Konttoritoimihenkilöiden työaika. 1. Säännöllinen työaika on enintään 7 tuntia ja 36 minuuttia vuorokaudessa ja 38 tuntia viikossa. Säännöllinen työaika voidaan sijoittaa maanantain ja sunnuntain välille. Työviikko on pääsääntöisesti viisipäiväinen. Työviikossa annetaan pääsääntöisesti kaksi perättäistä vapaapäivää, elleivät työnantaja ja toimihenkilö sovi toisin. 2. Ennen kuin yritys ottaa käyttöön säännöllisen työajan sijoittamisen viikonloppuun tai tekee siihen olennaisia muutoksia, on yrityksen ensin neuvoteltava viikonlopputyön toteuttamisesta siinä kokoonpanossa kuin yhteistoiminta-asioita yrityksessä käsitellään. Tämän menettelyn noudattaminen täyttää myös yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet. Neuvotteluissa käsitellään mm. seuraavat asiat: - Suunniteltu toiminnan laajuus - Henkilöstön määrä ja työvuorojen vahvuus - Työjärjestelyt - Työturvallisuusasiat - Lounasjärjestelyt - Työterveyshuolto - Loma- ja vapaapäiväjärjestelyt Lisäksi neuvotteluissa käydään läpi 3. kohdassa tarkoitettujen vapaaehtoisten selvittämiseen liittyvät menettelytavat ja viikonlopputyön teettämisen seurantatapa. Työnantaja tiedottaa pääluottamusmiehelle ja henkilöstölle viikonlopputyön järjestelyistä neuvottelujen jälkeen 3. Säännöllisen viikonlopputyön teettäminen perustuu ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen. Jos vapaaehtoisia ei ole riittävästi, työnantaja voi päättää viikonlopputyöstä. Viikonlopputyötä pyritään teettämään tasapuolisesti ja työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon toimihenkilöiden toiveet. Toimihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus kieltäytyä viikonlopputyöstä ilmoittamalla siitä kirjallisesti työnantajalle ennen viikonlopputyöhön siirtymistä. Toimihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä kolme kuukautta etukäteen. Oikeus on voimassa 30.6.2019 saakka. Uudet toimihenkilöt voidaan määrätä viikonlopputyöhön 1.4.2018 lukien. 4. Viikonlopputyötä käyttävissä toiminnoissa työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti toimihenkilöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä. 5. Säännöllisenä työaikana tehtävästä lauantaityöstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa. Säännöllisenä työaikana tehtävästä sunnuntaityöstä maksetaan 100 %:lla korotettua palkkaa. 6. Juhannus ja jouluaatto ovat vapaapäiviä, ellei muu järjestely ole välttämätön yhtiön toiminnan häiriintymättömän kulun turvaamiseksi. Palvelualojen työnantajat Palta ry sitoutuu antamaan uudenvuodenaaton ja kiirastorstain työaikaa koskevat suositukset. 7. Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan pidentää enintään tunnilla edellyttäen, että viikoittainen työaika kolmen viikon aikana tasoittuu keskimäärin ensimmäisen kappaleen mukaan laskettuun viikoittaiseen tuntimäärään. 8. Päivittäistä lepoaikaa ei lueta työaikaan, jos toimihenkilö saa sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta ja lepoaika on vähintään puolen tunnin pituinen. 9. Työpäivän pituuden ollessa vähintään neljä tuntia toimihenkilöllä on oikeus yhteen ja työpäivän pituuden ollessa vähintään kuusi tuntia kahteen taukoon, jotka luetaan työaikaan. 10. Konttorin sulkemisajan jälkeen varataan riittävästi säännöllistä työaikaa sitä tarvitseville toimihenkilöille. Edellä olevan kohdan tarkoituksena on rajoittaa säännöllisen ylityön muodostumista asiakaspalvelussa oleville toimihenkilöille.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Konttoritoimihenkilöiden työaika. 1. Säännöllinen työaika on enintään 7 tuntia ja 36 minuuttia vuorokaudessa ja 38 tuntia viikossa. Säännöllinen työaika voidaan sijoittaa maanantain ja sunnuntain välille. Työviikko on pääsääntöisesti viisipäiväinen. Työviikossa annetaan pääsääntöisesti kaksi perättäistä vapaapäivää, elleivät työnantaja ja toimihenkilö sovi toisin.
2. Ennen kuin yritys ottaa käyttöön säännöllisen työajan sijoittamisen viikonloppuun tai tekee siihen olennaisia muutoksia, on yrityksen ensin neuvoteltava viikonlopputyön toteuttamisesta siinä kokoonpanossa kuin yhteistoiminta-asioita yrityksessä käsitellään. Tämän menettelyn noudattaminen täyttää myös yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet. Neuvotteluissa käsitellään mm. seuraavat asiat: - Suunniteltu toiminnan laajuus - Henkilöstön määrä ja työvuorojen vahvuus - Työjärjestelyt - Työturvallisuusasiat - Lounasjärjestelyt - Työterveyshuolto - Loma- ja vapaapäiväjärjestelyt Lisäksi neuvotteluissa käydään läpi 3. kohdassa tarkoitettujen vapaaehtoisten selvittämiseen liittyvät menettelytavat ja viikonlopputyön teettämisen seurantatapa. Työnantaja tiedottaa pääluottamusmiehelle ja henkilöstölle viikonlopputyön järjestelyistä neuvottelujen jälkeen
3. Säännöllisen viikonlopputyön teettäminen perustuu ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen. Jos vapaaehtoisia ei ole riittävästi, työnantaja voi päättää viikonlopputyöstä. Viikonlopputyötä pyritään teettämään tasapuolisesti ja työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon toimihenkilöiden toiveet. Toimihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus kieltäytyä viikonlopputyöstä ilmoittamalla siitä kirjallisesti työnantajalle ennen viikonlopputyöhön siirtymistä. Toimihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä kolme kuukautta etukäteen. Oikeus on voimassa 30.6.2019 saakka. Uudet toimihenkilöt voidaan määrätä viikonlopputyöhön 1.4.2018 lukien.
4. Viikonlopputyötä käyttävissä toiminnoissa työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti toimihenkilöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
5. Säännöllisenä työaikana tehtävästä lauantaityöstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa. Säännöllisenä työaikana tehtävästä sunnuntaityöstä maksetaan 100 %:lla korotettua palkkaa.
6. Juhannus ja jouluaatto ovat vapaapäiviä, ellei muu järjestely ole välttämätön yhtiön toiminnan häiriintymättömän kulun turvaamiseksi. Palvelualojen työnantajat Palta ry sitoutuu antamaan uudenvuodenaaton ja kiirastorstain työaikaa koskevat suositukset.
7. Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan pidentää enintään tunnilla edellyttäen, että viikoittainen työaika kolmen viikon aikana tasoittuu keskimäärin ensimmäisen kappaleen mukaan laskettuun viikoittaiseen tuntimäärään.
8. Päivittäistä lepoaikaa ei lueta työaikaan, jos toimihenkilö saa sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta ja lepoaika on vähintään puolen tunnin pituinen.
9. Työpäivän pituuden ollessa vähintään neljä tuntia toimihenkilöllä on oikeus yhteen ja työpäivän pituuden ollessa vähintään kuusi tuntia kahteen taukoon, jotka luetaan työaikaan.
10. Konttorin sulkemisajan jälkeen varataan riittävästi säännöllistä työaikaa sitä tarvitseville toimihenkilöille. Edellä olevan kohdan tarkoituksena on rajoittaa säännöllisen ylityön muodostumista asiakaspalvelussa oleville toimihenkilöille.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Konttoritoimihenkilöiden työaika. 1. Säännöllinen työaika on enintään 7 tuntia ja 36 minuuttia vuorokaudessa ja 38 tuntia viikossa. Säännöllinen työaika voidaan sijoittaa maanantain ja sunnuntain välille. Työviikko on pääsääntöisesti pääsään- töisesti viisipäiväinen. Työviikossa annetaan pääsääntöisesti kaksi perättäistä vapaapäivää, elleivät työnantaja ja toimihenkilö sovi toisin. Vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla 1.1.2017 lukien ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidennyksen toteuttamistavasta sovitaan paikallisesti työehtosopimuksen 32 §:n mukaisesti. Xxxxxx paikallisissa neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, työajan pidennys toteutetaan kokoaikaisissa työaikamuodoissa pidentämällä viikoittaista säännöllistä työ- aikaa 30 minuutilla siten, että työaika on 38 tuntia 30 minuuttia. Pidennyksen toteutta- mistapa kerrotaan henkilöstölle ja henkilöstönedustajille hyvissä ajoin, viimeistään kaksi viikkoa ennen toteuttamistavan alkamista. Jos yhtiössä on tehty paikallinen sopimus työajan pituudesta, paikallisesti sovitaan piden- nyksen toteuttamistavasta. Jos yhtiössä on käytössä työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan alittava työ- sopimukseen perustuva kokoaikainen työaika, liitot edellyttävät, että viikoittaista säännöl- listä työaikaa pidennetään 30 minuutilla. Osa-aikaisten työaikaa pidennetään sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa ansio- tasoa muuttamatta. Tuntipalkkalaisen työaikaa pidennetään suhteessa sovittuun työaikaan tai keskimääräi- seen työaikaan ansiotasoa muuttamatta. Vain osan kalenterivuotta työsuhteessa olevien työaikaa pidennetään em. periaatteiden mukaisesti.
2. Ennen kuin yritys ottaa käyttöön säännöllisen työajan sijoittamisen viikonloppuun tai tekee siihen olennaisia muutoksia, on yrityksen ensin neuvoteltava viikonlopputyön toteuttamisesta siinä kokoonpanossa kuin yhteistoiminta-asioita yrityksessä käsitellään. Tämän menettelyn noudattaminen täyttää myös yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet. Neuvotteluissa käsitellään mm. seuraavat asiat: - Suunniteltu toiminnan laajuus - Henkilöstön määrä ja työvuorojen vahvuus - Työjärjestelyt - Työturvallisuusasiat - Lounasjärjestelyt - Työterveyshuolto - Loma- ja vapaapäiväjärjestelyt Lisäksi neuvotteluissa käydään läpi 3. kohdassa tarkoitettujen vapaaehtoisten selvittämiseen liittyvät menettelytavat ja viikonlopputyön teettämisen seurantatapa. Työnantaja tiedottaa pääluottamusmiehelle ja henkilöstölle viikonlopputyön järjestelyistä neuvottelujen neu- vottelujen jälkeen
3. Säännöllisen viikonlopputyön teettäminen perustuu ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen. Jos vapaaehtoisia ei ole riittävästi, työnantaja voi päättää viikonlopputyöstä. Viikonlopputyötä pyritään pyri- tään teettämään tasapuolisesti ja työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon toimihenkilöiden toiveet. Toimihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus kieltäytyä viikonlopputyöstä ilmoittamalla siitä kirjallisesti työnantajalle ennen viikonlopputyöhön siirtymistä. Toimihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä kolme kuukautta etukäteen. Oikeus on voimassa 30.6.2019 saakka. Uudet toimihenkilöt voidaan määrätä viikonlopputyöhön 1.4.2018 lukien.
4. Viikonlopputyötä käyttävissä toiminnoissa työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti toimihenkilöiden toimi- henkilöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
5. Säännöllisenä työaikana tehtävästä lauantaityöstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa. Säännöllisenä työaikana tehtävästä sunnuntaityöstä maksetaan 100 %:lla korotettua palkkaa.
6. Juhannus Juhannus- ja jouluaatto ovat vapaapäiviä, ellei muu järjestely ole välttämätön yhtiön toiminnan häiriintymättömän kulun turvaamiseksi. Finanssiala ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry sitoutuu sitoutuvat antamaan uudenvuodenaaton uudenvuodenaa- ton ja kiirastorstain työaikaa koskevat suositukset.
7. Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan pidentää enintään tunnilla edellyttäen, että viikoittainen vii- koittainen työaika kolmen viikon aikana tasoittuu keskimäärin ensimmäisen kappaleen mukaan laskettuun viikoittaiseen tuntimäärään.
8. Päivittäistä lepoaikaa ei lueta työaikaan, jos toimihenkilö saa sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta ja lepoaika on vähintään puolen tunnin pituinen.
9. Työpäivän pituuden ollessa vähintään neljä tuntia toimihenkilöllä on oikeus yhteen ja työpäivän työ- päivän pituuden ollessa vähintään kuusi tuntia kahteen taukoon, jotka luetaan työaikaan.
10. Konttorin sulkemisajan jälkeen varataan riittävästi säännöllistä työaikaa sitä tarvitseville toimihenkilöilletoi- mihenkilöille. Edellä olevan kohdan tarkoituksena on rajoittaa säännöllisen ylityön muodostumista asiakaspalvelussa asia- kaspalvelussa oleville toimihenkilöille.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Konttoritoimihenkilöiden työaika. 1. Säännöllinen työaika on enintään 7 tuntia ja 36 minuuttia vuorokaudessa ja 38 tuntia viikossavii- kossa. Säännöllinen työaika voidaan sijoittaa maanantain ja sunnuntain välille. Työviikko on pääsääntöisesti viisipäiväinen. Työviikossa annetaan pääsääntöisesti kaksi perättäistä vapaapäivää, elleivät työnantaja ja toimihenkilö sovi toisin. Vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla 1.1.2017 lukien ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidennyksen toteuttamistavasta sovitaan paikallisesti työehtosopimuksen 32 §:n mukaisesti. Xxxxxx paikallisissa neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, työajan pidennys toteutetaan kokoaikaisissa työaikamuodoissa pidentämällä viikoittaista säännöllistä työ- aikaa 30 minuutilla siten, että työaika on 38 tuntia 30 minuuttia. Pidennyksen toteutta- mistapa kerrotaan henkilöstölle ja henkilöstönedustajille hyvissä ajoin, viimeistään kaksi viikkoa ennen toteuttamistavan alkamista. Jos yhtiössä on tehty paikallinen sopimus työajan pituudesta, paikallisesti sovitaan piden- nyksen toteuttamistavasta. Jos yhtiössä on käytössä työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan alittava työ- sopimukseen perustuva kokoaikainen työaika, liitot edellyttävät, että viikoittaista säännöl- listä työaikaa pidennetään 30 minuutilla. Osa-aikaisten työaikaa pidennetään sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa ansio- tasoa muuttamatta. Tuntipalkkalaisen työaikaa pidennetään suhteessa sovittuun työaikaan tai keskimääräi- seen työaikaan ansiotasoa muuttamatta. Vain osan kalenterivuotta työsuhteessa olevien työaikaa pidennetään em. periaatteiden mukaisesti.
2. Ennen kuin yritys ottaa käyttöön säännöllisen työajan sijoittamisen viikonloppuun tai tekee siihen olennaisia muutoksia, on yrityksen ensin neuvoteltava viikonlopputyön toteuttamisesta toteuttamises- ta siinä kokoonpanossa kuin yhteistoiminta-asioita yrityksessä käsitellään. Tämän menettelyn menette- lyn noudattaminen täyttää myös yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet. Neuvotteluissa käsitellään mm. seuraavat asiat: - Suunniteltu toiminnan laajuus - Henkilöstön määrä ja työvuorojen vahvuus - Työjärjestelyt - Työturvallisuusasiat - Lounasjärjestelyt - Työterveyshuolto - Loma- ja vapaapäiväjärjestelyt Lisäksi neuvotteluissa käydään läpi 3. kohdassa tarkoitettujen vapaaehtoisten selvittämiseen selvittämi- seen liittyvät menettelytavat ja viikonlopputyön teettämisen seurantatapa. Työnantaja tiedottaa pääluottamusmiehelle ja henkilöstölle viikonlopputyön järjestelyistä neuvottelujen jälkeen.
3. Säännöllisen viikonlopputyön teettäminen perustuu ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen. Jos vapaaehtoisia ei ole riittävästi, työnantaja voi päättää viikonlopputyöstä. Viikonlopputyötä pyritään teettämään tasapuolisesti ja työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon toimihenkilöiden toiveet. Toimihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus kieltäytyä viikonlopputyöstä ilmoittamalla siitä kirjallisesti työnantajalle ennen viikonlopputyöhön siirtymistä. Toimihenkilöllä on perustellusta perustellus- ta syystä oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä kolme kuukautta etukäteen. Oikeus on voimassa 30.6.2019 saakka. Uudet toimihenkilöt voidaan määrätä viikonlopputyöhön 1.4.2018 lukien.
4. Viikonlopputyötä käyttävissä toiminnoissa työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti toimihenkilöiden toimi- henkilöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson ajanjak- son alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella suostumuk- sella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
5. Säännöllisenä työaikana tehtävästä lauantaityöstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa. Säännöllisenä työaikana tehtävästä sunnuntaityöstä maksetaan 100 %:lla korotettua palkkaa.
6palk- kaa. Juhannus Pöytäkirjamerkintä: Finanssiala ry ja jouluaatto ovat vapaapäiviä, ellei muu järjestely ole välttämätön yhtiön toiminnan häiriintymättömän kulun turvaamiseksi. Palvelualojen työnantajat Palta ry sitoutuu antamaan uudenvuodenaaton ja kiirastorstain työaikaa koskevat suositukset.
7. Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan pidentää enintään tunnilla edellyttäen, että viikoittainen työaika kolmen viikon aikana tasoittuu keskimäärin ensimmäisen kappaleen mukaan laskettuun viikoittaiseen tuntimäärään.
8. Päivittäistä lepoaikaa ei lueta työaikaan, jos toimihenkilö saa sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta ja lepoaika on vähintään puolen tunnin pituinen.
9sitoutuvat - -. Työpäivän pituuden ollessa vähintään neljä tuntia toimihenkilöllä on oikeus yhteen ja työpäivän pituuden ollessa vähintään kuusi tuntia kahteen taukoon, jotka luetaan työaikaan. Työnantaja ja konttoritoimihenkilöitä edustava yhdistys voivat 8 §:n määräyksistä poiketen so- pia, että säännöllinen työaika on keskimäärin 8 § 1. kohdan mukainen. Vuorokautinen säännölli- nen työaika saa tällöin olla enintään 10 tuntia enintään 26 viikon ajanjaksoissa sekä viikoittainen säännöllinen työaika enintään 48 tuntia. Työajan tasoittumisjärjestelmästä, työvuoroluettelosta ja sopimismenettelystä on tällöin voimassa, mitä 10 §:ssä on määrätty. Kun käytetään keskimääräistä työaikaa - - säännöllinen työaika tasoittuu 8 § 1. kohdan mukai- seen työaikaan. Samoin on laadittava vähintään kuukaudeksi työvuoroluettelo, josta käyvät ilmi säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen ajankohdat. Jos toimihenkilön työaika ja vastaavasti palkka on muuttunut lomanmääräytymisvuoden aikana, lasketaan lomapalkka tai lomakorvaus vuosilomalain 12 §:n mukaisesti. Jos toimihenkilö ansait- see työehtosopimuksen mukaisesti enemmän kuin 30 päivää, lasketaan vuosilomapalkka tai lomakorvaus näiltä vuosilomapäiviltä päiväarvolla 0,38 %. Pöytäkirjamerkintä: Tätä määräystä sovelletaan 1.4.2014 alkaen ansaittuihin vuosilomiin. Jos toimihenkilön lapsi sairastaa valtioneuvoston asetuksen (30.12.2004/1335) 4 §:ssä (21.5.2015/619) tarkoitettua vaikeaa sairautta - - . (Tekninen muutos) Toimihenkilöyhdistyksen nimeämien neuvottelijoiden mahdollisen ansionmenetyksen korvaami- sesta sovitaan paikallisesti työehtosopimuksen 32 §:n mukaisesti. Jos toimihenkilö on estynyt käymään palkkakeskustelua poissaolon takia palkkakeskustelulle varattuna aikana, palkkakeskustelu käydään ennen poissaolon alkamista, jos palkkakeskuste- lukorotuksen suuruus on tällöin selvillä ja palkkakeskustelu on myös muutoin käytävissä. Jollei palkkakeskustelua voida edellä kerrotun tavoin käydä, palkkakeskustelu käydään sähköisten viestintävälineiden avulla, jotka ovat yrityksessä yleisesti neuvotteluissa käytössä. Tämä edel- lyttää aidon vuorovaikutussuhteen, henkilökohtaisuuden ja luottamuksellisuuden varmistamis- ta. Jollei tämä ole mahdollista, palkkakeskustelu käydään heti poissaolon päätyttyä.
103. Konttorin sulkemisajan jälkeen varataan riittävästi säännöllistä työaikaa sitä tarvitseville toimihenkilöilleedellisen syyskuun palkkatilastojen - -. Edellä (Tekninen muutos) Palkkakeskusteluerään ei sovelleta 1.11.2017 alkavalla sopimuskaudella palkkakeskustelupöy- täkirjan 11 §:n 1. kappaletta. Yritys antaa kuitenkin ansiotiedot korotuksesta palkkakeskustelu- pöytäkirjan 7 §:n mukaisesti. Lisätään vakuutusalan luottamusmiessopimuksen 4 § 3. kohtaan seuraava: Pöytäkirjamerkintä: Yhteisellä toteamisella tarkoitetaan työnantajaa ja pääluottamusmiestä. Lisätään vakuutusalan luottamusmiessopimuksen 4 § 4. kohtaan seuraava: Pöytäkirjamerkintä 3: Yhteisellä toteamisella tarkoitetaan työnantajaa ja luottamusmiestä. Poistetaan yhteistoimintasopimuksen II luku 5 § 3. kohta
1. Tiedotustoiminta määräytyy sen mukaan, mitä yrityksen toiminta, työnantajan ja henkilöstön välinen yhteistoiminta ja tämä sopimus edellyttävät. Työehtosopimuksena osapuolen olevan kohdan tarkoituksena - - kysymyksiä niin kuin alakohtaisesti tai vakiintuneen käytännön mukaisesti on rajoittaa säännöllisen ylityön muodostumista asiakaspalvelussa oleville toimihenkilöillesovittu.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement