TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Mallilausekkeet

TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN. Toteutin tutkimukseni kyselylomakkeen avulla kvantitatiivista menetelmää nou- dattaen. Kyselyllä selvitin yleisimpiä työehtosopimisrikkeitä sekä hotelli- ja ravin- tola-alan työntekijöiden oman työehtosopimuksensa tuntemista. Jaoin kysely- lomakkeen (Liite 2) vastaajille henkilökohtaisesti maalis-huhtikuussa viikoilla 13–15. Jaoin lomakkeita 80 kappaletta ja vastausprosentti oli 100. Kyselylomakkeen lisäksi haastattelin Palvelualojen ammattiliitto PAMin edustaja Xxxxx Xxxxxxxxxxx, jotta saisin pohjaa kyselylomakkeen kysymyksiä varten ja lisäksi tietoa siitä, mitkä rikkeet ovat PAMin näkökulmasta yleisimpiä. Liittoon päätyvät rikkeet ovat kaikkein räikeimpiä, ja halusin selvittää tapahtuuko sa- mankaltaisia rikkeitä yleisesti työelämässä. Koivuniemeltä sain myös täsmen- nystä siihen, miksi kyseinen toiminta ei ole sallittua. Haastattelu toteutettiin Pal- velualojen ammattiliitto PAMin toimistolla. Haastattelu oli puolistrukturoitu ja ky- symykset ovat työn liitteenä (Liite 3.). Kaikki kyselylomakkeeseen vastanneet työskentelivät hotelli- ja ravintola-alalla. Suurin osa opiskeli kyselyn teettämisen aikana Tampereen Ammattikorkeakou- lun hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelmassa, ja muut vastaajat ovat muuten tuttuja alan työntekijöitä. En halunnut rajata kyselyä koskemaan mitään tiettyä ikäryhmää tai työsuhdemuotoa, sillä työehtosopimus koskee kaikkia työntekijöi- tä. Tutkimuksella selvitetään työehtosopimusrikkeitä yleisesti, joten en valinnut vastaajia yhdestä tietystä yrityksestä. Kyselylomake sisälsi 10 eri kysymystä, joiden lisäksi vastaajalla oli mahdolli- suus täyttää ”vapaa sana”-kohtaan omia ajatuksiaan työehtosopimusasioista. Kolme ensimmäistä kysymystä käsittelivät vastaajan taustatietoja; työsuhteen muotoa, työnantajaa ja tietoisuutta työehtosopimuksesta. Näiden lisäksi tiedus- telin myös vastaajan ikää, sillä halusin nähdä, vaikuttaako se rikkeiden mää- rään. Tutkimuksen ikäjakauma oli kuitenkin lopulta todella pieni. Loput kysymykset oli jaettu kategorioihin, joista vastaaja valitsi rasti ruutuun- menetelmällä kohtaamansa rikkeet tai vaihtoehdon ”en ole kohdannut rikkeitä”. Vastaaja pystyi siis halutessaan valitsemaan useamman vaihtoehdon ja lisäksi mainitsemaan, minkä rikkeen hän koki yleisimpänä. Lisäsin tutkimusta purkaes- sani myös ”ei vastausta”-vaihtoehdon, jotta tulokset olisivat luotettavia silloinkin, kun osa vastaajista on jättänyt vastaamatta kyseiseen kohtaan. Käytin kysely- lomakkeessa työpaikkakohtaisesta sopimisesta termiä pa...
TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään miten vapaakauppasopimus vaikuttaa suo- malaisiin kosmetiikkayrityksiin, minkälaisia hyötyjä se tarjoaa markkinoille siirryttä- essä sekä millaisena suomalaiset kosmetiikanvalmistajat näkevät Kanadan. Toisin sa- noen tutkimuksen tarkoitus on tutkia sitä, miten ilmiö voi vaikuttaa positiivisesti toi- seen ilmiöön.
TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN. Tässä luvussa esitellään tutkimuksessa hyödynnetty tutkimusmenetelmä sekä siinä käytetty aineisto. Lisäksi luvussa kuvaillaan tutkimuksen toteutustapaa ja perehdy- tään tarkemmin kohdeyhteisöihin. Luvussa kuvaillaan tutkimuksessa tehdyt arviot yhteisökohtaisista laskennallisista tekijöistä sekä esitellään tutkimuksessa käytetyt tunnusluvut.
TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 

Related to TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

  • Yhteistoiminnan toteuttaminen Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta voi tapahtua pysyväisluonteisessa neuvottelukunnassa, kehittämishankkeiden toteuttamiseksi perustettavissa projektiryhmissä tai työnantajan ja henkilöstön välisissä neuvotteluissa. Kehittämiskohteen toteuttamista varten muodostettavassa projektiryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina yritys ja sen työntekijät. Työntekijät nimeävät omat edustajansa ensi sijassa kehitettävän kohteen työntekijöistä. Ellei toisin sovita, yhteistoimintalain mukainen neuvottelukunta on perustettava yritykseen tai sen osaan silloin kun henkilöstön määrä on yli 200, mikäli kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Kehittämistoiminnan toteuttamiseksi voidaan paikallisesti sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee kehittämistoimintaan sisältyvät asiat. Se voi korvata erilliset yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojelun valvontalain, työterveyshuoltolain (743/78) ja naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/86) mukaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa. Mikäli työnantaja käyttää yrityksen kehittämistoiminnassa hyväkseen ulkopuolisen konsultin tarjoamia palveluita, vastaa työnantaja siitä, että konsulttiyrityksen toiminta on tämän sopimuksen mukaista. On tärkeää, että kehittämistoimien suunnittelu ja käytännön toteuttaminen kytketään läheisesti yrityksen henkilöstöpolitiikkaan, erityisesti henkilöstön työhönottoon, tasa-arvon edistämiseen, sisäisiin siirtoihin, koulutukseen, tiedotukseen, työsuojeluun, työkyvyn ylläpitämiseen ja työpaikkaterveydenhuoltoon.

  • Sopimuksen muuttaminen Sopimusosapuolet voivat muuttaa tätä Sopimusta vain kirjallisesti, muut muutokset ovat mitättömiä. Muutokset tulevat voimaan, kun molemmat sopimusosapuolet ovat ne asianmukaisesti hyväksyneet ja allekirjoittaneet sopimusosapuolten toimivaltaisten edustajien toimesta.

  • Lomauttaminen Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

  • Tiedottaminen Samalla vuokralainen sitoutuu tiedottamaan uusia asuntoja myytäessä tuleville ostajille asunto- osakkeiden kauppakirjaan/muuhun luovutusasiakirjaan ja tontin maanvuokrasopimukseen sisällytettävistä omistamisrajoituksen valvontaa koskevista ehdoista. Hitas-sääntelyä koskevat ehdot ovat voimassa 30 vuotta vuokralaisena olevan yhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Mainitun vaiheen valmistumispäivänä pidetään rakennuttajan kaupunkiympäristön asuntopalvelulle ilmoittamaa muuttopäivää. Muuttopäivän tulee olla sama rakennusvaiheen kaikkien huoneistojen osalta. Valmistumispäivänä pidetään toissijaisesti ajankohtaa, jolloin rakennusvalvontapalvelu on hyväksynyt rakennusvaiheen käyttöön otettavaksi.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen Aktialla on oikeus muuttaa sopimuksen ehtoja va- kuutuksen hakijan menettelyn tai yleisen vahinko- kehityksen vuoksi. Aktialla on vakuutusaikana oikeus muuttaa va- kuutusmaksua ja muita sopimusehtoja, jos vakuu- tuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedo- nantovelvollisuutensa. Edellytyksenä on, että Ak- tia, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, oli- si myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu. Muutokset henkivakuutusten vakuutusmaksuis- sa ja muissa sopimusehdoissa voivat olla perus- teltuja yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi. Vakuutussopimuksen sisältö ei kuitenkaan tässä tapauksessa saa muuttua olen- naisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Muiden kuin henkivakuutuksen vakuutusmak- sua ja muita sopimusehtoja voidaan muuttaa, jos muutoksen syynä on ennalta arvaamaton korvaus- menon kehitys tai muu seuraava ennalta arvaama- ton olosuhteiden muutos, kuten • uusi tai muuttunut lainsäädäntö tai viranomai- sen määräys • kansainvälinen kriisi, poikkeuksellinen luon- nontapahtuma, suuronnettomuus • muutos kuolevuuskehityksessä • yleisen korkotason aleneminen alle vakuutus- maksun laskemisessa käytetyn korkotason • vakuutukseen vaikuttavan kustannustason muuttuminen edellyttäen, että muutos johtuu Aktian määräysvallan ulkopuolella olevasta syystä. Aktialla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuu- tussopimuksen keskeiseen sisältöön. Vakuutusehtoihin tehtävä vakuutusturvan hei- xxxxxx ei kuitenkaan koske sellaista sairautta tai vammaa, joka on alkanut ennen ehtomuutosta. Jos vakuutussopimusta muutetaan, Aktia lähet- tää vakuutuksenottajalle ilmoituksen sopimuksen muuttumisesta ja muutoksen sisällöstä viimeis- tään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Vakuutuksenottajalla on aina mahdollisuus irtisa- noa vakuutus muutoksen vuoksi. Vakuutusmaksu ja vakuutusturva voivat myös muuttua indeksitarkistuksen yhteydessä.‌‌‌

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Pöytäkirjan tarkastaminen Sovittiin, että Xxxxx Xxxxxxx, Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxx tarkastavat tämän pöytäkirjan. Vakuudeksi Tarkastettu Xxxxx Xxxxxxx Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxx