Common use of Fennian vastuun alkaminen Clause in Contracts

Fennian vastuun alkaminen. Fennian vastuu alkaa aikaisintaan silloin, kun Fennia tai vakuu- tuksenottaja on antanut tai lähettänyt hyväksyvän, allekirjoite- tun vastauksen toisen sopijapuolen tarjoukseen, jollei muusta alkamisajankohdasta ole Fennian ja vakuutuksenottajan kesken kirjallisesti sovittu. Vakuutettua kohtaan vastuu alkaa siitä hetkes- tä, kun hän aloittaa työnteon työnantajan palveluksessa tai tulee vakuutuksenottajan ja Fennian sopiman vakuutettujen ryhmän piiriin, jollei muusta ajankohdasta xxx Xxxxxxx ja vakuutuksenotta- jan kesken kirjallisesti sovittu. Xxx Xxxxxxx ja vakuutuksenottajan kesken on kirjallisesti sovittu lisäksi siitä, että ryhmän piirin kuuluva toimittaa Fennialle tervey- dentilaansa koskevan allekirjoitetun terveysselvityksen, vastuun alkaminen edellyttää terveysselvityksen hyväksymistä. Jos Fennia hyväksyy sen, vastuu vakuutettua kohtaan alkaa siitä hetkestä, kun allekirjoitettu terveysselvitys on saapunut Fenniaan. Fennia ei hylkää vakuutusturvan piiriin pääsyä sillä perusteella, että henkilöl- le on sattunut vakuutustapahtuma tai hänen terveydentilansa on huonontunut sen jälkeen, kun allekirjoitettu terveysselvitys on saapunut Fenniaan. Xxxxxx ole selvitystä siitä, mihin vuorokauden aikaan vastaus tarjoukseen tai Fennian edellyttämä selvitys on annettu, katsotaan tämän tapahtuneen kello 24.00. Fennian vastuu ei kuitenkaan ala ennen tämän ryhmävakuutuk- sen maksun maksamista, jos vakuutuksenhakija ei ole maksanut eräpäivään mennessä muiden Fenniasta ottamiensa vakuutusten maksuja.

Appears in 3 contracts

Samples: www.helen.fi, www.securent.fi, vuokra-asunnot-kemi-keminmaa.fi

Fennian vastuun alkaminen. Fennian vastuu alkaa aikaisintaan silloin, kun Fennia tai vakuu- tuksenottaja vakuutuksenotta- ja on antanut tai lähettänyt hyväksyvän, allekirjoite- tun allekirjoitetun vastauksen toisen sopijapuolen tarjoukseen, jollei muusta alkamisajankohdasta ole Fennian ja vakuutuksenottajan kesken kirjallisesti sovittu. Vakuutettua kohtaan vastuu alkaa siitä hetkes- tähetkestä, kun hän aloittaa työnteon työnantajan palveluksessa palve- luksessa tai tulee vakuutuksenottajan ja Fennian sopiman vakuutettujen ryhmän piiriin, jollei muusta ajankohdasta xxx Xxxxxxx ole Fennian ja vakuutuksenotta- jan kesken kirjallisesti sovittu. Xxx Xxxxxxx ja vakuutuksenottajan kesken on kirjallisesti sovittu lisäksi siitä, että ryhmän piirin kuuluva toimittaa Fennialle tervey- dentilaansa Xxxxxxxxx terveydentilaansa koskevan allekirjoitetun terveysselvityksen, vastuun alkaminen edellyttää terveysselvityksen hyväksymistä. Jos Fennia hyväksyy sen, vastuu vakuutettua vakuu- tettua kohtaan alkaa siitä hetkestä, kun allekirjoitettu terveysselvitys on saapunut Fenniaan. Fennia ei hylkää vakuutusturvan piiriin pääsyä sillä perusteella, että henkilöl- le henkilölle on sattunut vakuutustapahtuma tai hänen terveydentilansa ter- veydentilansa on huonontunut sen jälkeen, kun allekirjoitettu terveysselvitys terveyssel- vitys on saapunut Fenniaan. Xxxxxx ole selvitystä siitä, mihin vuorokauden aikaan vastaus tarjoukseen tai Fennian edellyttämä selvitys on annettu, katsotaan tämän tapahtuneen kello 24.00. Fennian vastuu ei kuitenkaan ala ennen tämän ryhmävakuutuk- sen maksun ryhmävakuutuksen mak- sun maksamista, jos vakuutuksenhakija ei ole maksanut eräpäivään mennessä men- nessä muiden Fenniasta ottamiensa vakuutusten maksuja.

Appears in 2 contracts

Samples: www.paralympia.fi, www.paralympia.fi

Fennian vastuun alkaminen. Fennian vastuu alkaa aikaisintaan silloin, kun Fennia tai vakuu- tuksenottaja vakuutuksenottaja on antanut tai lähettänyt hyväksyvän, allekirjoite- tun allekirjoitetun vastauksen toisen sopijapuolen tarjoukseen, jollei muusta alkamisajankohdasta ole Fennian xxx Xxxxxxx ja vakuutuksenottajan kesken kirjallisesti sovittu. Vakuutettua kohtaan vastuu alkaa siitä hetkes- tähetkestä, kun hän aloittaa työnteon työnantajan palveluksessa tai tulee vakuutuksenottajan ja Fennian sopiman vakuutettujen ryhmän piiriin, jollei muusta ajankohdasta xxx Xxxxxxx ole Fennian ja vakuutuksenotta- jan vakuutuksenottajan kesken kirjallisesti sovittu. Xxx Xxxxxxx ja vakuutuksenottajan kesken on kirjallisesti sovittu lisäksi siitä, että ryhmän piirin kuuluva toimittaa Fennialle tervey- dentilaansa Xxxxxxxxx terveydentilaansa koskevan allekirjoitetun terveysselvityksen, vastuun alkaminen edellyttää terveysselvityksen hyväksymistä. Jos Fennia hyväksyy sen, vastuu vakuutettua kohtaan alkaa siitä hetkestä, kun allekirjoitettu terveysselvitys on saapunut Fenniaan. Fennia ei hylkää vakuutusturvan piiriin pääsyä sillä perusteella, että henkilöl- le henkilölle on sattunut vakuutustapahtuma tai hänen terveydentilansa on huonontunut sen jälkeen, kun allekirjoitettu terveysselvitys on saapunut Fenniaan. Xxxxxx ole selvitystä siitä, mihin vuorokauden aikaan vastaus tarjoukseen tai Fennian edellyttämä selvitys on annettu, katsotaan tämän tapahtuneen kello 24.00. Fennian vastuu ei kuitenkaan ala ennen tämän ryhmävakuutuk- sen ryhmävakuutuksen maksun maksamistasuorittamista, jos vakuutuksenhakija ei ole maksanut eräpäivään mennessä muiden Fenniasta ottamiensa vakuutusten maksuja.

Appears in 1 contract

Samples: www.securent.fi