Kehyskertomukset Mallilausekkeet

Kehyskertomukset. Tiedonkeruu eri työmenetelmistä tapahtui sähköisesti kehyskertomusten avulla. Sähköiseen lomakkeeseen päädyttiin, koska verkkolomaketutkimusten on nähty saavuttavan suuremman vastausprosentin kuin paperilomaketutkimusten, kun kyselyn kohderyhmä on sähköisesti ta- voitettavissa. (Kuula 2006, 174). Tiedonkeruumenetelmänä käytimme eläytymismenetelmää, jossa tarkoituksena on kerätä aineistoa pienin essein tai lyhyiden tarinoiden avulla. Kehysker- tomuksen tavoitteena on toimia orientaationa ja kehyskertomuksen luoman mielikuvan perus- teella tutkimukseen osallistujat kirjoittavat, miten tulisi toimia, jotta tarina saisi positiivisen lopun. Tarinat eivät välttämättä ole todellisia kuvauksia tapahtuneesta vaan mahdollisia fik- tiivisiä asiakastapauksia. Kehyskertomuksissa oleellista on variointi. Varioinnilla tarkoitetaan, että kehyskertomuksia on kaksi tai useampia ja ne poikkeavat toisistaan jonkin oleellisen asi- an suhteen. Tavoitteena on tutkia, mikä vastauksissa muuttuu, kun kertomuksessa jokin oleel- linen asia muuttuu. (Eskola 1997, 5-6.) Eläytymismenetelmää voidaan käyttää tutkimuksen ainoana tiedonhankintamenetelmänä tai sillä voi olla keskeinen rooli tiedonhankinnassa. Me- netelmä on koettu hyväksi niissä tapauksissa, joissa vastauksia on etsitty johonkin käytännölli- seen ongelmaan, mutta myös teorian kehittämiseen ja testaamiseen. (Eskola 1997, 28.) Lähetimme kaikille 50 Sininauha Oy:n työntekijälle kehyskertomuksen. Kehyskertomuksia (liit- teet 2 ja 3) on viisi erilaista ja kullekin työntekijälle lähetettiin kolme tarinaa. Tarinat käsit- televät vuokravelka- ja häiriökäyttäytymistilanteita. Lähetettävät kehyskertomukset valittiin sen mukaan työskenteleekö työntekijä päihteellisessä vai päihteettömässä yksikössä. Kehys- kertomusten lisäksi kysyimme työntekijöitä taustakysymyksiä (taustakysymykset ilmenevät liitteistä 2 ja 3). Taustakysymykset liittyivät työntekijöiden koulutukseen ja työkokemukseen. Taustakysymysten tarkoituksena oli kartoittaa anonyymisti vastaajien aikaisempaa työkoke- musta ja koulutustaustaa, sillä uskomme näiden vaikuttavan vastauksiin. Kehyskertomukset testattiin kuudella ulkopuolisilla henkilöillä ennen niiden lähetystä työntekijöille. Testauksel- la pyrittiin välttämään väärinymmärryksiä ja soveltamista tehtävänannon kanssa. Eskola (1997, 20) kertoo kirjassaan, että paras tapa tiedon hankintaan on kehyskertomuksien jakaminen yhteisessä tilanteessa tai tilaisuudessa, jossa vastaaja jättää kertomuksen samalla tutkijalle. Vasta...

Related to Kehyskertomukset

  • Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopimuksen mukaisessa kunnossa ja noudatetaanko tämän sopimuksen määräyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoittaa ennalta vuokralaiselle.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tilaajalla on oikeus saada vahingonkorvausta Liikennöitsijän sopimusrikko- muksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta sekä menetetyistä lipputu- loista siltä osin kuin vahingon määrä ylittää maksettavan sopimussakon ja palveluista sovitut sanktiot. Liikennöitsijällä on oikeus saada vahingonkor- vausta tilaajan sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahin- gosta. Korvauksen enimmäismäärä on palvelun laskennallinen 12 kuukau- den hinta. Liikennöitsijällä ei ole oikeutta saada korvausta välillisistä vahin- goista. Näiden ehtojen mukaiset vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset eivät koske tapausta, jossa sopijapuoli on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

  • Sopimuskappaleet Tätä sopimusta on laadittu kaksi yhdenmukaista kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle.

  • Vuorokausilepo 7.1 Työntekijälle on annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin pituinen keskeytymätön lepoaika, ellei kysymyksessä ole varallaoloai- kana tehty työ. Jos työn tarkoituksenmukainen järjestely edellyttää, voidaan paikallisesti sopia tilapäisestä vuorokausilevon lyhentämisestä. Sopimus tehdään työehtosopimuksen 35 §:n menettelytapojen mukaisesti. Vuorokausilepoa voidaan lyhentää myös liukuvassa työajassa työntekijän päättäessä työhön tulonsa ja lähtönsä ajankohdista.

  • Saman sairauden uusiutuminen Mikäli lapsi sairastuu uudelleen samaan sairauteen työehtosopimuksiin tai alakohtaiseen käytäntöön perustuvan 30 päivän kuluessa, suoritetaan työehtosopimuksen sairausajan palkka myös lapsen hoidon osalta ilman karenssia, kuten se tapahtuisi työntekijän omankin sairauden osalta. Sopimuksen tarkoittamana saman sairauden uusimisena ei pidetä kahden tai useamman lapsen sairastumista peräkkäin alle 30 päivän välein samassa perheessä. Myöskään äidin tai isän ja lapsen peräkkäin sattuvat sairaudet eivät keskenään muodosta työehto- sopimuksen tarkoittamaa uusiutumistapausta. Sopimuksessa mainitulla lyhyellä tilapäisellä poissaololla tarkoitetaan yhden, kahden, kolmen tai neljän päivän poissaoloa. Poissaolon pituus on aina arvioitava tapaus tapaukselta ottaen huomioon muun muassa hoidon järjestämismahdollisuudet ja sairauden laatu. Sopimus ei siten merkitse automaattista oikeutta neljän päivän palkal- liseen enimmäispoissaoloon. Poissaolon ollessa sovittua pitemmän ei korvausta suoriteta. Xxxxxxxxxxxx on kuitenkin, ettei sairasta lasta voida aina jättää yksin lapsen sairauden jatkuessa pitempäänkin kuin sen ajan, jolta korvaus suoritetaan. Vuosilomalain 3 §:n luettelo työssäolopäivien veroisista päivistä ei sisällä lapsen sairastu- misesta johtuvia poissaolopäiviä. STK ja SAK ovat kuitenkin sopineet, että palkallinen poissaolo lapsen äkillisen sairastumisen johdosta ei vähennä äidin tai isän vuosiloman ansaitsemista. Tämän mukaan nämä poissaolopäivät rinnastetaan lain tarkoittamiin työssäolopäivien veroisiin päiviin.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.