Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.
Vakuutukset 15.1 Palveluntuottajalla tulee olla lakisääteiset ja muut palvelun tuottamisen kannalta tarpeelliset vakuutukset. Vakuutusten tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan.
Muutoksenhaku Tähän päätökseen voi hakea oikaisua Uudenmaan ELY-keskukselta siten kuin hallintolaissa säädetään. Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx on liitteenä.
Vakuutusmaksu Vakuutusmaksu on maksettava viimeistään eräpäivänä. Tätä ei sovelleta silloin, jos vakuutuksen voimassaolo alkaa vakuutus- maksun maksamisesta kohdan D.3.2 mukaan. Viivästyneestä vakuutusmaksusta voidaan periä vakuutuskau- delta vuotuinen viivästyskorko korkolain mukaisesti.
Ryhmähenkivakuutus Työnantaja toteuttaa kustannuksellaan työntekijöitä koskevan ryhmähenkivakuutuksen siten kuin siitä on keskusjärjestöjen välillä sovittu.
Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.
Ammattiyhdistyskoulutus Tämän sopimuksen tarkoittamaa ammattiyhdistyskoulutusta on luottamusmies- koulutus, työsuojelukoulutus ja yhteistoimintakoulutus. Luottamusmieskoulutus lisää luottamusmiehen pätevyyttä luottamusmiestehtä- vien hoidossa ja siten edistää luottamusmiestoiminnan tavoitteita. Työsuojelukoulutus parantaa työsuojelun valvontalain (44/2006) ja sen nojalla tehtyjen sopimusten edellyttämää yhteistoimintaa ja siten edistää työsuojelutoi- minnalle asetettujen tavoitteiden toteuttamista. Yhteistoimintakoulutus parantaa yliopiston johdon ja henkilöstön välisen yhteis- toiminnan edellytyksiä ja siten edistää sisäistä yhteistoimintaa.
Palvelun kuvaus Nämä Sopimusehdot koskevat Suomen perheterapiayhdistys ry:n internetsivun kautta tarjottavia digitaalisia palveluita, joiden käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Digitaalisilla palveluilla tarkoitetaan mm. Internet-sivulla luettavissa ja katseltavissa olevia uutis-, hyöty- ja ajanvietesisältöjä, keskustelupalstoja, arvontoja ja kilpailuja, näköislehtiä, uutiskirjeitä, sähköisiä tietokantoja, verkkokauppoja, erilaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin liittyviä digitaalisia palveluja kuten sähköiset ilmoittautumislomakkeet, sähköisesti toimitettavat koulutusmateriaalit ja verkkokoulutukset. Internet-palvelut ovat käytettävissä kaikilla yleisimmillä käyttöjärjestelmillä ja selaimilla. Sivustot ovat pääosin responsiivisia eli skaalautuvat päätelaitteen koon mukaisesti. Mikäli näin ei ole, tämä pyritään ilmoittamaan Palvelun yhteydessä.
Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopimuksen mukaisessa kunnossa ja noudatetaanko tämän sopimuksen määräyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoittaa ennalta vuokralaiselle.
Laskutus Teleyritys lähettää laskun asiakkaan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen. Lasku tai sen riidaton osa on maksettava viimeistään laskun eräpäivänä laskussa mainituilla tiedoilla. Viivästyneestä maksusta teleyrityksellä on oikeus periä viivästyskorkoa korkolain mukaisesti ja maksukehotuksesta hinnaston mukainen maksukehotusmaksu. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus periä viivästyneestä laskusta aiheutuneet kohtuulliset perintäkulut. Jos asiakas ei ole maksanut erääntyneitä laskuja maksukehotuksesta ja palvelun sulkemisesta huolimatta, teleyrityksellä on oikeus eräännyttää myös muut suoritetusta palvelusta tai toimitetusta hyödykkeestä laskutettavat, vielä erääntymättömät saatavat heti maksettaviksi. Jos teleyritys käyttää kohdan 11.2 mukaista oikeuttaan purkaa sopimus asiakkaasta johtuvasta syystä, teleyrityksellä on oikeus periä asiakkaalta kohtuullinen korvaus teleyritykselle määräaikaisen sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä aiheutuvista vahingoista tai kustannuksista sekä hyvitys asiakkaalle määräaikaisuuden perusteella myönnetyistä alennuksista ja muista eduista. Korvaus ja hyvitys eivät voi määrältään ylittää käyttämättä jäävälle sopimuskaudelle kohdistuvia maksuja. Teleyritys voi myöntää asiakkaan pyynnöstä lisää maksuaikaa. Kirjallisesti vahvistetusta maksusopimuksesta teleyritys voi periä maksun. Asiakkaan maksaessa yhteislaskulla laskutettavista palveluista vain osasuorituksen tulee hänen osoittaa viimeistään ennen palvelun sulkemista, miten osasuoritus kohdistetaan eri palveluille. Jos asiakas ei ole osoittanut kohdistamista, teleyrityksellä on oikeus päättää saataviensa osasuorituksen kohdistamisesta. Asiakkaalla tai käyttäjällä on oikeus saada puhelinlaskun erittely ja yhteyskohtainen erittely lainsäädännön mukaisesti.