Common use of Jälkihuolto perhehoitona Clause in Contracts

Jälkihuolto perhehoitona. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto Lastensuojelulain 40§:ssä tarkoitetun sijaishuollon päättymisen jälkeen sekä Lastensuoje- lulain 37 §:ssä tarkoitetun avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos avohuollon sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja koh- distunut yksin lapseen. Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös muulle kuin em. lastensuojelun asiakkaana olleelle nuorelle. (LsL 75§). Jälkihuollon palvelut rakennetaan yksilöllisen tarpeen mukaan ja suunnitelmallisesti yhteis- työssä viranomaisten kanssa. Itsenäistymistä varten laaditaan yksilöllinen jälkihuoltosuun- nitelma, johon kirjataan tarkoitus ja tavoitteet. Nuorella on käytettävissään sosiaali- ja ter- veydenhuollon palvelut, joita on järjestettävä yksilöllisen jälkihuoltotarpeen perusteella. Jälkihuoltovelvoitteeseen kuuluu myös vanhempien tai perhehoitajien tukeminen perheen jälleenyhdistämistilanteessa. Jälkihuolto voi olla perhehoitoa, joka jatkuu sijoituksen jäl- keen lapsen täytettyä 18 vuotta. Jälkihuoltoon kuuluu mm. sijaisperheessä asumiseen, toimeentuloon, työhön ja opiskeluun liittyvä tukitoiminta. Kunnan velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on ollut kodin ulkopuolisen sijoituksen päättymisen jälkeen viimeksi lastensuojelun asiakkaana. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 25 vuotta. Jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijän on tarvittaessa laadittava yhdessä nuoren kanssa suunnitelma, johon kirjataan jälkihuollon päättymisen jälkeen nuoren käy- tettävissä olevat palvelut ja tukitoimet.

Appears in 2 contracts

Samples: Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2020, Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2020

Jälkihuolto perhehoitona. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto Lastensuojelulain 40§:ssä tarkoitetun sijaishuollon päättymisen jälkeen sekä Lastensuoje- lulain 37 §:ssä tarkoitetun avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos avohuollon sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja koh- distunut yksin lapseen. Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös muulle kuin em. lastensuojelun asiakkaana olleelle nuorelle. (LsL 75§). Jälkihuollon palvelut rakennetaan yksilöllisen tarpeen mukaan ja suunnitelmallisesti yhteis- työssä viranomaisten kanssa. Itsenäistymistä varten laaditaan yksilöllinen jälkihuoltosuun- nitelma, johon kirjataan tarkoitus ja tavoitteet. Nuorella on käytettävissään sosiaali- ja ter- veydenhuollon palvelut, joita on järjestettävä yksilöllisen jälkihuoltotarpeen perusteella. Jälkihuoltovelvoitteeseen kuuluu myös vanhempien tai perhehoitajien tukeminen perheen jälleenyhdistämistilanteessa. Jälkihuolto voi olla perhehoitoa, joka jatkuu sijoituksen jäl- keen lapsen täytettyä 18 vuotta. Jälkihuoltoon kuuluu mm. sijaisperheessä asumiseen, toimeentuloon, työhön ja opiskeluun liittyvä tukitoiminta. Kunnan velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on ollut kodin ulkopuolisen sijoituksen päättymisen jälkeen viimeksi lastensuojelun asiakkaana. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 25 21 vuotta. (LsL 75§). Jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijän on tarvittaessa laadittava yhdessä nuoren kanssa suunnitelma, johon kirjataan jälkihuollon päättymisen jälkeen nuoren käy- tettävissä nuo- ren käytettävissä olevat palvelut ja tukitoimet.

Appears in 1 contract

Samples: Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2019

Jälkihuolto perhehoitona. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto Lastensuojelulain 40§:ssä tarkoitetun sijaishuollon päättymisen jälkeen sekä Lastensuoje- lulain 37 §:ssä tarkoitetun avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos avohuollon sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja koh- distunut yksin lapseen. Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös muulle kuin em. lastensuojelun asiakkaana olleelle nuorelle. (LsL 75§). Jälkihuollon palvelut rakennetaan yksilöllisen tarpeen mukaan ja suunnitelmallisesti yhteis- työssä viranomaisten kanssa. Itsenäistymistä varten laaditaan yksilöllinen jälkihuoltosuun- nitelma, johon kirjataan tarkoitus ja tavoitteet. Nuorella on käytettävissään sosiaali- ja ter- veydenhuollon palvelut, joita on järjestettävä yksilöllisen jälkihuoltotarpeen perusteella. Jälkihuoltovelvoitteeseen kuuluu myös vanhempien tai perhehoitajien tukeminen perheen jälleenyhdistämistilanteessa. Jälkihuolto voi olla perhehoitoa, joka jatkuu sijoituksen jäl- keen lapsen täytettyä 18 vuotta. Jälkihuoltoon kuuluu mm. sijaisperheessä asumiseen, toimeentuloon, työhön ja opiskeluun liittyvä tukitoiminta. Jälkihuolto voidaan toteuttaa perhehoitona siten, että nuori jatkaa 18 vuotta täytettyään asumistaan sijaisperheessään. Täysi-ikäistyneelle 18-24-vuotiaalle ja pääsääntöisesti tai kokonaan itsenäisesti asuvalle nuorelle voidaan myös tarjota ympäri- tai osavuorokautista perhehoitoa siirtymävaiheesta aiheutuvan psyykkisen kuorman keventämiseksi, sijaishuol- lossa syntyneen verkoston vahvistamiseksi ja ihmissuhteiden säilyttämiseksi sekä aikuis- tumisen ja siihen liittyvien taitojen tueksi. Kunnan velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on ollut kodin ulkopuolisen sijoituksen päättymisen jälkeen viimeksi lastensuojelun asiakkaana. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 25 vuotta. Jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijän on tarvittaessa laadittava yhdessä nuoren kanssa suunnitelma, johon kirjataan jälkihuollon päättymisen jälkeen nuoren käy- tettävissä olevat palvelut ja tukitoimet.

Appears in 1 contract

Samples: Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2021