Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5
Appears in 1 contract
Samples: publish.edocker.com
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen riidan alaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5.
Appears in 1 contract
Samples: publish.edocker.com
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen riidan alaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5F570.7.5
Appears in 1 contract
Samples: publish.edocker.com
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikulut oikeudenkäyn- tikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä oikeuden- käynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja oikeudenkäyntikulu- ja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo pää- töksessään asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat tavat kulut korvattavat kustannukset määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa asi- oissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluistavälttämättömät kulut. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattaviksi kustannuksiksi luetaan enintään tuomiois- tuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoit- tama kulumäärä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimenomaisesti katsonut, että va- kuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Korvattavien kulujen kustannusten määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5.
Appears in 1 contract
Samples: www.turva.fi
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat tavat korvattavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin tään enintään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen omaisesti nimenomaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5191.7.5
Appears in 1 contract
Samples: Käsitteet
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen riidan alaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5F510.7.5 Kulut, joita vakuutuksesta ei korvata Vakuutuksesta ei korvata
Appears in 1 contract
Samples: publish.edocker.com
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat korvat- tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin enin- tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen nimen- omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen rii- danalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vakuute- tun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5F570.7.5
Appears in 1 contract
Samples: vare.fi
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat korvat- tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin enin- tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen nimen- omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5
Appears in 1 contract
Samples: vare.fi
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat korvat- tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin enin- tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen nimen- omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen rii- danalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vakuu- tetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5F510.7.5 Kulut, joita vakuutuksesta ei korvata Vakuutuksesta ei korvata
Appears in 1 contract
Samples: vare.fi
Korvauksen määrä ja sen laskeminen. Vakuutuksesta korvattavat asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista, tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvat korvat- tavat kulut määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa 50 yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Kuluista korvataan kuitenkin enin enin- tään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama määrä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimen nimen- omaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen rii- danalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vakuu- tetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen. F500.7.5.
Appears in 1 contract
Samples: vare.fi