Ammattitaidon ylläpitäminen Pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, toimikauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.
Ammatillinen koulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys keskituntiansion mukaan laskettuna, ellei ao. työehtosopimuksessa ole toisin sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Se, että kysymyksessä on tämän pykälän mukainen koulutus, todetaan ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan matkakustannuksia, kurssimaksuja, kustannuksia kurssiohjelman mukaisesta opetusmateriaalista, internaattikurssien täysihoitomaksua ja muiden kuin internaattikurssien osalta ao. työehtosopimuksen mukaan määräytyviä matkakustannusten korvauksia. Säännöllisen työajan ansionmenetys korvataan sekä kurssi- että matka-ajan osalta. Työajan ulkopuolella koulutukseen tai sen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Viikko- ja kuukausipalkkaisen henkilön palkkaa ei kurssin eikä sen vaatimien matkojen ajalta vähennetä.
Hallitus (a) Yhtiöjärjestyksen mukaan Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu viidestä (5) kahdeksaan (8) varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti. (b) Jyväskylän kaupungilla on oikeus nimetä kaksi (2) jäsentä, Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä kaksi (2) jäsentä ja muilla Osakkailla yhdessä yksi (1) jäsen. Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän nimeämisoikeus siirtyy sote- ja maakuntauudistuksen myötä maakunnalle, mikäli maakuntauudistus toteutuu. Tämän lisäksi hallitusta nimitettäessä Osapuolet sitoutuvat huolehtimaan siitä, että hallituksen jäsenten osaaminen on arvioitu Yhtiön toiminnan kannalta myös kokonaisuutena ja että hallitukseen nimitetään osaamistaustaltaan toisiaan täydentäviä, päteviä ja sopivia henkilöitä. Tarvittaessa Yhtiön yhtiökokous voi päättää nimetä hallitukseen myös asiantuntijajäseniä. (c) Emoyhtiöllä on aina oikeus nimetä Emoyhtiön toimitusjohtaja tai muu valitsemansa yksi (1) henkilö Yhtiön hallituksen jäseneksi, joka toimii lähtökohtaisesti Emoyhtiön niin päättäessä Yhtiön hallituksen puheenjohtajana. (d) Hallituksen jäsenet ovat oikeutettuja korvaukseen tehtäviensä hoitamisesta aiheutuneista kohtuullisista matkustus- ja muista kuluista. Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioiden maksamisesta ja kulujen korvaamisesta. (e) Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet hallituksen jäsenistä on saapuvilla. Päätökset hallituksessa tehdään OYL:n ja Yhtiöjärjestyksen mukaisesti tämän Sopimuksen määräykset huomioon ottaen. Kaikkien hallituksen jäsenten allekirjoittama, kokousta pitämättä tehty kirjallinen päätös rinnastetaan päätösvaltaisen hallituksen tekemään päätökseen. (f) Kutsu hallituksen kokoukseen on lähetettävä kaikille hallituksen jäsenille sähköpostitse vähintään viisi (5) arkipäivää ennen kokousta, elleivät kaikki hallituksen jäsenet toisin päätä. Erityisestä syystä voidaan kokous kutsua koolle lyhyempää kutsuaikaa noudattaen. Kokouskutsussa on aina mainittava kokouksen paikka ja aika sekä kokouksessa käsiteltävät asiat. Kokouskutsuun on mahdollisuuksien mukaan liitettävä käsiteltäviin asioihin liittyvä kirjallinen aineisto. Hallituksen kokous voidaan järjestää myös sähköisenä kokouksena esimerkiksi puhelimitse tai videoneuvotteluyhteyden välityksellä.
Suunnitelmat ja asentaminen Liittyjä on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kvv-laitteiden asennusten alkamisesta ja edistymisestä laitoksen antamien ohjeiden mukaan. Jos liitettävässä kiinteistössä on aikaisemmin rakennettuja kvv-laitteistoja, jotka liittyjä haluaa edelleen pitää käytössä, liittyjän on esitettävä vaadittaessa laitteistoista laitok- sen määrittelemät piirustukset. Laitos voi suorittaa laitteistojen tarkastuksen sekä päättää, missä laajuudessa laitteistot ovat hyväksyttävissä. Jos liittyjä haluaa muuttaa tai täydentää kvv-laitteistoja tai ottaa käyttöön laitokselle aikaisemmin ilmoittamiensa kvv-laitteiden lisäksi muita laitteita tai lisää huomattavasti veden käyttöä tai viemäriveden johtamista tavalla, jota ei ole voitu edellyttää kiinteis- tön vesijohtoja ja viemäreitä mitoitettaessa, on niitä koskevat suunnitelmat ennen muutostöihin ryhtymistä esitettävä kiinteistön sijaintikunnan rakennusvalvontaviran- omaiselle ja edelleen laitokselle. Laitos huomauttaa havaitsemistaan puutteista liittyjälle, mutta laitteistojen, piirustus- ten tai suunnitelmien toimittaminen rakennusvalvonnalle, muulle viranomaiselle tai laitokselle ei siirrä asiakkaan vastuuta suunnitelmien toteuttamiskelpoisuudesta tai kiinteistön kvv-laitteistojen asianmukaisesta toiminnasta laitokselle.
Yhteistoiminta Paikallisesti voidaan sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee muun muassa kehittämistoimintaan sisältyviä asioita. Yhteiselin voi korvata erilliset yhteistoi- minta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojeluvalvontalain, työterveyshuollon ja tasa-arvolain mu- kaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa.
Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.
Omistus- ja hallintaoikeus Omistusoikeus kiinteistöön siirtyy ostajalle, kun kaupunginjohtajan kiinteistön myyntiä koskeva päätös on saanut lainvoiman ja kauppahinta kokonaisuudes- saan on maksettu. Xxxxxxxxxxxxxx siirtyy ostajalle kauppakirjan allekirjoittamisesta lukien.
Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.
Erimielisyyksien selvittäminen Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeudessa.
Vuorokautinen ylityö Vuorokautisen ylityön 2 ensimmäiseltä työtunnilta maksetaan ylityökorvauksena 50 %:lla ja seuraavilta työtunneilta 100 %:lla korotettu yksinkertainen tuntipalkka. Vuorokautisen ylityön työtunteja ei oteta mukaan laskettaessa viikoittaista ylityö- korvausta.