Common use of Henkilökohtaisen suoriutumisen arviointimenettely Clause in Contracts

Henkilökohtaisen suoriutumisen arviointimenettely. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritusprosenttia tarkastellaan henkilön ja hä- nen esimiehensä välisissä arviointikeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asete- tuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuk- sensa henkilökohtaisen palkanosan suuruudesta, jossa määritellään suorituskategoria ja henkilökohtainen suoritusprosentti. Työnantaja vahvistaa ehdotuksen henkilökohtaiseksi palkanosaksi. Työnantaja voi perustellusta syystä poiketa esimiehen suoritusarvioinnista. Käytännön arviointimenettelyt voivat poiketa yliopistokohtaisesti järjestelmän puitteissa. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna myös useamman henkilön muo- dostamaa asiantuntijaryhmää. Yliopistoissa esimiehet toteuttavat suoritusarviointia vuosittain. Työntekijä voi itse pyytää henkilökohtaisen suoriutumisen uudelleen arviointia kahden vuoden kuluttua edellisestä arvioinnista. Työntekijän kanssa käydään arviointikeskustelu kuitenkin 5 vuoden kuluttua edel- lisestä arviointikeskustelusta. Yliopistoissa määritellään vuosittainen arviointijakso / arviointijaksot, jolloin esi- miehet suorittavat tarvittavat suoritusarvioinnit. Arviointeja voidaan tarpeen mu- kaan suorittaa muulloinkin kuin arviointijaksojen aikana.

Appears in 4 contracts

Samples: Yleinen Työehtosopimus, www.taja.fi, www.sivista.fi

Henkilökohtaisen suoriutumisen arviointimenettely. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritusprosenttia tarkastellaan henkilön ja hä- nen esimiehensä esihenkilönsä välisissä arviointikeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asete- tuista tavoitteista. Xxxxxxx Esihenkilö tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuk- sensa ehdo- tuksensa henkilökohtaisen palkanosan suuruudesta, jossa määritellään suorituskategoria ja henkilökohtainen suoritusprosentti. Työnantaja vahvistaa ehdotuksen eh- dotuksen henkilökohtaiseksi palkanosaksi. Työnantaja voi perustellusta syystä poiketa esimiehen esihenkilön suoritusarvioinnista. Käytännön arviointimenettelyt voivat poiketa yliopistokohtaisesti järjestelmän puitteissa. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna myös useamman henkilön muo- dostamaa asiantuntijaryhmää. Yliopistoissa esimiehet esihenkilöt toteuttavat suoritusarviointia vuosittain. Työntekijä voi itse pyytää henkilökohtaisen suoriutumisen uudelleen arviointia kahden vuoden kuluttua edellisestä arvioinnista. Työntekijän kanssa käydään arviointikeskustelu kuitenkin 5 vuoden kuluttua edel- lisestä arviointikeskustelusta. Yliopistoissa määritellään vuosittainen arviointijakso / arviointijaksot, jolloin esi- miehet henkilöt suorittavat tarvittavat suoritusarvioinnit. Arviointeja voidaan tarpeen mu- kaan suorittaa muulloinkin kuin arviointijaksojen aikana.

Appears in 4 contracts

Samples: Yleinen Työehtosopimus, Yleinen Työehtosopimus, Yleinen Työehtosopimus

Henkilökohtaisen suoriutumisen arviointimenettely. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritusprosenttia tarkastellaan henkilön työntekijän ja hä- nen hänen esimiehensä välisissä arviointikeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön työntekijän suoriutumista tehtävässään ja hänelle asete- tuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuk- sensa henkilökohtaisen henkilökoh- taisen palkanosan suuruudestasuuruudesta ehdotuksensa, jossa määritellään suorituskategoria suorituskate- goria ja henkilökohtainen suoritusprosentti. Työnantaja vahvistaa ehdotuksen henkilökohtaiseksi palkanosaksi. Työnantaja voi perustellusta syystä poiketa esimiehen esi- miehen suoritusarvioinnista. Käytännön arviointimenettelyt voivat poiketa yliopistokohtaisesti järjestelmän harjoittelukoulukohtaisesti järjestel- män puitteissa. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna myös useamman henkilön muo- dostamaa asiantuntijaryhmää. Yliopistoissa esimiehet Esimiehet toteuttavat suoritusarviointia vuosittain. Työntekijä voi itse pyytää henkilökohtaisen suoriutumisen uudelleen arviointia kahden vuoden kuluttua edellisestä arvioinnista. Työntekijän kanssa käydään arviointikeskustelu ar- viointikeskustelu kuitenkin 5 vuoden kuluttua edel- lisestä edellisestä arviointikeskustelusta. Yliopistoissa määritellään vuosittainen arviointijakso / arviointijaksot, jolloin esi- miehet suorittavat tarvittavat suoritusarvioinnit. Arviointeja voidaan tarpeen mu- kaan suorittaa muulloinkin kuin arviointijaksojen aikana.

Appears in 3 contracts

Samples: www.sivista.fi, Yleinen Työehtosopimus, www.sivista.fi

Henkilökohtaisen suoriutumisen arviointimenettely. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritusprosenttia tarkastellaan henkilön työntekijän ja hä- nen esimiehensä välisissä arviointikeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön työntekijän suoriutumista tehtävässään ja hänelle asete- tuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuk- sensa henkilökohtaisen henkilökoh- taisen palkanosan suuruudestasuuruudesta ehdotuksensa, jossa määritellään suorituskategoria ja henkilökohtainen suoritusprosentti. Työnantaja vahvistaa ehdotuksen henkilökohtaiseksi henkilökoh- taiseksi palkanosaksi. Työnantaja voi perustellusta syystä poiketa esimiehen suoritusarvioinnistaesi- miehen suo- ritusarvioinnista. Käytännön arviointimenettelyt voivat poiketa yliopistokohtaisesti järjestelmän harjoittelukoulukohtaisesti järjestel- män puitteissa. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna myös useamman henkilön muo- dostamaa asiantuntijaryhmää. Yliopistoissa esimiehet Esimiehet toteuttavat suoritusarviointia vuosittain. Työntekijä voi itse pyytää henkilökohtaisen suoriutumisen uudelleen arviointia kahden kah- den vuoden kuluttua edellisestä arvioinnista. Työntekijän kanssa käydään arviointikeskustelu arviointi- keskustelu kuitenkin 5 vuoden kuluttua edel- lisestä edellisestä arviointikeskustelusta. Yliopistoissa määritellään vuosittainen arviointijakso / arviointijaksot, jolloin esi- miehet suorittavat tarvittavat suoritusarvioinnit. Arviointeja voidaan tarpeen mu- kaan suorittaa muulloinkin kuin arviointijaksojen aikana.

Appears in 2 contracts

Samples: www.juko.fi, www.finlex.fi