Henkilöstötyöryhmä Mallilausekkeet

Henkilöstötyöryhmä. Henkilöstötyöryhmä kokoontuu välittömästi kuntien valtuustojen tekemien yhdistymispäätösesitysten jälkeen valitsemaan keskuudestaan kaksi henkilöstön edustajaa, joilla on yhdistymishallituksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Henkilöstötyöryhmä jatkaa yhdistymishallituksen alaisuudessa henkilöstöasioiden valmistelua, niiden toteuttamista sekä niiden etenemisen seuraamista ja arviointia vuoden 2012 loppuun saakka. Tehostaakseen omaa toimintaansa henkilöstötyöryhmä organisoituu käytännön tarpeiden mukaisesti alatyöryhmiksi.

Related to Henkilöstötyöryhmä

  • Henkilöstö Osapuolet toteavat, että tämän Luovutuskirjan mukainen luovutus on työsopimuslain 1 luvun 10 §:n tarkoittama liikkeen luovutus, jonka mukaisesti Luovuttajan Siirtyvään toimintaan kuuluvat työntekijät siirtyvät Vastaanottajan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä Siirtyvän toiminnan Luovutushetkellä. Vastaanottaja vastaa kaikista siirtyvien työtekijöiden työsuhteisiin perustuvista saatavista, joi- den peruste on syntynyt Luovutushetken jälkeen. Vastaanottajan vastattaviksi siirtyvät sellai- set siirtyvien työtekijöiden työsuhteisiin perustuvat saatavat sekä niihin liittyvät sivukulut ja muut kulut (mukaan lukien kertyneet lomapalkat ja lomaltapaluurahat), joiden peruste on syn- tynyt ennen Luovutushetkeä, vaikka ne erääntyivät maksettaviksi Luovutushetken jälkeen. Vastaanottaja vastaa myös kaikista siirtyvien työtekijöiden työsuhteisiin perustuvista saata- vista, joiden peruste on syntynyt Luovutushetken jälkeen. Osapuolet laativat Luovutushetkelle työntekijöiden saatavista laskelman 1.10.2022 men- nessä. Luovuttaja maksaa työntekijöiden saatavien laskelman osoittaman summan Vastaan- ottajalle 1.11.2022 mennessä. Osapuolet toteavat, että tässä Luovutuskirjassa tarkoitettu liikkeenluovutus aiheuttaa tiedot- tamisvelvoitteita Osapuolille. Osapuolet sitoutuvat omalta osaltaan huolehtimaan lain asetta- mien velvoitteiden noudattamisesta Toiminnan siirron yhteydessä. Osapuolet sopivat henkilöstön siirtoon sovellettavista ehdoista tarkemmin Luovutuskirjan liitteenä 4 olevalla sopimuksella.

  • Henkilötiedot Luottamusmiehellä on oikeus saada seuraavat tiedot tämän sopimuksen piiriin kuu- luvista toimihenkilöistä: 1. Toimihenkilön suku- ja etunimet 2. Palvelukseentuloaika uusista toimihenkilöistä 3. Organisatorinen osasto

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten on koulutustyöryhmä, johon kumpikin osapuoli nimeävät kaksi edustajaa. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voi- daan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä, osallistujista ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Kurssin hyväksymisen edellytyksenä on yhteisesti todettu koulutustarve. Hy- väksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin alkua.

  • Yhteyshenkilöt 2.1 Kumpikin sopijapuoli nimeää yhteyshenkilön, jonka tehtävänä on seurata ja valvoa hankintasopimuksen toteutumista ja tiedottaa hankintasopimuksen toteutumiseen liit- tyvistä asioista. Ellei toisin ole sovittu, yhteyshenkilöllä ei ole oikeutta muuttaa hankinta- sopimusta. Sopijapuolen on viivytyksettä ilmoitettava kirjallisesti yhteyshenkilön vaihtu- misesta toisen sopijapuolen yhteyshenkilölle.

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin. 24.2 Jos kiistakysymys ei ratkea neuvotteluin, erimielisyydet jätetään ratkaistavaksi ensi- asteena tilaajan kotipaikan yleiseen alioikeuteen. 24.3 Hankintasopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Hankintasopimukseen ei kuitenkaan sovelleta Suomen lain lainvalintaa koskevia säännöksiä.

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Henkilötietojen käsittelyn päättyminen 9.1. Sopimuksen voimassaoloaikana Palveluntuottaja ei saa poistaa Xxxxxxxx lukuun käsittelemiään henkilötietoja ilman Tilaajan nimenomaista pyyntöä. 9.2. Sopimuksen päättyessä tai purkautuessa Palveluntuottaja palauttaa Tilaajalle kaikki Tilaajan puolesta käsitellyt henkilötiedot sekä hävittää omilta taltioiltaan mahdolliset kopiot henkilötiedoista, ellei muuta ole sovittu. Tietoja ei saa poistaa, jos lainsäädännössä tai viranomaisen määräyksellä on edellytetty, että Palveluntuottaja säilyttää henkilötiedot.

  • Henkilövakuutus Pohjantähti voi irtisanoa vakuutuksen päättymään, jos - vakuutuksenottaja tai vakuutettu on en- nen vakuutuksen myöntämistä tahalli- sesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, antanut vääriä tai puutteellisia tietoja eikä Pohjantähti oi- kean asianlaidan tuntien olisi myöntänyt vakuutusta - vakuutuksenottaja tai vakuutettu on en- nen vakuutuksen myöntämistä antanut vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja ja kun vakuutussopimus tästä huoli- matta sitoo Pohjantähteä - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa vaaran lisääntymisestä (kohta 4.2) eikä Pohjantähti asiantilan muuttu- misen vuoksi olisi enää pitänyt vakuu- tusta voimassa - vakuutuksenottajan tai vakuutetun Poh- jantähdelle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa seikoissa on vakuutuksen voi- massa ollessa tapahtunut sellainen va- hingonvaaraa lisäävä muutos, ettei yhtiö enää muuttuneissa olosuhteissa myön- täisi vakuutusta - vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut va- kuutustapahtuman; - vakuutettu on vakuutustapahtuman jäl- keen antanut Pohjantähdelle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvi- oimisen kannalta. Pohjantähden oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyön- nin vuoksi määräytyy kohdan Vakuutus- maksun viivästyminen mukaisesti (5.4).

  • Alihankkijat, jotka käsittelevät henkilötietoja 6.1. Siltä osin kuin Palveluntuottaja käyttää toiminnassaan alihankkijoita, jotka käsittelevät henki- lötietoja, alihankintaan sovelletaan Sopimuksen lisäksi tässä sopimusliitteessä kuvattuja ehtoja. 6.2. Xxx Xxxxxxxxxxxxxxxxx alihankkija käsittelee Tilaajan henkilötietoja, alihankkijan käyttäminen edellyttää Tilaajan ennakkoon kirjallisesti antamaa lupaa. 6.3. Palveluntuottaja tekee alihankkijan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa se sitouttaa käyttä- mänsä alihankkijat noudattamaan omalta osaltaan sopimuksessa Palveluntuottajalle asetettuja velvoitteita sekä Tilaajan antamia kulloinkin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä ohjeita. Palveluntuottaja varmistaa, että sopimuksen mukainen Tilaajan tarkastusoikeus voi- daan ulottaa alihankkijaan. 6.4. Palveluntuottaja vastaa käyttämänsä alihankkijan osuudesta kuin omastaan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että alihankkija noudattaa omalta osaltaan henkilötietojen käsittelijälle asetettuja velvoitteita. Xxx Xxxxxxx perustellusti katsoo, että Palveluntuottajan alihankkija ei täytä tietosuo- javelvoitteitaan, Tilaajalla on oikeus vaatia Palveluntuottajaa vaihtamaan alihankkijaa. 6.5. Henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan alihankkijan vaihtamisesta on ilmoitettava Tilaajalle etukäteen. Ilmoituksessa tulee kuvata, miten alihankkija käsittelee Xxxxxxxx henkilötietoja tie- tosuojalainsäädännön mukaisesti. Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä vastustaa ehdotet- tua alihankkijaa.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.