Erinäiset kausiliikennettä koskevat säännökset. 1. Kausiliikennealuksessa noudatetaan 1:1-vuorottelujärjestelmää. Vuorottelujärjestelmä voidaan toteuttaa siten, että työvuoro on pitempi kuin vapaavuoro, kuitenkin niin, että työ- vuoron pituus on korkeintaan 14 vuorokautta, ja että vapaavuorot yhteensä ovat vähintään yhtä pitkät kuin työvuorot. Purjehduskauden aikana noudatetaan vähintään 2:1–vuorottelu- järjestelmää. 2. Vuorottelujärjestelmä voidaan osapuolten sopimuksella toteuttaa siten, että osa vapaa- vuoroista siirretään annettavaksi vapaa-aikana purjehduskauden ulkopuolella heti sen pää- tyttyä työsuhteen pidennyksenä. Tähän voidaan käyttää: 1) lakisääteistä ja lisävastikkeista sekä työnajan lyhentämisen perusteella syntyviä vastikkeita ja erääntyneitä vuosilomalain ja työehtosopimuksen perusteella synty- neitä lomapäiviä; sekä 2) ne ylityötunnit, joita ei tarvita vuorottelujärjestelmän toteuttamiseksi, muutettuna va- paa-ajaksi siten, että yksi arkiylityötunti vastaa 1,4 ja yksi pyhäylityötunti kahta (2) vapaatuntia.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Erinäiset kausiliikennettä koskevat säännökset. 1. Kausiliikennealuksessa noudatetaan 1:1-vuorottelujärjestelmää. Vuorottelujärjestelmä Vuorotte- lujärjestelmä voidaan toteuttaa siten, että työvuoro on pitempi kuin vapaavuorovapaavuo- ro, kuitenkin niin, että työ- vuoron työvuoron pituus on korkeintaan 14 vuorokautta, ja että vapaavuorot yhteensä ovat vähintään yhtä pitkät kuin työvuorot. Purjehduskauden Purjehdus- kauden aikana noudatetaan vähintään 2:1–vuorottelu- järjestelmäävuorottelujärjestelmää.
2. Vuorottelujärjestelmä voidaan osapuolten sopimuksella toteuttaa siten, että osa vapaa- vuoroista vapaavuoroista siirretään annettavaksi vapaa-aikana purjehduskauden ulkopuolella heti sen pää- tyttyä päätyttyä työsuhteen pidennyksenä. Tähän voidaan käyttää:
1) lakisääteistä ja lisävastikkeista sekä työnajan lyhentämisen perusteella perus- teella syntyviä vastikkeita ja erääntyneitä vuosilomalain ja työehtosopimuksen työehto- sopimuksen perusteella synty- neitä syntyneitä lomapäiviä; sekä
2) ne ylityötunnit, joita ei tarvita vuorottelujärjestelmän toteuttamiseksitoteuttamisek- si, muutettuna va- paavapaa-ajaksi siten, että yksi arkiylityötunti vastaa 1,4 ja yksi pyhäylityötunti kahta (2) vapaatuntia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus