole yhdistetty aikaisemmin sovittuihin eriin, laskutetaan tämä maksu erikseen. Vakuutussopimukseen maksettu vakuutusmaksu jaetaan sopimuksen kaikkien vakuutusten hyväksi maksu- suorituksen ja veloituksen mukaisessa suhteessa niin, että kaikki jatkuvat vakuutukset ovat voimassa samaan päivä- määrään. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutus- yhtiön vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuk- senottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksellaan lyhennetään. Vakuutuksenottajan maksusuoritus kohdistetaan vakuutussopimukseen kuitenkin ensisijaisesti maksetun laskun viitetietojen mukaisesti, ellei vakuutuksenottaja ole suorituksen yhteydessä kirjallisesti erikseen toisin määrännyt.
Vakuutusmaksun suorittaminen. (38 §) Samalle sopimukselle ja laskulle voidaan yhdistää useam- pi saman tai eri vakuutusyhtiön myöntämä vakuutus sekä niiden maksut. Tällöin yhdistetyt maksut laskutetaan koo- tusti yhdessä tai useammassa erässä sopimuksen mukaan. Vakuutussopimukseen maksettu vakuutusmaksu jaetaan so- pimuksen kaikkien vakuutusten hyväksi maksusuorituksen ja veloituksen mukaisessa suhteessa niin, että kaikki jatkuvat vakuutukset ovat voimassa samaan päivämäärään.
Vakuutusmaksun suorittaminen. 8.1 Oomi Oy ( Y- tunnus 3101315-4 ) laskuttaa vakuutuksenot- tajalta vakuutusmaksun. Vakuutusmaksukausi on määritelty vakuutuskirjassa.
8.2 Jos vakuutusmaksua ei ole maksettu määräajassa, vakuutuk- senantajalla on oikeus irtisanoa vakuutus päättyväksi 14 päi- vän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämi- sestä. Jos vakuutuksenottaja suorittaa koko vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutus ei kuitenkaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Jos myöhästyminen on joh- tunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, vakuutus päättyy irtisano- misesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaami- sesta. Vakuutus päättyy kuitenkin viimeistään 3 kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Vakuutuksenottajan on ilmoitettava mahdollisimman pian kirjallisesti maksuvai- keudestaan Oomille.
8.3 Maksun laiminlyönnin vuoksi päättynyt vakuutus tulee uu- delleen voimaan, jos suorittamatta jäänyt maksu maksetaan 6 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä. Xxxxxxx vastuu alkaa maksun suorittamista seuraavasta päivästä.
Vakuutusmaksun suorittaminen. Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Jos vakuutusmaksusta maksetaan maksun erääntyessä vain osa, jaetaan osasuoritus vakuutussopimuksen eri vakuutusturvien kesken. Kunkin vakuutusturvan osaksi tuleva summa lasketaan tällöin sen mukaan, kuinka suuri on kyseisen vakuutusturvan maksun osuus koko vakuutusmaksusta. Jos vakuutuksenottajan maksama maksu ei riitä kaikkien vakuutusturvien maksamiseen vakuutuksenottajalla on oikeus maksun suorittamisen yhteydessä määrätä mitä vakuutusturvien maksuja suorituksella lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja on kokonaan tai osittain laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen maksun erääntyessä tilanteessa, jossa hän on jo aiemmin suorittanut tulevaan aikaan kohdistuvia muita vakuutusmaksuja, vakuutusyhtiöllä on oikeus kohdistaa jo maksetut vakuutusmaksut myös laiminlyötyjen vakuutusmaksujen kattamiseen, ellei vakuutuksenottaja maksun maksamisen laiminlyötyään viipymättä nimenomaisesti ilmoita vakuutusyhtiölle, ettei hän halua jo maksettua maksua jaettavaksi eri vakuutusturvien kesken. Jos koko vakuutusmaksua ei makseta eräpäivään mennessä, erääntyvät kaikki vakuutussopimuksen vakuutuskauden jäljellä olevat maksuerät heti, jos vakuutusyhtiö niin haluaa. Erääntyvien maksuerien laskentaperusteet eivät muutu.
Vakuutusmaksun suorittaminen. Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään laskun eräpäivänä. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusyhtiön va- kuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia suorituksella lyhennetään.
Vakuutusmaksun suorittaminen. Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Vaikka jatkuvan vahinkovakuutussopimuksen tai -turvan vakuutusmaksua ei olisikaan suo- ritettu määräaikana, on vakuutussopimus voimassa seuraavaan vuosieräpäivään saakka. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on va- kuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Tästä tehdään merkintä maksukuittiin. Näitä säännöksiä sovelletaan myös liikennevakuutusturvaan.
Vakuutusmaksun suorittaminen. Vakuutusmaksu on suoritettava kuukau- den kuluessa siitä, kun Pohjantähti lähetti vakuutuksenottajalle vakuutusmaksua koskevan laskun. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen Poh- jantähden vastuun alkamista eikä myö- hempiä maksuja ennen sovitun vakuutus- maksukauden tai vakuutuskauden alka- mista. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan vakuutusmak- sun suorittaminen on Pohjantähden vas- tuun alkamisen edellytyksenä.
Vakuutusmaksun suorittaminen. 7.1 Chubb laskuttaa vakuutusmaksun vakuutuksenottajalta. Va- kuutusmaksukausi on määritelty vakuutuskirjassa.
7.2 Jos vakuutusmaksua ei ole maksettu asetetussa määräajassa, vakuutuksenantajalla on oikeus irtisanoa vakuutus päätty- väksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja suorittaa koko vakuu- tusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutus ei kuitenkaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Jos myöhästy- minen on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, vakuutus päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutus päättyy kuitenkin viimeis- tään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymi- sestä. Vakuutuksenottajan on ilmoitettava mahdollisimman pian kirjallisesti maksuvaikeudestaan vakuutusyhtiölle.
7.3 Maksun laiminlyönnin vuoksi päättynyt vakuutus tulee uu- delleen voimaan, jos suorittamatta jäänyt maksu maksetaan kuuden kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä. Va- kuutusyhtiön vastuu alkaa maksun suorittamista seuraavasta päivästä.