Jäsenmaksun palauttaminen Mallilausekkeet

Jäsenmaksun palauttaminen. Jäsen on velvollinen maksamaan jäsenmaksua vain jäsenyysajalta ja työt- tömyyskassa on toisaalta oikeutettu perimään jäseneltä jäsenmaksua vain siltä ajalta, jona jäsen on vakuutettuna työttömyyskassassa työttömyyden varalta. Työttömyyskassalain 4 §:n 5 momentin mukaan eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta saada takaisin kassalle suorittamiaan maksuja, jotka kohdistuvat eroamis- tai erottamisajankohtaa edeltävään aikaan, mikä Finanssivalvonnan käsityksen mukaan viittaa siihen, että jä- senellä olisi oikeus saada takaisin maksamansa jäsenmaksut, jotka koh- distuvat jäsenyyden päättymisen jälkeiseen aikaan. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 20.8.2007 antamassaan päätök- sessä (dnro 3300/4/05) katsonut, että työttömyyskassalakia tulisi tulkita si- ten, että jäsenelle palautettaisiin se osuus jäsenmaksuista, jonka voidaan katsoa kohdistuvan eroamisajankohdan jälkeiseen aikaan. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksessään kuitenkin todennut, ettei hän voi määrätä kassaa palauttamaan jäsenmaksuja osaksikaan. Lisäksi kysei- sessä päätöksessä on todettu, että se, onko työttömyyskassojen omak- suma tulkinta suoranaisesti lainvastainen, on asia, jonka tulkinta kuuluisi viime kädessä yleisille tuomioistuimille. Finanssivalvonta suosittelee, että kiinteää vuosijäsenmaksua perivät työt- tömyyskassat menettelisivät yllä mainitun päätöksen mukaisesti ja ottaisi- vat sääntöihinsä määräyksen siitä, että jäsenmaksu on vain osa vuosi- jäsenmaksusta, jos jäsenyys kestää vain osan vuotta eli jäsen eroaa tai liittyy kassaan kesken vuoden. Finanssivalvonta pitää käytännön syistä riittävänä, että vajaan vuoden jäsenmaksu laskettaisiin kuukausitasolla. Edelleen käytännön kannalta sääntöihin voidaan kirjata, että jo maksettu jäsenmaksu palautetaan jäsenen pyynnöstä. Säännöissä on myös mah- dollista määrätä, että hyvin vähäistä, esimerkiksi tietyn euromäärän alle jäävää jäsenmaksun osaa ei palauteta. Jäsenmaksua on käsitelty tarkemmin jäsenyysohjeessa.

Related to Jäsenmaksun palauttaminen

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Vakuutusehdot Jos vakuutusmaksusta maksetaan maksun erääntyessä vain osa, jaetaan osasuoritus vakuutussopimuksen eri vakuutusturvien kesken. Kunkin vakuutusturvan osaksi tuleva summa lasketaan tällöin sen mukaan, kuinka suuri on kyseisen vakuutusturvan maksun osuus koko vakuutusmaksusta. Jos vakuutuksenottajan maksama maksu ei riitä kaikkien vakuutusturvien maksamiseen vakuutuksenottajalla on oikeus maksun suorittamisen yhteydessä määrätä mitä vakuutusturvien maksuja suorituksella lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja on kokonaan tai osittain laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen maksun erääntyessä tilanteessa, jossa hän on jo aiemmin suorittanut tulevaan aikaan kohdistuvia muita vakuutusmaksuja, vakuutusyhtiöllä on oikeus kohdistaa jo maksetut vakuutusmaksut myös laiminlyötyjen vakuutusmaksujen kattamiseen, ellei vakuutuksenottaja maksun maksamisen laiminlyötyään viipymättä nimenomaisesti ilmoita vakuutusyhtiölle, ettei hän halua jo maksettua maksua jaettavaksi eri vakuutusturvien kesken. Jos koko vakuutusmaksua ei makseta eräpäivään mennessä, erääntyvät kaikki vakuutussopimuksen vakuutuskauden jäljellä olevat maksuerät heti, jos vakuutusyhtiö niin haluaa. Erääntyvien maksuerien laskentaperusteet eivät muutu.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Sopimuksen muuttaminen Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain molempien sopijaosapuolten asianmukaisesti allekirjoittamalla asiakirjalla.

  • Johtojen, laitteiden ja merkkikilpien sijoittaminen Laitoksella on oikeus kiinteistön omistajaa tai haltijaa kuultuaan korvauksetta sijoittaa tarpeellisia johtoja, laitteita ja merkkikilpiä liittyjän kiinteistöön tarkoituksenmukaiseen, kiinteistön käyttöä mahdollisimman vähän haittaavaan paikkaan. Tällaiset johdot, laitteet ja merkkikilvet on tarkoitettu vedentoimitusta, veden laadun tarkkailua, viemäriveden poisjohtamista, verkostojen huoltoa tai palo- ja pelastustoimen tarvitsemaa sammutusveden ottamista varten.

  • Lomauttaminen Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Korvauksen maksaminen 9.1 Vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen vakuutetun oikeuden- käyntikuluista ja asianajokuluista oikeusasteittain. Lopullinen korvaus suoritetaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.