Rajoitukset Taloudellisella vahingolla tarkoitetaan vahinkoa, joka ei ole yhteydessä henkilö− tai esinevahin− koon. Vakuutusturva ei korvaa seuraavia vahinkoja, − korvausvastuun perusteena on henkilö− tai esinevahinko − korvausvastuu perustuu sopimukseen tai muuhun sitoumukseen, jossa vakuutettu on sitoutu− nut voimassaolevaa oikeutta laajempaan vastuuseen − vahinko on syntynyt vakuutetulle maksettavaa palkkaa, palkkiota tai muuta etuutta koskevan päätöksen johdosta − vahinko on aiheutettu tai sen syntymistä on edesautettu rikoksella. Jos kuitenkin vahinko on aiheutunut vähäpätöisestä rikkomuksesta, korvausta voidaan myös vähentää tai sitä ei mak− seta ollenkaan − Vakuutetulle syntyy taloudellista vastuuta vahingosta, joka aiheutuu säteilystä, vuodosta tai neste− tai kaasupurkautumasta tai saastuttamisesta taikka niihin liittyvästä vahingosta. Va− kuutuksesta korvataan kuitenkin ympäristövahinkoon liittyvästä oikeudenkäynnistä aiheutu− neet puolustuskulut. Mikäli oikeudenkäynti koskee ympäristövahinkoon liittyvää rangaistus− vaatimusta, vakuutus korvaa puolustuskulut, jos tuomioistuimen päätös on vapauttava − vahinko aiheutuu yllä mainitulle vakuutetulle − korvausvastuu perustuu työsopimuksen, työehtosopimuksen, työsopimuslain tai tasa−arvolain rikkomiseen − kyseessä on vero, veronkorotus, veronlisäys tai sakko, sopimussakko, hyvitysmaksu tai muu edellä mainittujen kaltainen seuraamus riippumatta siitä keneen tai mihin ne kohdistuvat − kysymyksessä on rangaistusvaatimuksesta aiheutuvat oikeudenkäyntikulut; vakuutus korvaa ne kuitenkin, jos tuomioistuimen päätös on vapauttava − vahinko aiheutuu kunnian tai yksityiselämän loukkaamisesta − vahinko aiheutuu laskuvirheestä käteistä rahaa vastaanotettaessa tai maksettaessa − vahinko aiheutuu vakuutetun virheestä tai laiminlyönnistä ottaa ja pitää voimassa tarvittavat ja riittävät vakuutukset vakuutuksenottajan lukuun − vahinko aiheutuu siitä, että vakuutettu hankkii suoraan tai epäsuorasti vakuutuksenottajan lukuun vakuutuksenottajayhtiön tai sen tytäryhtiön osakkeita − vahinko perustuu ennen vakuutuksen ottamista vallinneeseen tilanteeseen tai olosuhteeseen, mistä vakuutuksenottaja tai vakuutettu tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää − vahinko aiheutuu yritykselle, joka enemmistöomistuksen perusteella tai muutoin kuuluu va− kuutetun määräysvaltaan − vahinko on aiheutettu ammattimaisessa isännöintitoiminnassa − vahinko aiheutuu asbestista tai kvartsipölystä taikka liittyy niihin. Vakuutettuina ovat vakuutuskirjaan merkityn kiinteistön omistuksen, hallinnan tai hoidon osalta − vakuutuksenottaja − vakuutuksenottajan palveluksessa olevat henkilöt − sellaiset palkattomat tai satunnaiset työnsuorittajat, joiden aiheuttamista vahingoista vakuu− tuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa − vakuutuksenottajan työntekijöihin rinnastettavat yrittäjät, joiden aiheuttamista vahingoista va− kuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Vakuutusturva on voimassa Suomessa.
Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. Xxxxx Xxxxxxx Xxx Xxxxxxxx Ylijohtaja Hallituksen puheenjohtaja Xxxxx Xxxxx Xxxx Xxxxxxxxxxx
Vastuunrajoitukset Yhtiö vastaa vain viivästyksestä tai virheestä aiheutuneista välittömistä vahingoista, jollei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Yhtiö ei ole velvollinen korvaamaan välillisiä vahinkoja. Välillisinä vahinkoina pidetään muun muassa saamatta jäänyttä tuloa tai voittoa taikka informaation katoamista tai viivästymistä niistä johtuvat seuraukset ja Liittyjän mahdollisesti kolmannelle maksamat vahingonkorvaukset mukaan lukien. Vahingonkorvausvastuun enimmäismäärä on Liittyjän Yhtiölle tästä sopimuksesta maksama summa.
Korvausrajoitukset TMH 0.3 Korvauksen edellytyksenä on, että tapahtumasta on tehty rikosilmoitus. Ajoneuvojen, kulkuvälineiden, moottorityökoneiden ja niissä olevan omaisuuden sekä kuljetettavana olevan omaisuuden osalta korvauksen edellytyksenä on lisäksi, ettei ajoneuvoa, kulkuvälinettä, moottorityökonetta tai muuta omaisuutta ole saatu takaisin 30 päivän kuluessa Xxxxxxxxx toimitetusta vahinkoilmoituksesta. Lisäksi korvauksen edellytyksenä on, että - irtaimen omaisuuden säilytystilana toimiva rakennus, huoneisto, metallinen kontti tai näiden sisällä oleva erillinen säilytystila on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - irtaimen omaisuuden säilytystilana toimiva ajoneuvossa, kulkuvälineessä tai moottorityökoneessa oleva kiinteä umpinainen tila on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa tai muussa Fennian antamassa kirjallisessa ohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - irtain omaisuus on kiinnitetty ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - rakennukseen tai kiinteään rakennelmaan kiinnitetty valaisin, antenni, valvontalaite, markiisi tai vastaava varuste on kiinnitetty valmistajan tai Fennian antaman kirjallisen ohjeen mukaisesti siten, että varusteen anastaminen edellyttää kiinnityksen purkamisen tai rikkomisen työkalua käyttäen - ajoneuvo, kulkuväline tai moottorityökone on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla Tämä ehtokohta on poiketen vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 31 §:stä korvausrajoitus, ei suojeluohje. Vakuutuksesta ei korvata - vahinkoa, jonka tapahtumisajankohtaa ei voida määritellä - vahinkoa, jonka tapahtumispaikkaa ei voida määritellä - vahinkoa, joka on aiheutunut omaisuuden katoamisesta tai unohtamisesta tai, joka todetaan vasta määräaikaisinventaarin yhteydessä - vahinkoa, joka on aiheutunut tietomurrosta, tietovarkaudesta, vakoilusta tai muusta vastaavasta tapahtumasta.
Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.
Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu 2 samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopi- japuolelle. Turussa xx.xx.2020 Turun kaupunki Raision kaupunki Liite 1. Talousarvio
Ilmoitukset Valituista luottamusmiehistä, varamiehen toimimisesta pääluottamusmiehen sijaisena, työsuojeluvaltuutetun tai työsuojeluasiamiehen toimimisesta luottamusmiestehtävissä tai luottamusmiesten toimimisesta työsuojelutehtävissä on ammattiosaston tai vastaavan ilmoitettava kirjallisesti työnantajalle. Varamiehen toimimisesta työsuojeluvaltuutetun sijaisena on työsuojeluvaltuutetun ilmoitettava työnantajalle kirjallisesti. Työnantaja ilmoittaa luottamushenkilöille, ketkä käyvät yrityksen puolesta neuvotteluja heidän kanssaan.
Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako
Tekstimuutokset Työehtosopimuksen tekstit säilyvät ennallaan lukuun ottamatta seuraavia muutoksia:
Päiväys ja allekirjoitukset Kukin Osapuoli sitoutuu tähän sopimukseen edustuskelpoisella allekirjoituksella siten, kuin sopimuksen kohdassa 17 on määrätty. Keiteleellä 2021 Xxxxx Xxxxxxxx kunnanhallituksen pj kunnanjohtaja Xxxxx Xxxxxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx kunnanhallituksen pj kunnanjohtaja Xxxxx Xxxx-Xxxxxxx Xxx Xxxxxxxxx kunnanhallituksen pj kunnanjohtaja Xxxxx Xxxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxx hallituksen pj toimitusjohtaja Osakkaiden sijoitukset Liite 1 Liiketoimintasuunnitelma Liite 2 Osakassopimus, Liite 1 päivitys . .