Euromääräisten palkkojen yleiskorotukset Mallilausekkeet

Euromääräisten palkkojen yleiskorotukset. Keskustason sopimuksen allekirjoittamispöytäkirjan 9 §:n 1 momentin mukaisesti myös virka- ja työehtosopimusten piirissä olevien virkamiesten ja työntekijöiden euromääräisinä vahvistettuja tai sovittuja kuukausipalkkoja ja tuntipalkkaisten vir- kamiesten ja työntekijöiden tuntipalkkoja tarkistetaan yleiskorotuksella, 1.6.2022 lukien 2,00 prosentilla. Allekirjoittamispöytäkirjan 9 §:n 2 momentin mukaisesti myös niitä euromääräisiä palkanlisiä ja lisäpalkkioita, joita on ennestään voimassa olevien virka- ja työehto- sopimusten vakiintuneen käytännön perusteella tarkistettava yleiskorotuksilla, korotetaan myös edellä sanotulla vuoden 2022 yleiskorotuksella. Allekirjoittamispöytäkirjan 9 §:n 3 momentissa on Puolustusvoimia ja Rajavartio- laitosta koskien sovittu, että virastotason osapuolet voivat virkaehtosopimuksella sopia, että edellä sanottuja palkanlisiä ja lisäpalkkioita ei tarkisteta yleiskorotuk- sella tai että niitä tarkistetaan prosenttimäärältään alemmilla yleiskorotuksilla. Täl- löin voidaan virkaehtosopimuksella sopia muista sopimusmuutoksista, jotka vas- taavat kustannusvaikutukseltaan ja ajankohdaltaan toteuttamatonta yleiskoro- tusta tai osaa siitä. Mikäli Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa on haluk- kuutta tällaiseen sopimiseen, on asiasta tehtävistä virkaehtosopimuksista neuvo- teltava 31.5.2022 mennessä. Keskustason sopimuksen 5 §:n 3 momentissa on sovittu siitä, että valtion virka- ja työehtosopimukseen työajoista sovitun 17 §:n muutoksen toteuttamisesta Puolus- tusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa on neuvoteltava 31.5.2022 mennessä. Viras- totason sopijaosapuolten tulee toteuttaa vastaava muutos työajoista tehtyihin tar- kentaviin virkaehtosopimuksiinsa. Samassa yhteydessä voi näiden virastojen tar- kentaviin virkaehtosopimuksiin työajoista neuvotella muitakin muutoksia, mikäli muutosten kustannukset voidaan kattaa edellä kohdassa 3.3 mainitulla eräiden palkanlisien ja lisäpalkkioiden yleiskorotusten pienentämisellä tai toteuttamatta jättämisellä.
Euromääräisten palkkojen yleiskorotukset. Keskustason sopimuksen allekirjoittamispöytäkirjan 8 §:n 1 momentin mukaisesti myös virka- ja työehtosopimusten piirissä olevien virkamiesten ja työntekijöiden euromääräisinä vahvistettuja tai sovittuja kuukausipalkkoja ja tuntipalkkaisten virkamiesten ja työntekijöiden tuntipalkkoja tarkiste- taan yleiskorotuksilla, 1.8.2020 lukien 1,10 prosentilla ja 1.6.2021 lukien 0,97 prosentilla. Vuoden 2021 yleiskorotuksen sekalinjaisuus ei siis koske edellä sanottuja euromääräisiä kuukausipalkkoja eikä tuntipalkkoja. Niitä tarkistetaan siis kaikilla palkkatasoilla 1.6.2021 lukien 0,97 prosentilla. Allekirjoittamispöytäkirjan 8 §:n 2 momentin mukaisesti myös niitä euromääräisiä palkanlisiä ja li- säpalkkioita, joita on ennestään voimassa olevien virka- ja työehtosopimusten vakiintuneen käy- tännön perusteella tarkistettava yleiskorotuksilla, korotetaan myös edellä sanotuilla vuosien 2020 ja 2021 yleiskorotuksilla. Allekirjoittamispöytäkirjan 8 §:n 3 momentissa on Puolustusvoimia ja Rajavartiolaitosta koskien sovittu, että virastotason osapuolet voivat virkaehtosopimuksella sopia, että edellä sanottuja pal- kanlisiä ja lisäpalkkioita ei tarkisteta yleiskorotuksilla tai että niitä tarkistetaan prosenttimäärältään alemmilla yleiskorotuksilla. Tällöin voidaan virkaehtosopimuksella sopia muista sopimusmuutok- sista, jotka vastaavat kustannusvaikutuksiltaan ja ajankohdiltaan toteuttamattomia yleiskorotuksia tai niiden osuuksia. Mikäli Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa on halukkuutta tällaiseen sopimiseen, on asiasta tehtävistä virkaehtosopimuksista neuvoteltava 1.8.2020 voimaan tulevan yleiskorotuksen osalta 30.6.2020 mennessä. Vuoden 2021 yleiskorotuksen osalta neuvottelut tulee käydä samassa yhteydessä kuin vuoden 2021 virastoerästä neuvotellaan eli 15.3.2021 mennessä.

Related to Euromääräisten palkkojen yleiskorotukset

  • Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mainittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido Fenniaa. Fennialla on oikeus pitää maksetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa, onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuksenottajan tai vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset Mikäli vakuutusmaksu on vakuutuksen päättyessä jo mak- settu, LähiTapiola palauttaa vakuutuksenottajalle edellä selos- tettavalla tavalla määräytyvän maksun sekä vakuutuksen hoitokuluista perittävän korvauksen ylittävän osan maksusta. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta, jos asiassa on menetelty vilpillisesti kohdassa 2.2 tarkoitetuissa tilanteissa. Maksunpalautuksesta voidaan vähentää maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut erääntyneet saatavat yleisten kuittausedellytysten mukaisesti. Jos palautettava maksu on vähemmän kuin 50 euroa, ei sitä erikseen palau- teta. Vakuutuksesta peritään aina vakuutuskohtainen minimi- maksu. Jos vakuutustapahtuman johdosta korvataan koko vakuu- tusmäärä tai vakuutuskohde kokonaisuudessaan, ei maksua palauteta sen osalta tältä vakuutuskaudelta.

  • Matkakustannusten korvaukset Verovapaaksi katsottavien matkakustannusten korvaukset ja niiden perusteet määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa yhtiön viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai viranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyötykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa aiheuttavia aineita tai muita ongelmajätteitä. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat aiheuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ainetta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemäriyhtiön rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpö¬tila ylittää +40 °C, • viemäriyhtiön tai purkuvesistön kannalta muita vahin¬gollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erillisellä sopimuksella.

  • Korvauksen maksaminen 9.1 Vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen vakuutetun oikeuden- käyntikuluista ja asianajokuluista oikeusasteittain. Lopullinen korvaus suoritetaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen.

  • Luottamusmiesten koulutus 1. Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle mahdollisuuksien mukaan varataan tilai- suus osallistua koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmies- tehtävien hoitamisessa.

  • Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yri- tyksen tai työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanne sekä kustannuskilpailukyky markkinoilla. Hyvissä ajoin ennen paikal- listen neuvotteluiden aloittamista työnantaja toimittaa luottamus- miehelle tarvittavat tiedot yrityksen tai työpaikan talous-, tilaus- kanta- ja työllisyystilanteesta sekä näiden ennakoitavasta kehitty- misestä. Neuvotteluiden pohjaksi on tarkoituksenmukaista toimit- taa tietoa myös palkkaratkaisua koskevan esityksen perusteista. Paikallisten neuvottelujen tarkoituksena on löytää kunkin yrityk- sen tai työpaikan tilannetta ja tarpeita vastaava palkkaratkaisu. Tavoitteena on myös tukea palkanmuodostuksen kannustavuut- ta, oikeudenmukaista palkkarakennetta ja palkkaporrastusta sekä tuottavuuden kehittymistä työpaikalla. Paikallisessa palkkaratkaisussa sovittavia asioita ovat palkantar- kistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Sopimus tehdään luottamusmiehen kanssa 18.2.2022 mennessä, ellei käsittelyajan jatkamisesta sovita.

  • Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä Pohjantähti suorittaa korvauksen vakuutetun oikeudenkäyntikuluista ja asianajokuluista tuomioistuimen lain- voimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen. Jos vakuutettu on arvonlisäverolain mukaan oikeutet- tu vähentämään asianajolaskuun sisältyvän veron, Pohjantähti suorittaa vakuutetulle korvauksen asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista vakuutetun suorittamaa maksettua laskua vastaan. Pohjantähden korvausvelvollisuuden vähennykseksi on luettava kulukorvaus, minkä vakuutetun vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle, mikäli se on saatu perityksi maksuvelvolliselta. Jos vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle kulukorvausta, joka vakuutuksesta kor- vausta suoritettaessa on maksamatta, vakuutettu on velvollinen siirtämään oikeutensa kulukorvaukseen Pohjantähdelle vakuutuksesta suoritettavan korvauksen määrään asti. Jos vakuutettu on joutunut maksamaan osan kustannuksistaan itse sen vuoksi, että kustannukset ylittävät kohdassa 7.1 mainitun enimmäiskorvauksen, vakuutettu on velvollinen siirtämään vastapuolen kulukorvauk- sesta Pohjantähdelle sen osan, joka ylittää vakuutetun itse maksaman osuuden. Jos vakuutetun vastapuolen maksettavaksi tuomittu tai sovittu kulukorvaus on maksettu vakuutetulle tai hän on muutoin saanut lukea sen hyväkseen, vakuutetun on palautettava Pohjantähdelle kulukorvaus korkoineen vakuutuksesta suoritetun korvauksen määrään asti.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.