Henkilökohtaisen avustajan palkka Mallilausekkeet

Henkilökohtaisen avustajan palkka. Avustajan palkka määräytyy kunnalliselle kotiavustajalle maksettavan peruspalkan mukaan, jota korotetaan kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa sovittujen yleiskorotusten mukaisesti. (Tuntipalkka on 1.6.2017 10,61 €/tunti). Palkkaa maksetaan yksilöllisessä vammaispalvelupäätöksessä hyväksytyn enimmäistuntimäärän puitteissa avustajan toteutuneen työajan mukaisesti. Säännöllistä työaikaa tekevillä itsenäisyyspäivältä maksetaan täyttä työpäivää vastaava palkka, jos se muuten olisi ollut työpäivä. Tuntipalkkaisella työntekijällä edellytyksenä on, että työntekijä on ollut ko. työnantajalla työssä yhdenjaksoisesti vähintään kuusi työpäivää ennen itsenäisyyspäivää. Muilta arkipyhiltä maksetaan palkka tehtyjen työtuntien perusteella. Lähtökohtaisesti henkilökohtaista apua ei anneta pyhäpäivisin, ellei sitä ole päätöksessä erikseen määritelty. Päätöksestä poikkeavista ilta-, yö- tai viikonlopputunneista on sovittava erikseen vammaispalvelun sosiaalityöntekijän kanssa ja niistä on oltava sosiaalityöntekijän päätös. Työntekijällä ei ole oikeutta esittää työsuhteesta johtuvia vaatimuksia kaupungille, vaan vaatimukset perusteluineen esittää työnantaja. Mikäli työnantaja on Heta-Liiton jäsen, palkka määräytyy Heta-Liiton tekemän työehtosopimuksen mukaisesti.

Related to Henkilökohtaisen avustajan palkka

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.

  • Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.