Avustuksen myöntämisen edellytykset Mallilausekkeet

Avustuksen myöntämisen edellytykset. Avustuksilla tuetaan hälytysvalmiuden tehostamista tai työturvallisuuden parantamista tukevia varuste- ja kalustohankintoja. Avustuksia myönnetään myös sellaisiin hankintoi- hin, joilla turvataan VPK-toiminnan jatkuvuutta ja toimintaedellytyksiä. Avustettavan hankinnan tai hankkeen tulee kohdistua tulipalojen ehkäisyyn tai pelastus- toimintaan. Pienavustukset eivät ole toiminta-avustuksia. Avustukset haetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten perusteella. Avustushakemus tulee lähettää viimeistään vuoden kuluessa hankinnan maksamisesta. Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Pienavustus on 40 % hankinnan tai hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Avustusta ei myönnetä, mikäli pelastuslaitos ei ole puoltanut hankehakemusta tai hankinta on palokun- tasopimuksessa määritelty pelastuslaitoksen vastuulle. Avustuksen hakijan tulee hakemuksen yhteydessä antaa Palosuojelurahastolle oikeat ja riittävät tiedot avustuksen käyttötarkoituksesta sekä muista seikoista, joita rahasto tarvit- see avustuspäätöksen tekemiseksi. Palosuojelurahastosta myönnettäviin avustuksiin sovelletaan, mitä valtionavustuslaissa (688/2001) sanotaan ja rahasto toimii näissä avustuksissa valtionapuviranomaisena. Mikäli sopimuspalokunta on saanut hankintaan muuta julkista tukea, vähennetään se hankinnan kokonaiskustannuksista, jolloin jäljelle jäävistä hyväksyttävistä kustannuksista avustus on 40 prosenttia. Valtionavustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan valtionavustus ei saa yhdessä muiden julkis- ten tukien kanssa ylittää valtionavustuksen tai muun julkisen tuen enimmäismäärää. Muu julkinen tuki ja Palosuojelurahaston myöntämä tuki yhdessä eivät saa ylittää 75 prosenttia hankintakustannuksista. Muulla julkisella tuella tarkoitetaan valtion, kunnan, pelastuslai- toksen tai muun julkisyhteisön myöntämää avustusta. Pelastuslaitoksen ja palokunnan väliseen palokuntasopimukseen perustuva vuotuinen sopimuskorvaus, joka on tarkoitettu palokunnan toiminnan tukemiseen yleisesti, ei ole tässä tarkoitettu muu julkinen tuki. Tehdas-, laitos- ja sotilaspalokuntien osalta avustusta määriteltäessä huomioidaan palo- kunnan osuus toiminnasta pelastustoimen alueen sopimuspalokuntana. Palosuojelurahasto voi tehdä pistokäyntejä myöntämiinsä avustuskohteisiin osana avus- tuskäytäntöjen tarkistusprosessia. Avustuksen hakuohjeen mukaan sopimuspalokuntien tulee pyytää varuste- ja kalustehan- kintoihin sekä pienrakennushankkeita koskeviin hakemuksiinsa pelastuslaitoksen lausun- to ennen hakemuksen lähettämistä Palosuoj...
Avustuksen myöntämisen edellytykset yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronaepidemian takia 16.3.2020 jälkeen • yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan; Yksinyrittäjä avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yrityksen merkittävästi heikenty-nyt taloudellinen tilanne ja alentunut liikevaihto johtuvat koronaepidemiasta. Epidemian onarvoitu alkaneen vaikuttaa yksinyrittäjien taloudellista tilannetta heikentävästi Suomessa 16.3.2020 lähtien, jolloin todettiin poikkeusolo ja otettiin käyttöön valmiuslaki. Tämä tarkoittaa, että hakemuksessaan hakijan tulee kyetä osoittamaan, että yritystoiminnan merkittävä heikkeneminen 16.3.2020 jälkeen johtuu koronaepidemiasta. Hakijaa myös pyydetään hakemuslomakkeessa vakuuttamaan, että taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt koronaepidemiasta johtuen. Yksinyrittäjän yritystoiminnan taloudellisen tilanteen ja liikevaihdon heikentyminen 16.3.2020 jälkeen on todennettava jäljennöksillä kirjanpidosta ja / tai tiliotteista (kulut ja myyntituotot). Taloudellisen tilanteen tulkitaan heikentyneen, mikäli yrityksen myynti-tuotot ovat laskeneet yli 30 % pysyttyään lähes samalla tasolla edellisen 12 kuukauden ajanjaksolla. Lisäksi avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan. Kannattavaan toimintaan arvioidaan olevan edellytykset, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai veroilmoitukseen perustuen. Hakemuksessa hakijaa pyydetään vakuuttamaan, että yritystoiminta on ollut kannat-tavaa ennen koronaepidemiaa. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Lisäksi hakijaa pyydetään liittämään ha-kemukseen tilinpäätös 2019/viimeisin tilinpäätös tai veroilmoitus 2019/viimeisin veroilmoitus. Mikäli yritystoiminta on alkanut 31.12.2019 jälkeen on toimitettava muu luotettava selvitys (jäljennös kirjanpidosta ja tiliote). Kannattavan toiminnan arvioinnissa voidaan ottaa huomioon yksinyrittäjän selvitys poikkeuksellisesta tilanteesta vuonna 2019. Hakijaa pyydetään vakuuttamaan myös, että aikoo jatkaa yritystoimintaansa koronaepidemian jälkeen. Hakijalta pyydetään myös kuvaamaan, miten aikoo käyttää saamansa avustuksen toimintansa vakauttamiseksi. Yksinyrittäjän avustus on de minimis -rahoitusta ja sen saaminen edellyttää, että yrityksen de minimis - kumulaatiossa on tilaa. De minimis -rahoituksen enimmäismäärä on 200 00...
Avustuksen myöntämisen edellytykset. Sopimuspalokunnille myönnettävien erityisavustusten osalta noudatetaan hankinnan tai hankkeen 10 000 euron (sis. alv 23 %) hintarajaa. Hintaraja tarkoittaa kaluston tai muun hankinnan yksikköhintaa. Varuste- ja kalustohankintojen osalta yhteenlasketut kustan- nukset voivat kuitenkin ylittää 10 000 euroa, mikäli minkään yksittäisen hankinnan kus- tannus ei ylitä 10 000 euroa (sis. alv 23 %). Rakennuksen hankintaan (kalustovaja, kont- ti, rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen paloasemakäyttöön), paloaseman pe- rusparannukseen (esim. työturvallisuuteen vaikuttavan haitan poistaminen) tai aseman toiminnallisuuden parantamiseen kohdistuvissa hakemuksissa hintarajalla tarkoitetaan hankkeen yhteenlaskettuja kustannuksia. Avustusta haetaan ilman määräaikaa ympäri vuoden. Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset on tarkoitettu sopimus-, tehdas- ja laitos- palokunnille, joilla on voimassa oleva palokuntasopimus. Tehdas- ja laitospalokuntien Postiosoite Käyntiosoite Puhelin 071 878 0171 ▇▇▇@▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇ PL 26 Kirkkokatu 12 Fax ▇▇▇ ▇▇▇ ▇▇▇▇ ▇▇▇.▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇
Avustuksen myöntämisen edellytykset. Sopimuspalokunnille myönnettävien erityisavustusten osalta noudatetaan hankinnan tai hankkeen 10 000 euron (sis. alv 23 % ja 1.1.2013 lähtien 24 %) hintarajaa. Hintaraja tar- koittaa kaluston tai muun hankinnan yksikköhintaa. Varuste- ja kalustohankintojen osal- ta yhteenlasketut kustannukset voivat kuitenkin ylittää 10 000 euroa, mikäli minkään yk- sittäisen hankinnan kustannus ei ylitä 10 000 euroa (sis. alv 23 % ja 1.1.2013 lähtien 24 %). Rakennuksen hankintaan (kalustovaja, kontti, rakennuksen käyttötarkoituksen muut- taminen paloasemakäyttöön), paloaseman perusparannukseen (esim. työturvallisuuteen vaikuttavan haitan poistaminen) tai aseman toiminnallisuuden parantamiseen kohdistu- vissa hakemuksissa hintarajalla tarkoitetaan hankkeen yhteenlaskettuja kustannuksia. Avustusta haetaan ilman määräaikaa ympäri vuoden. Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset on tarkoitettu sopimus-, tehdas- ja laitos- palokunnille, joilla on voimassa oleva palokuntasopimus. Tehdas- ja laitospalokuntien Postiosoite Käyntiosoite Puhelin 071 878 0171 ▇▇▇@▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇ PL 26 Kirkkokatu 12 Fax ▇▇▇ ▇▇▇ ▇▇▇▇ ▇▇▇.▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇
Avustuksen myöntämisen edellytykset. Sopimuspalokunnille myönnettävien erityisavustusten osalta noudatetaan hankinnan tai hankkeen 10 000 euron (sis. alv 23 %) hintarajaa. Hintaraja tarkoittaa kaluston tai muun hankinnan yksikköhintaa. Varuste- ja kalustohankintojen osalta yhteenlasketut kustan- nukset voivat kuitenkin ylittää 10 000 euroa, mikäli minkään yksittäisen hankinnan kus- tannus ei ylitä 10 000 euroa (sis. alv 23 %). Rakennuksen hankintaan (kalustovaja, kont- ti, rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen paloasemakäyttöön), paloaseman pe- rusparannukseen (esim. työturvallisuuteen vaikuttavan haitan poistaminen) tai aseman toiminnallisuuden parantamiseen kohdistuvissa hakemuksissa hintarajalla tarkoitetaan hankkeen yhteenlaskettuja kustannuksia. Avustusta haetaan ilman määräaikaa ympäri vuoden. Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset on tarkoitettu sopimus-, tehdas- ja laitos- palokunnille, joilla on voimassa oleva palokuntasopimus. Tehdas- ja laitospalokuntien osalta avustusta määriteltäessä huomioidaan palokunnan osuus toiminnasta pelastustoi- men alueen sopimuspalokuntana. Avustuksilla tuetaan hälytysvalmiuden tehostamista tai työturvallisuuden parantamista tukevia varuste- ja kalustohankintoja. Avustusta myönne- tään myös sellaisiin hankintoihin, joilla turvataan VPK-toiminnan jatkuvuutta ja toimin- taedellytyksiä. Avustukset haetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten perusteella viimeistään vuoden kuluessa hankinnan maksamisesta. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin 071 878 0171 ▇▇▇@▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇ PL 26 Kirkkokatu 12 Fax ▇▇▇ ▇▇▇ ▇▇▇▇ ▇▇▇.▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇